Niilopediasta löytyi asiallinen yhteenveto evo-opista. Onko kreationistieksperteillä mahdollisesti lisättävää tähän yhteenvetoon?
"Evo-oppi on uskonto, jossa uskotaan sattuman luoneen maailmankaikkeuden tyhjästä ns. Big Bangin räjähtäessä. Tämän jälkeen olisi kulunut miljardeja vuosia, kunnes maa olisi kehittynyt kivenpalasista ja lopulta kasautunut yhteen. Tämän jälkeen maahan olisi ilmestynyt vettä ja ilmaa "jostain muualta". Sitten alkulima olisi itsestään (todennäköisyys täysin mahdoton) kehittynyt jakautuvaksi elämänmuodoksi. Tämän jälkeen olisi vielä kulunut useita miljardeja vuosia, joiden aikana maapallo olisi välillä jäätynyt kokonaan ja välillä palanut meteori-iskuissa poroksi, ja sitten kala olisi kömpinyt kuivalle maalle ja sille olisi ilmestynyt jalat ja keuhkot ja sitten siitä olisi tullut dinosauruksia. Vielä yhden meteoripommituksen jälkeen puupäästäisestä olisi kehittynyt apina ja se olisi sitten hiljalleen kehittynyt ihmiseksi.
Evo-opin mukaan mutaatiot (aina haitallisia!) kehittävät kaikkia eliöitä koko ajan paremmaksi auringon energian avulla. Termodynamiikan toinen pääsääntö ei tässä uskonnossa päde, koska on aurinko, jonka säteily luo ihmeellisellä tavalla järjestystä eliöihin. Tämä tekee evoluutiosta myös yhdentyyppistä auringonpalvontaa. Päinvastaista kehitystä eli rappeutumista kutsutaan devoluutioksi.
Evo-opin on kehittänyt Profeetta Charles Darwin."
Onko vielä lisättävää?
12
729
Vastaukset
- sanasta syntynyt
Tuo oli hyvä tiivitestelmä evohuuhaasta.
Lisäisin vielä, että minun suvustani ei ole löydetty apinoita, ja sukuani on tutkittu 1890 luvulle asti. Mitäs tähän sanotte evot? Evon mukaan olisi pitänyt minunkin suvustani löytyä apinoita ja välimuotoja, mutta ei ole löytynyt!
Siinä teille darwinisteille pohtimista, hylätkää jo tuo väärä Jumalanne ja ottakaa vastaan ainoa oikea jumala: isä/poika/pyhähenki- hämmästyttävä
Kukahan sen evon on kehittänyt? Oma veikkaukseni on kreationisti Ken Ham, tai ehkä kollegansa Kent Hovind. Hovind sopisi hyvin kuvaan, koska hänen tietonsa tieteestä ovat niin hatarat, että melkein käyvät yksiin kreationistien evo-opin kanssa.
Siitä lienemme kaikki yhtä mieltä, että tämä evo on huuhaata. - Salccari
Kyllä, hyvä tiivistelmä evohuuhaasta. Ei sitä kannata uskoa.
Itse uskon evoluutioteoriaan.
Oletko muuten tutkinut sukuasi tuonne 100 000 vuoden taakse? Sieltä voisi jo löytyä yllätyksiä. Tekstisi perusteella ei ole kummallinen tuo sukututkimuksesi; eivät ole vielä kehittyneet apinaan asti. Kärsivällisyyttä, seuraavien 100 000 vuoden kuluttua voi tärpätä.
- Outsider____!
ne lumipallomaapallovaiheet. Kun maapallo on ollut kauttaaltaan jääkauden vallassa, joka kolkka. Kaikki meretkin ovat olleet usean kilometrin paksuisen jään kattamina.
Sitten tulivuoret taas alkoivat tupsuttaa CO2:a ja kappas vaan. Maapallo suli ja elämä alkoi jälleen kukoistaa. Näitä lumipallovaiheita on ollut kaiken lisäksi useitakin. Lisäksi tietenkin välillä ne vaiheet kun asteroidi on melkein sulattanut maapallon.
Kuitenkin elämä on jatkanut taas siitä mihin se jäi ennen katastrofia. Ei kai muutama asteroidi tai maapallon jäätyminen mitään evoluutiolle mahda.- sdds dsdss
Elämä alkaa aina uudelleen pikkuhiljaa katastrofien jälkeen, eikä siinä tarvita Taika Jimiä.
- Salccari
Kyllä Maapallon historiassa on ollut katastrofeja, joissa lähes kaikki elämä on loppunut. Mistä ammennat tietosi, että elämä olisi katastrofin jälkeen jatkanut siitä mihin se jäi? Varmaankin siitä omasta evo-opistasi...
- evoilujan mukaan
Salccari kirjoitti:
Kyllä Maapallon historiassa on ollut katastrofeja, joissa lähes kaikki elämä on loppunut. Mistä ammennat tietosi, että elämä olisi katastrofin jälkeen jatkanut siitä mihin se jäi? Varmaankin siitä omasta evo-opistasi...
alkaa jälleen kukoistamaan, niin se kaikki lähtee alkuun. Jee jee kivaa hyvä evoluutio jatka vaan!!
- Salccari
evoilujan mukaan kirjoitti:
alkaa jälleen kukoistamaan, niin se kaikki lähtee alkuun. Jee jee kivaa hyvä evoluutio jatka vaan!!
No... niin!
- cybo-ceronimo-cabriel-61
Minä olen muodoltani melkein gorilla, tavoiltani sika ja osaan [huonosti tosin :(] enemmän ja toisella tavoin enemmän, kuin 'vain' tuhat viittomaa.
- Niilopediaa
et ymmärrä sen hyväntahtoista säälivää ja oivallista naurua kressuleita kohtaan.
- albigilla
Juu. Kyllä on ihan puuta heinää tämä evo-oppi.
Vai että tyhjässä räjähti ns.Big bang jne. Mikäs siellä tyhjässä sitten paukahti jollei siellä ollut mitään?
Kyllä tämä ns.luomakunta on jonkun idiootin väsäämä mutta älykkyydestä en kovin paljon puhuis tässä yhteydessä.
Koko tämä hommahan perustuu toisen syömiseen! Leijona syö antiloopin, sudet ja karhut syövät lampaita jne. On petoeläimet, hait, tiikerit, gepardit, alligaattorit, tarantellat, skorpionit, hämähäkit, hyttyset, petolinnut jne.
Kaikki syövät toisiaan!
Eli missäs se järki on?
Jaa niin, onhan sitten tietenkin nämä niin söpöt lehmät, jänikset, hirvet, peurat jne. jotka ovat niin syötävän hyvän näköisiä että nehän on pakko äkkiä ampua ja pistää pannulle paistumaan.
Joten kyllä tämän roskan luoja on kyllä lähinnä hirviö jolla ei kyllä paljon säteile.
Ja lueppa raamatun vanhaa testamenttiä niin luoja jota siinä kuvataan on kyllä jonkin sortin elukka itsekin.
Täysi idiootti.
Ja sitten kun lukee ilmestyskirjaa eli johanneksen ilmestystä raamatun lopusta niin kuva täsmentyy. Että täys hulluhan se on.
Valitettavasti vaan tämä hirviö on ns.kaikkivaltias elikkä pelaa pelejään tällä hiton pienellä maapallolla.
Järjestelee sotia ihmisten kesken ja tietenkin järjestänyt lukemattoman määrän uskontojakin jotka tappelevat keskenään minkä kerkiävät.
Että sillä tavalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1533460Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk842986Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva632460Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro442359Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?552284Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1152245Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,172237Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1512159Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville321622Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.121616