Kova parku, itku ja hammastenkiristys Helb konsernissa

Suuri suru saavutti tänään kulovalkean tavoin koko Helb konsernin henkilökunnan, sillä pidetty (suuresti rakastettu)henkilöstöjohtaja oli jättänyt yrityksen 15.7.08, siirtyen muihin tehtäviin tai kenties hän sai tuon suuren lottovoiton.
Menetystä suree koko yrityksen henkilökunta kuljettajaoppilaasta varttuneeseen konkariin.

Olihan henkilöstöjohtaja toimessaan väsymätön puurtaja ajatellen kaikissa toimissaan yksin ja vain henkilökunnan hyvinvointia ja sen ansiotason turvaamista.
Unohtuneet ovat ajat jolloin hän edellistä bussiliikennejohtajaa vei kuin pässiä narussa ja myöhemmin yrityksen muuttuessa osakeyhtiöksi, otti toimitusjohtajalta taakan kantaakseen suojellen tätä maailman kavaluudelta ja pahuudelta kuin äiti lastaan.
Koko Helsingin Bussiliikenne oy henkilökunta tahtoo muistaa pidettyä henkilötoimen johtajaansa ja siksi he pyytävät tätä käymään jäähyväiskahveilla kaikilla toimipaikoilla, jotta henkilökunta voisi vielä kerran hänet nähdä ja ehkä saada hänet perumaan lähtönsä kilpailijalle ja jäädä palvelemaan omaa yritystään sen ja henkilökunnan kaikinpuolisen hyvinvoinnin eteen.
3745
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ilmassa leijuu melko paksu sarkasmin tuoksu. monesti tuoksuu paremmalta kuin tuore aamukahvi, tässä tapauksessa ainakin, vai olenko väärässä? ;D

Äänestä

Helb:issä todellakin tapahtumaan jotakin positiivistä? Sen aika näyttää.

Äänestä
  • Joo, on alkanut tapahtumaan uuden toimarin tultua ja ainakin tähän asti kaikki on ollut ilahduttavan positiivista. Tuo viimeisin pisti oikein virnistelemään ja vaikka ihmisen onnettomuudelle ei saisi nauraa, en voi tuntea juurikaan myötätuntoa ex-henkilöstöjohtajamme puolesta - sitä saa, mitä tilaa! Tervemenoa siis!
    Työn iloa, lähdenkin tästä vääntämään rattia :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pikku putte kirjoitti:

Suuri suru saavutti tänään kulovalkean tavoin koko Helb konsernin henkilökunnan, sillä pidetty (suuresti rakastettu)henkilöstöjohtaja oli jättänyt yrityksen 15.7.08, siirtyen muihin tehtäviin tai kenties hän sai tuon suuren lottovoiton.
Menetystä suree koko yrityksen henkilökunta kuljettajaoppilaasta varttuneeseen konkariin.

Olihan henkilöstöjohtaja toimessaan väsymätön puurtaja ajatellen kaikissa toimissaan yksin ja vain henkilökunnan hyvinvointia ja sen ansiotason turvaamista.
Unohtuneet ovat ajat jolloin hän edellistä bussiliikennejohtajaa vei kuin pässiä narussa ja myöhemmin yrityksen muuttuessa osakeyhtiöksi, otti toimitusjohtajalta taakan kantaakseen suojellen tätä maailman kavaluudelta ja pahuudelta kuin äiti lastaan.
Koko Helsingin Bussiliikenne oy henkilökunta tahtoo muistaa pidettyä henkilötoimen johtajaansa ja siksi he pyytävät tätä käymään jäähyväiskahveilla kaikilla toimipaikoilla, jotta henkilökunta voisi vielä kerran hänet nähdä ja ehkä saada hänet perumaan lähtönsä kilpailijalle ja jäädä palvelemaan omaa yritystään sen ja henkilökunnan kaikinpuolisen hyvinvoinnin eteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu