Keppiä ja porkkanaa, mutta ensin porkkanaa tietenkin.
Jotain hyvää Tanskanmaasta?
[Johannes Koroma 3.6.2005]
Ulkoministeri Erkki Tuomioja suositteli äskettäin työttömyyden hoitoon niin sanottua Tanskan mallia. Huolestuin, sillä olen tottunut siihen, että olemme kaikista keskeisistä kysymyksistä Tuomiojan kanssa eri mieltä. Jos minulla ei ole ollut kantaa johonkin kysymykseen, on riittänyt, kun tiedän Tuomiojan kannan ja olen eri mieltä. Hänen tavaramerkkinsä on olla kaikissa asioissa eri mieltä muiden kanssa.
Olen ollut Tanskan mallin kannalla jo vuosia. Niinpä minun täytyi olettaa, että toinen meistä, Tuomioja tai minä, on ymmärtänyt mallin väärin. Minua rauhoitti kuitenkin se, että Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanenkin asettui Tanskan mallin kannalle.
Sitten minulle selitettiin, että Tuomioja inhoaa työmarkkinajärjestöjen epäparlamentaarista vallankäyttöä. Siksi hän on mielellään eri mieltä myös ay-liikkeen kanssa. Suomessa SAK ei ole innostunut Tanskan LO:n hyväksymästä "keppi ja porkkana" -mallista.
Porkkana on Suomen ta-soa parempi 80 prosentin työttömyyskorvaus, joka antaa rohkeutta työpaikan vaihtamiseen ja aikaa uuden työn etsimiseen. Irtisanominen on helppoa, koska irtisanomisaikoja ei ole. Tämä rohkaisee työnantajaa ottamaan uusia työntekijöitä ja alentaa myös ay-liikkeen arvion mukaan työllistämiskynnystä.
Jos työttömyys pitkittyy, työnhakijat otetaan tehokäsittelyyn. Heistä laaditaan henkilökohtainen työelämäkerta, joka on internetistä nähtävissä, heidät profiloidaan ja ohjataan yksilöllisesti koulutukseen. Ammattisuoja ei ole este koulutukselle eikä työpaikan tarjoamiselle.
Keppiä käytetään, ellei työtä ala löytyä. Työtarjousten määrä tihentyy, ja niihin on vastattava. Parhaimmillaan yhteydenpito saattaa johtaa kolmeenkin työpaikkatarjoukseen viikossa, ja lopulta lähes pakkotyöllistämiseen korvauksen menettämisen uhalla.
Korvausjakso ei uusiudu, ellei mene oikeasti töihin vähintään vuodeksi. Paine on niin todellinen, että työnhakija löytää yleensä työpaikan itse. Suomessa vastaava määräys jää pelkäksi kirjaimeksi, kun työpaikoista ilmoitetaan usein vain tiedotteella, joka ei velvoita työnhakijaa mihinkään aktiivisuuteen, ja koulutukseen osallistuminen riittää korvausten jatkamiseen.
Olen vuosia sitten ehdottanut Tanskan mallia omaksi tulosopimustavoitteeksemme ja suositellut sitä ay-liikkeellekin. Itse arvostin eniten nelivuotisia keskitettyjä sopimuksia, joissa päätettiin vain pienestä (1 prosentti) vuosittaisesta palkankorotuksesta ja sen jälkeen sovittiin työrauhavelvoitteen vallitessa yrityskohtaisesti sen päälle tulevasta palkankorotuksesta ja tulospalkkauksesta. Palkankorotukset noudattivat eri alojen ja yritysten kannattavuutta ja sopivat erityisesti pk-yrityksille.
Suomessa palkansaajajärjestöt eivät halua ajatella kolmi- saati nelivuotisia tulosopimuksia. Silloinhan työelämän niin sanotuista laadullisista parannuksista päästäisiin neuvottelemaan liian harvoin.
Huolestuin - olemmeko Tuomiojan kanssa yhtä mieltä?
Liitot eivät myöskään suostu yrityskohtaiseen sopimiseen palkankorotuksista työrauhan vallitessa. Myös työnantajien keskuudessa on paikoin pelätty yrityskohtaisia neuvotteluja ja moninkertaista sopimista palkoista.
Kuitenkin Tanskan malli on ollut tuloksellinen. Työttömyys oli vuonna 1993 yli 9 prosenttia ja lienee nykyisin noin 4 prosentin tasolla. Työllisyysaste on 75 prosenttia. Se on Euroopan korkein. Työpaikat ovat lisääntyneet erityisesti pienissä ja keskisuurissa yrityksissä.
Tanskassa työnantajat joutuvat kilpailemaan työntekijöistä muillakin eduilla kuin palkalla. Useissa yrityksissä maksetaan hyvät bonukset, jopa kolmannes ansioista saattaa olla tulospalkkausta. Palkkataso on korkeampi kuin Suomessa, pääosin siksi, että palkansaajat rahoittavat työttömyysturvansa kokonaan itse. Työnantajat eivät siihen osallistu. Maksu ei kuitenkaan ole pakollinen kuten Suomessa. Työttömyyskassojen jäsenyys on vapaaehtoista.
Tanskan mallin kehittivät sosiaalidemokraatit, jotka puhuvat joustoturvasta, eivät muutosturvasta. Kun suomalainen muutosturva pyrkii estämään muutoksen rankaisemalla irtisanovan yrityksen, niin joustoturva hyväksyy muutoksen ja tukee työttömän työpaikan ja ammatin vaihtamista. Järjestelmä maksaa enemmän, mutta yksilöllisyys, laadukas koulutus ja tehokkuus johtavat myös useammin työllistymiseen.
Tanska on samanlainen sopimusyhteiskunta kuin Suomikin. Ehkä Tuomiojaa innostaakin se, että Tanskassa parlamentilla on valta lopettaa lakko ja säätää työehdoista lailla, elleivät osapuolet siihen pysty.
Johannes Koroma on TT:n entinen toimitusjohtaja ja Uuden Suomen entinen päätoimittaja.
Jotain hyvää Tanskanmaasta?
[Johannes Koroma 3.6.2005]
Ulkoministeri Erkki Tuomioja suositteli äskettäin työttömyyden hoitoon niin sanottua Tanskan mallia. Huolestuin, sillä olen tottunut siihen, että olemme kaikista keskeisistä kysymyksistä Tuomiojan kanssa eri mieltä. Jos minulla ei ole ollut kantaa johonkin kysymykseen, on riittänyt, kun tiedän Tuomiojan kannan ja olen eri mieltä. Hänen tavaramerkkinsä on olla kaikissa asioissa eri mieltä muiden kanssa.
Olen ollut Tanskan mallin kannalla jo vuosia. Niinpä minun täytyi olettaa, että toinen meistä, Tuomioja tai minä, on ymmärtänyt mallin väärin. Minua rauhoitti kuitenkin se, että Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanenkin asettui Tanskan mallin kannalle.
Sitten minulle selitettiin, että Tuomioja inhoaa työmarkkinajärjestöjen epäparlamentaarista vallankäyttöä. Siksi hän on mielellään eri mieltä myös ay-liikkeen kanssa. Suomessa SAK ei ole innostunut Tanskan LO:n hyväksymästä "keppi ja porkkana" -mallista.
Porkkana on Suomen ta-soa parempi 80 prosentin työttömyyskorvaus, joka antaa rohkeutta työpaikan vaihtamiseen ja aikaa uuden työn etsimiseen. Irtisanominen on helppoa, koska irtisanomisaikoja ei ole. Tämä rohkaisee työnantajaa ottamaan uusia työntekijöitä ja alentaa myös ay-liikkeen arvion mukaan työllistämiskynnystä.
Jos työttömyys pitkittyy, työnhakijat otetaan tehokäsittelyyn. Heistä laaditaan henkilökohtainen työelämäkerta, joka on internetistä nähtävissä, heidät profiloidaan ja ohjataan yksilöllisesti koulutukseen. Ammattisuoja ei ole este koulutukselle eikä työpaikan tarjoamiselle.
Keppiä käytetään, ellei työtä ala löytyä. Työtarjousten määrä tihentyy, ja niihin on vastattava. Parhaimmillaan yhteydenpito saattaa johtaa kolmeenkin työpaikkatarjoukseen viikossa, ja lopulta lähes pakkotyöllistämiseen korvauksen menettämisen uhalla.
Korvausjakso ei uusiudu, ellei mene oikeasti töihin vähintään vuodeksi. Paine on niin todellinen, että työnhakija löytää yleensä työpaikan itse. Suomessa vastaava määräys jää pelkäksi kirjaimeksi, kun työpaikoista ilmoitetaan usein vain tiedotteella, joka ei velvoita työnhakijaa mihinkään aktiivisuuteen, ja koulutukseen osallistuminen riittää korvausten jatkamiseen.
Olen vuosia sitten ehdottanut Tanskan mallia omaksi tulosopimustavoitteeksemme ja suositellut sitä ay-liikkeellekin. Itse arvostin eniten nelivuotisia keskitettyjä sopimuksia, joissa päätettiin vain pienestä (1 prosentti) vuosittaisesta palkankorotuksesta ja sen jälkeen sovittiin työrauhavelvoitteen vallitessa yrityskohtaisesti sen päälle tulevasta palkankorotuksesta ja tulospalkkauksesta. Palkankorotukset noudattivat eri alojen ja yritysten kannattavuutta ja sopivat erityisesti pk-yrityksille.
Suomessa palkansaajajärjestöt eivät halua ajatella kolmi- saati nelivuotisia tulosopimuksia. Silloinhan työelämän niin sanotuista laadullisista parannuksista päästäisiin neuvottelemaan liian harvoin.
Huolestuin - olemmeko Tuomiojan kanssa yhtä mieltä?
Liitot eivät myöskään suostu yrityskohtaiseen sopimiseen palkankorotuksista työrauhan vallitessa. Myös työnantajien keskuudessa on paikoin pelätty yrityskohtaisia neuvotteluja ja moninkertaista sopimista palkoista.
Kuitenkin Tanskan malli on ollut tuloksellinen. Työttömyys oli vuonna 1993 yli 9 prosenttia ja lienee nykyisin noin 4 prosentin tasolla. Työllisyysaste on 75 prosenttia. Se on Euroopan korkein. Työpaikat ovat lisääntyneet erityisesti pienissä ja keskisuurissa yrityksissä.
Tanskassa työnantajat joutuvat kilpailemaan työntekijöistä muillakin eduilla kuin palkalla. Useissa yrityksissä maksetaan hyvät bonukset, jopa kolmannes ansioista saattaa olla tulospalkkausta. Palkkataso on korkeampi kuin Suomessa, pääosin siksi, että palkansaajat rahoittavat työttömyysturvansa kokonaan itse. Työnantajat eivät siihen osallistu. Maksu ei kuitenkaan ole pakollinen kuten Suomessa. Työttömyyskassojen jäsenyys on vapaaehtoista.
Tanskan mallin kehittivät sosiaalidemokraatit, jotka puhuvat joustoturvasta, eivät muutosturvasta. Kun suomalainen muutosturva pyrkii estämään muutoksen rankaisemalla irtisanovan yrityksen, niin joustoturva hyväksyy muutoksen ja tukee työttömän työpaikan ja ammatin vaihtamista. Järjestelmä maksaa enemmän, mutta yksilöllisyys, laadukas koulutus ja tehokkuus johtavat myös useammin työllistymiseen.
Tanska on samanlainen sopimusyhteiskunta kuin Suomikin. Ehkä Tuomiojaa innostaakin se, että Tanskassa parlamentilla on valta lopettaa lakko ja säätää työehdoista lailla, elleivät osapuolet siihen pysty.
Johannes Koroma on TT:n entinen toimitusjohtaja ja Uuden Suomen entinen päätoimittaja.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Keskustan tulisi nyt tarttua tuohon Tanskan malliin ja toteuttaa se mahdollisimman nopeasti.
Kokoomushan yritti monasti vaikuttaa juuri tuohon suuntaan, mutta Lipposen hallitusten aikana SAK:n talutusnuorassa kulkeva SDP esti, että asiasta olisi edes avattu avoin keskustelu puolueiden välillä.
Vanhasen 1. hallituksessa taas Heinäluoma piti vanhasen ihan hiljaisena joka asiasta mikä vähänkään sivusi työmatrkkina-asioita, ja Vanhanen kaveli nöyrästi kyyryssä hokien jees, jees kaikelle, mitä SAK/SDP työmarkkinoista sanoi.
Nyt keskustalla olisi ainutlaatuoinen tilaisuus panna työttömyysasiat kuntoon, kun SAK:n sätkynuket ovat oppositiossa ja näillä näkymin siellä pysyvätkin, koska Urpiainenkaan ei näytä toistaiseksi osanneen tuoda ainuttakaan vaihtoehtoa hallituksen työllisyyspolitiikalle.
tosiasia, että Tanskassa toimeentulotuki on vastapainoksi kolminkertainen Suomen tasoon verrattuna.