Taisit Mover kirjoittaa tuolla alempana ettei shariaa voisi ottaa vaikkapa muslimeiden keskinäisten riitojen ratkaisuvälineeksi vaikkapa monikulttuurisessa suomessa.
Kysyisin miksei voi?
Olen alkanut pikkuhiljaa olemaan sitä mieltä että koska monikulttuurisuus on tosiasia niin kyllä meidän tulee hyväksyä kulttuurit sellaisina kuin ne ovat omine lakeineen ja tapoineen.
Hiukkasen provosoivasti sanoisin vaikkapa että minusta on herttaisen yhdentekevää lähettelevätkö soamlialaiset tyttöjään ymprileikattaviksi vaiko eivät.
Eli siis annetaan nyt sitten kulttuurin monimuotoistua ja rikastua. Se että minä pidän länsimaista kulttuuria hyvänä ei tarkoita sitä että se olisi hyvä.
Kansallisvaltionahan suomi on lopetettu jo aikoja sitten miksipä euvostoliitto ei voisi koostua erilaisista kulttuureista omine lakeineen ja tapoineen.
Kysyisin miksei voi?
Olen alkanut pikkuhiljaa olemaan sitä mieltä että koska monikulttuurisuus on tosiasia niin kyllä meidän tulee hyväksyä kulttuurit sellaisina kuin ne ovat omine lakeineen ja tapoineen.
Hiukkasen provosoivasti sanoisin vaikkapa että minusta on herttaisen yhdentekevää lähettelevätkö soamlialaiset tyttöjään ymprileikattaviksi vaiko eivät.
Eli siis annetaan nyt sitten kulttuurin monimuotoistua ja rikastua. Se että minä pidän länsimaista kulttuuria hyvänä ei tarkoita sitä että se olisi hyvä.
Kansallisvaltionahan suomi on lopetettu jo aikoja sitten miksipä euvostoliitto ei voisi koostua erilaisista kulttuureista omine lakeineen ja tapoineen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
keskinäisten riitojen ratkaisijana - sikäli kun se vastaa myös oman lakimme näkemystä.
Se, että kansallisvaltio on omasta mielestänikin eri roolissa kuin viisitoista vuotta sitten, ei tarkoita ollenkaan, että siinä olevat arvot olisivat oleellisesti hailahtaneet minnekään.
Lakinormisto - vaikkakin pääosin yhteneväinen EU:n vastaavan kanssa - on yhteiskunnan määrittelyn perusedellytys. Siitä ei voi tinkiä ilman, että yhteiskunnan uskottavuus romuttuu.
Nuo tyttöjen ympärileikkaukset ovat ehdottomasti rikoksia Suomessa - ja tiedän opettajia, jotka eivät ole myöntäneet lomaa mamutytölle ja hänen perheelleen kotimaahansa ounasteltuaan ao. asian olleen loma-anomuksen taustalla.
Opettajat taitavat olla rasisteja.
Oikeasti koen että kultuurit pitää hyväksyä huonoinen ja hyvine puolineen.
Sekularisoituminen tapahtuu aikanaan jos tapahtuu. Ellei tapahdu niin vaihtoehtoinen kulttuuri on silloin ko. ryhmän piirissä nähty, koettu ja köykäiseksi havaittu.
Ei minua haittaa jos somalit silpovat lapsiaan taikka muslimit tappavat tyttäriään.
Näiden asioiden kriminalisointi on ainakin kulttuurirasismia.
tietenkin se n- n- n-kirjainta suosiva viestisi!!!!!!
kulttuurin, uskonnon, hyväntekeväisyyden, hauskanpidon, ikävänpidon, urheilun tai minkä hyvänsä mukavan asian vermeisiin, on se Suomen lakia rikkovana yksiselitteisesti tuomittava.
Siinä ei ole mitään kulttuurirasistista. Maassa maan tavalla.
Vaikka kyllä sitä kulttuurirasististisuutta esiintyy - valitettavasti näilläkin palstoilla. Mutta siitä varmaan lisää tarvittaessa ko. kontekstissaan.
Hällä väliä. :D
Jonniin asteista hupia sen oli tarkoitus ollakin. :D
Katsos tuolla sensuroinnilla he vain tekevät itsestään pellen.
Saatan minä vielä jonkin pläjäyksen tänne laittaa. ;)
ihminen ja käytännöllinen, ei mitään sumeaa vouhotusta!!!
Monikulttuurin kannattajana olet varmaankin oikea ihminen perustelemaan minulle miksi on OK kieltää somaleilta tyttöjen hmm... siveyden varmistaminen ja sallia työaikana allahin rukoilu (HKL)?
Ei voi olla niin että tänne saapuvasta kulttuurista noukitaan rusinat pullasta. Koko paketti tai sitten ei ollenkaan.
Taannoin oli juttua että pitäiskö tyttöjen ympärileikkaukset sallia terveyskeskuksissa. Aikoinaan vastustin jyrkästi mutta nykyään minusta ihan OK.
Olisi se halvempaa kuin kustantaa porukalle lentomatkat mogadishuun.
Ei siinä sen kummempaa ajattelua ole. Silpominen uskonnollisin perustein on sekä lakiamme että ihmisoikeuksia vastaan eikä meidän systeemissämme ei sitä suvaita. Muiden maiden kuvioihin - niin kuin on monesti nähty - ei ole taas niin helppo puuttua.
"Ei voi olla niin että tänne saapuvasta kulttuurista noukitaan rusinat pullasta. Koko paketti tai sitten ei ollenkaan."
Täytyy sanoa, että näkökulmasi on virkistivästi "ulkoistunut" tästä ainakin näennäisesti nurkkapatrioottisesta kommentoinnista...!
Itse asiasta: Kyllä tässä on kysymyksessä kahden arvomaailman kohtaaminen, jossa toinen on yhteisön toimintaa säätelevä ja toinen siihen liittynyt vähemmistökulttuuri. Väittämättä ollenkaan, että tää meidän kuvio on maailman paras - niin se on se, joka vallitsee - ja jonka mukaan mennään.
Ja minun, yhden asian yhteisötyypin, mielestä se on - pääpiirteissään - kyllä myös, ainakin tällä hetkellä, maailman paras (olipa monta tarkennuslausetta...).
Näkökantani n toki muuttunut nurkkapatriotismista jonnekin. Ei kuitenkaan monikulttuurisuus ideologiaan vaan puhtaasti pragmaattiseen libertalismiin ja kapitalismiin.
Ainoa validi arvo on raha.
Liikeidea, saa hyödyntää:
Me tiedämme että somalit lähettävät tyttäriään silvottaviksi nimikkeellä kotimaan kulttuuriin tutustuminen. Yksittäispakattuja kiinalaisia kirurginveitsiä saa tukusta aika edullisesti. Ko. veitset saattaisivat mennä hyvinkin kaupaksi ko. kansanryhmälle. Asiassa on sitä paitsi hyväntekeväisyyden maku. Veitset jäisivät Somaliaan ja olisivat huomattava edistysaskel teroitettuihin kiviin tai partakoneen teriin.
Opportunista ja julmaa? Ehkä, vaan elämä on.
Tuntuu, että näkökantasi ei ole muuttunut liberalismina sen enempää kuin kapitalismina tunnettuihin ismeihin - jonka edustajat tunnustuvat kuitenkin yleensä jonkinlaisia yhteisöllisiä arvoja.
Rahan ansaitsemista ainoana toimintaperustanaan toimiva yksilö on sosiaalisesta näkökulmasta yhteisön ulkopuolella. Oma lääketieteemme määritellee hänet silloin psykopaatiksi.
Julminta tuollainen elämä on viime kädessä yksilölle itselleen - koska se ei ole elämää ollenkaan.
Sinulla on kuitenkin vaimo ja ehdotan, että otat häntä kädestä kiinni ja sanot, että: "Voit mennä rauhassa sinne vessaan. Minä odotan tässä ulkopuolella ja huudat sitten, jos on jotain (asiaan kuulumatonta) hätää." Arvelisin nimittäin, että vessahädän - ja pelon mennä assan vessaan - koittaessa ei tuon takia kannata lähteä Kaivokadun baarien vessoihin kiirehtimään.
Niin, saattaapi olla. Onhan minulla uniopistn psykopatian laitokselta sosiopatian arvosana 'anal masturbator'.
Äläpä sinä kamalasti arvostele ihmistä joka maahanmuuton tapahtuessa yrittää hyödyntää asian taloudellisesti. Verot maksetaan kuiten suomeen jolloin toiminta tavallaan hyödyttää mamujen toimeentuloa.
Muista että raha ei haise ja että maailma toimii rahalla. Vai koitappa mennä kauniilla periaatteilla ostamaan itsellesi viikon ruoat.
jonkun muun saavuttamiseksi - eikä arvo sinänsä. Ja osa arvokkaista - oikeastaan niistä arvokkaimmista - asioista ovat ilmaisia - mutteivat silti aivan yksinkertaisia saavuttaa.
Ja kyllähän minä tiesin, että puhuit roskaa(!) - onhan sinulla vaimo, mikä on kerrassaan mainio asia!