Kärrypolkuja pitkin

Miten lienee valtatie 19:n parantamisen eteneminen Seinäjoelta pohjoiseen päin? Ovatko Etelä-Pohjanmaan pohjoisen alueen poliittiset vaikuttajat hereillä vai suunnataanko kaikki tieinvestoinnit Seinäjoen ympärille?

Seinäjoen tieolosuhteet paranevat huomattavasti pohjoisen ohikulkutien valmistumisen myötä ensi vuonna. Lisäksi hallituksen toteutettavien suunnitelmien listalle päässeen itäisen ohikulkutien rakentaminen alkanee muutaman vuoden sisällä. Mikä suurista tiehankkeista on näiden jälkeen parantamisvuorossa? Liikenteen määrän ja tien kunnon perusteella se olisi valtatie 19:n Nurmo - Lapua väli.

Mutta tämän päiväinen ilkka näkee alueen tiestön parantamisjärjestyksen Seinäjoen etujen varjolla tietenkin hieman toisin. Eli päivän ilkan pääkirjoituksessa kirjoitetaan seuraavaan malliin: "Täkäläinen tiestö ei tahdo pysyä liikennemäärien kasvun perässä. Itäinen ohikulkutie tulee kovaan tarpeeseen, mutta sen jälkeen on pistettävä kuntoon yhteys Seinäjoelta etelään sekä Vaasaan. Varmimmin se onnistuu, jos kolmostien linjaus muutetaan kulkemaan Vaasasta Seinäjoen kautta Tampereelle. " Myös EP:n kauppakamari on aiemmin tänä vuonna ilmoittanut kantanaan: "Valtatie 3 tulisi linjata siten, että se kulkisi Seinäjoen kautta Vaasaan."

Eli onko Lapuan ja muiden pohjoisen Etelä-Pohjanmaan kuntien vaikuttajilla oikeasti halua ja kykyä vaikuttaa alueen tärkeimmän liikenneväylän parantamiseen Seinäjoelta pohjoiseen? Vai riittääkö meille se, että "saamme" olla mukana Seinäjoen itäisen ohikulkutien ennakkorahoittajana? Onko Seinäjoen painoarvo tieasioissakin niin merkittävä, että vähäliikenteisten teitten perusparantaminen ohittaa valtatie 19:n Nurmo - Lapuan välin korjauksen liikenteen edellyttämään tasoonsa?
1297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Seinäjoen ja sen paikallislehden Ilkan inressinä on saada sen pohjoiset naapurit mahdollisimman näivettyneeseen tilaan, jotta ne joskus voidaan pakkoliittää S:jokeen. Ilkka tekee työtään kiitettävän innokkaasti. Olisipa esim. Lapualla edes yksi vaikutusvaltainen poliitikko, joka ajaisi tätä tieasiaa (kuka keskustalainen uskaltaa vastustaa Ilkkaa?). Näin ei valitettavasti ole. Esim. Koveron risteys on ollut vuosikausia alueen ykköshankkeena. Silti S:joelle on rakennettu alikulkuja ilman tietä. Kaikki hankkeet menevät Koveron edelle. Miksiköhän?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kohti pohjoista kirjoitti:

Miten lienee valtatie 19:n parantamisen eteneminen Seinäjoelta pohjoiseen päin? Ovatko Etelä-Pohjanmaan pohjoisen alueen poliittiset vaikuttajat hereillä vai suunnataanko kaikki tieinvestoinnit Seinäjoen ympärille?

Seinäjoen tieolosuhteet paranevat huomattavasti pohjoisen ohikulkutien valmistumisen myötä ensi vuonna. Lisäksi hallituksen toteutettavien suunnitelmien listalle päässeen itäisen ohikulkutien rakentaminen alkanee muutaman vuoden sisällä. Mikä suurista tiehankkeista on näiden jälkeen parantamisvuorossa? Liikenteen määrän ja tien kunnon perusteella se olisi valtatie 19:n Nurmo - Lapua väli.

Mutta tämän päiväinen ilkka näkee alueen tiestön parantamisjärjestyksen Seinäjoen etujen varjolla tietenkin hieman toisin. Eli päivän ilkan pääkirjoituksessa kirjoitetaan seuraavaan malliin: "Täkäläinen tiestö ei tahdo pysyä liikennemäärien kasvun perässä. Itäinen ohikulkutie tulee kovaan tarpeeseen, mutta sen jälkeen on pistettävä kuntoon yhteys Seinäjoelta etelään sekä Vaasaan. Varmimmin se onnistuu, jos kolmostien linjaus muutetaan kulkemaan Vaasasta Seinäjoen kautta Tampereelle. " Myös EP:n kauppakamari on aiemmin tänä vuonna ilmoittanut kantanaan: "Valtatie 3 tulisi linjata siten, että se kulkisi Seinäjoen kautta Vaasaan."

Eli onko Lapuan ja muiden pohjoisen Etelä-Pohjanmaan kuntien vaikuttajilla oikeasti halua ja kykyä vaikuttaa alueen tärkeimmän liikenneväylän parantamiseen Seinäjoelta pohjoiseen? Vai riittääkö meille se, että "saamme" olla mukana Seinäjoen itäisen ohikulkutien ennakkorahoittajana? Onko Seinäjoen painoarvo tieasioissakin niin merkittävä, että vähäliikenteisten teitten perusparantaminen ohittaa valtatie 19:n Nurmo - Lapuan välin korjauksen liikenteen edellyttämään tasoonsa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu