Olen nuori nainen. Minulla on työ jonka aina olen halunnut, oma asunto ja kavereitakin on. Kuitenkin minusta tuntuu surulliselta, näen kavereitani todella harvoin, juttelen heille mesessä mutta se ei ole sama asia. Vietän aikaa paljon kotona neljän seinän sisällä, tuntuu että mikään ei kiinnosta eikä innosta. Toisaalta välillä mietin että olisi kiva kokeilla jotain uutta mutta tuntuu että mikään ei saa minua innostumaan tai onnelliseksi. Mietin mitä sekin hyödyttää ja kaikki tuntuu turhalta.
Mitäköhän tämä tämmöinen on? onko muilla samanlainen olo.
Mitäköhän tämä tämmöinen on? onko muilla samanlainen olo.
Vastaukset 13
Vanhimmat
On usein juuri tuollainen olo. Mistään ei oikein jaksa kiinnostua. en sitten tiedä onko masennusta
Tuttu tunne.
Mulla on hetkiä jolloin olen täynnä tarmoa, että nyt hommaan paremman työpaikan, muutan, alan pyöräilemään, pistän nettiin treffi-ilmoituksen yms. Vaan se kestää vähän aikaa, jonka jälkeen ei jaksa innostua oikein mistään. Tulee vaan istuttua koneella, tai nukuttua.
Tuntuu, että elän välivaihetta jostakin ja sitten katson 9 vuotta vanhempaa isoveljeäni, jolla on vielläkin saman tyyppinen välivaihe. Pelkään, että jään samanlaiseksi peräkammarin pojaksi, kuin hän.
Toisaalta en tiedä mitä oikein haluan, mikä olisi sitten sitä elämisen arvoista elämää.
Kaverit, ne vähätkin juttelee vain harvoin mesessä ja viellä harvemmin nähdään. Minusta olisi kivaa nähdä heitä enemmin, mutta se ei ole mahdollista.
korkean elintason maassa,jossa asukkaat ovat maailman sivisyneimpiä.Maassa on rahaakin vaikka muille jakaa,mitä se tekeekin.Sosiaali- ja terveys olot ovat maailman parhaita kuten humanitaarisuuskin parasta luokkaa.Kansan karttuisa käsi,korvaa veron- ja hintojen korotukset.Brysselistä meitä neuvotaan viellä,ellemme itse osaa hoitaa talouttamme.Rakennamme aina silloin tyällöin uusia atomivoimaloita,kun Rutsi esimerkiksi vähentää niitä.Näemme valkoiset tuulivoimalat uhkana maisemillemme.Erikois osaamisemme on myös huippuluokkaa ,joka näkyy myös tuotteitten vaihdossa,sen sijaan että pantaisiin uusi ruuvi tai juotettasiin pari johdon pätkää irronneiden tilalle.Se siitä ihmeellisestä elintasostamme.Sinulla on puutetta ystävistä?Olisitko itse liian passiivinen,pitämään ystäviäsi koossa,tai liian aktiivinen,että ystävät karkaavat? Vai onko ystävyydessä ehtona aineet tai alkoholi tms?Tuskin koko nuorisomme näitä käyttää? Välillä voi olla yksinäisyyden aikoja, jotka myöhemmin korjaantuvat? Voi olla ettei myöhemmin enää kaipaakkaan laumasieluja,taikka niitä voi kertyä jokunen lisää?Ei pelkkien seinien katselu ja niille puhuminen,nyt niin mirelekästä ole.Voihansitä liikkua ulkonakin ja tavata ihmisiä sekä nauttia kesästä? Huonosta seurasta taikka ei seurasta lainkaan,olisi kuulema valittava pienempi paha,ellei muuta näkymää ole? Valitsisin silloin,huonomman seuran lievällä kontaktilla,kunnes laatu paranee?Yksin kyyhöttäminen ei ole terveellistä pidemmän päälle.Lähdet vain ulos kesäiseen luontoon niinkauan kuin kesää riittää,niin kyllä elämäsi viellä iloksi muuttuu.
Se ainakin itselläni on ja mulla on just tuollainen olo ettei mikään innosta. Välillä miettii että mitä kaikkea olisi kiva tehdä mutta sitten ei olekaan voimia toteuttaa niitä.
Kannattaisiko käydä lääkärille juttelemassa asiasta. Mulla itselläni on pieni annos 5mg cipralexia mutta se auta mun masennukseen eikä myöskään ahdistukseen. Välillä on parempia päiviä mutta niistäkään ei jaksa olla kovin kiitollinen koska ne on hetkittäisiä hyvän olon tunteita vain.
mun ajatukset on just sellasii et ois kiva tehä jotain kivaa...mut sitten en yleensä tee ja vaikka tekisin ni sit mä en saa mitään mielihyvää siitä mitä oon tehnyt eli kaikki tuntuu loppujen lopuksi jotenkin turhalta. Emmä tiiä, mä kyllä vierastan kaikenlaisii lääkkeitä, vaikka ehkä ne auttas. Välillä on ilosii päivii mut ehkä suurin osa semmosii tylsiä ihan sama päivii. Pitää vaan varmaa yrittää muuttaa ajattelua ja asennetta ja piristyä, jos se on mahdollista. Mä en halua nähdä itseäni tällaisenakaan....
Ei ainakaan mulla auta tähän ahdistukseen ja masennukseen niin osaakaan niitä oikein suositella. Kyllä kuulostaa niin samalta nuo tunteet kun itselläni. Mikään ei vain huvita eikä kiinnosta, kaiken näköinen innostus asiohin on kadonnut. Eilen oli ihan hyvä päivä mutta tänään taas mikään ei kiinnosta. Mulla on kaikkia suunnitelmia kanssa ja sitten en saa niitä toteutettua ja vaikka saisinkin niin innostus puuttuu ja ei siitä tulekaan sellaista hyvän olon tunnetta kun olisi ajatellut. Mä luulen että lääkkeet on latistanut mun tunteet koska tämä ahdistus ei ollut näin voimakasta aikaisemmin, ehkä mulla on osittain vääränlainen lääkitys.
Eipä täälläkään mee sen vahvemmin vaikka työpaikka on mikä on se riittää että sieltä tienaa elannon. Mutta kans itse oon aika surullinen usein kun ei noita kunnon sydän ystäviä tunnu olevan ja suurin osa asuu liian kaukana niin sitten itsekki on täs pikku hiljaa turhautunu kaikkeen ja kans itseäni kiinostais kokeilla kaikkea mutta kun sitä ei yleensä yksin jaksais kokeilla ei siitä saa mitään iloa kun sitä ei voi sitten jakaa kenenkään kans niin täs onki sitten jääny jotenki niin yksinäiseksi. Kaikki tuntuu kans niin turhalta että ei sitä vain oo voimia kokeilla mitään uutta kai sitä pitäis ottaa itteänsä niskasta kiini mutta kun tuntuu että siihen ei pysty pitäis olla joku potkimas että sais jonkimoista motivaatiota.
Ja nämä 4 seinää on nähty jo niin montakertaa että ei vain jaksais kotonakaan maata vaikka tulee sitä lenkkeiltyä mutta eipä siitä ny mitään ihmeellisempää iloakaan saa.
Nämä päivät vaan tuntuu olevan monta kertaa sitä samaa puuroa eikä mitään tunnu tapahtuvan kun siihenki pitäis jotenki pystyä itse vaikuttamaan mutta ei on jotenki vaan niin turhautunu.
Eli tällästä täällä..
Sinä olet ottanut "järjen käteesi"!
Älä tee tuota samaa virhettä minkä minäkin tunnen.
Sinä yrität löytää kaikille asioille selityksen!
Älä tee tuota virhettä, minkä takia Aatami ja Eevakin joutuivat pois paratiisista.
Asioille ei tarvitse löytää selitystä ennalta.
Toteuta omia tuntemuksiasi.
Aloita vaikka kynän kanssa:Kirjoita mitä mieleen juolahtaa!
Ja paperi sitten vaikka roskakoriin...
Minä olen jo yli viisi vuotta kärsinyt tuosta "mikään ei kiinnosta" -tunteesta. Elämäni on tasaisen harmaata, mielihyvää ei oikein saa mistään, masentaa. Haluaisin kyllä tehdä kaikkea kivaa, mutta sitten ei vain jotenkin saa aikaiseksi. Johtuu kyllä minun kohdallani kavereiden puutteesta...
Jos rohkeesti meet vaikka salille tai lenkille niin kyllä sieltä tutuksi tulee muille.
Ja soita vaan jollekin kaverilles niin ykllä te tekemistä keksitti.
Kokemus tuo varmuutta ja kokemus tulee tekemällä.
Verkot vaan vesille niin kyllä kalaa tulee.
... tuumaat. Ok, mutta mä kyllä koen, että sali ja lenkkeily on ihan yhtä yksinäistä ja varsinkin pakkopullaa, ei se oikeasti huvita, se on pakko, että pystyy töissäkin käymään ja ettei pahemmin vielä psyko-fyysisesti sairastu! Itse en niistä saa apua.
Hmmm. myöskään aktiivisena oleminen ei sillei tuo minulle apua, kun oikeasti ei kiinnosta ne tapaamisetkaan... Kamala tilanne. En jaksa verkoston ylläpito, se niinku ei annakaan (nykyään) oikein mitään. Tää on kamala tunne, siis mikään ei huvita, kiinnosa. No ok, kyllä välillä kaipaan jotakuta ystävää ja välillä koen iloa, kun pitkästä aikaa tapasin kunnolla ja syvällisesti jonkun ystävistäni, mutta? Näin en pysty toimimaan riittävän usein tms. Terv. ei-alkuperäinen = aloittaja.
ettei mikään ihan oikeasti kiinnosta ja innosta. Sivusta seuraten muiden ihmisten kiinnostuksen kohteita, harrastuksia, touhuja suunnitelmia mennä sinne ja tänne koen aina, että 'kuinka ne viittii', 'eiks' toi nyt oo ihan tylsää', 'mitä siitä ja siitä saa', 'emmä vaan viittis' jne.
En löydä itselleni harrastusta. Kaikki, mitä ajattelisin yrittääkin, on teennäistä ja pelkkää pakkopullaa. En ole koskaan kokenut tekeväni asioita tai menoja/tuloja siltä pohjalta, että se on kivaa ja että nautin tästä ja siitä; saati että osaisin vertailla ja vaihdella tekemisiäni.
Minä koen kuin sinä. Se on kamalaa, miksi ihmeessä niin pakollista suorittamista ihan kaikki kuviot. Joskushan näennäisesti teen jotakin, mitä muutkin, mutta se on sekä filmaamista että yritystä epätoivoisesti olla kuten muut. Nykyään ystävien kanssa outoa uutta on se, että kuin asiat olisivat loppuneet. En oikein löydä enää niitä pitkiä, antoisia keskusteluja, mitä aikoinaan. Ihan kuin ei olisi mittään oikeasti yhteistä; nykyään en ole aidosti muista kiinnostunut ja se toisaalta tulee siitäkin, että olen pettynyt. Olen jotenkin päässyt perille, etteivät muutkaan oikeasti minusta ole kiinnostuneita. Ihmiset aina niin etsiät kuitenkin omaansa. En tiedä. Oma paha olo aiheuttaa sitä, että panee liikaa odotusta toisiin. Tiedän kyllä, että itsestään antaessaan siitä saa paljon, olen niin aikoinaan kokenut, mutta se ei toimi enää. Ei motiivia, ei huvita.
Aivan kun odottaisin ja katselisin siusta, että elämä menee ohi. En tiedä, mitä se tarkoittaa, että ihmiset tekevät elämästään jonkinlaisen, onnellisuudesta puhumattakaan.
En jaksanut nyt lukea, mitä muut vastanneet ovat tuumailleet, mutta aloittaja kyllä on kuin minä. Niin, sekin vielä, että minulla on nyt ihan okay-työpaikkakin. Ihan oikeasti kaikki elämässäni on kohtuullisen hyvin. Noh, paljon yksin ja erakoituminen ehkä ei ole normaalia ja surullinen, alakuloinen, masis-mieliala. En vain ole tähän asti saanut keksittyä tähän apua. Pikku masis-lääkityskin kyllä on mennyt vuosia. Se aluksi niinku auttoi, voimaannutti minua, mutta enää en niin huomaa sen vaikutusta. Tietenkään en pysty edes vertaamaan, millai sisimmän oloni ilman ns. ylläpitolääkitystä kokisin.
Hyvää yötä, Kaverit!
minäkin koen niin että: mitä se höydyttää ja mitä ne siitä saa. Tuntuu että kaikki on suorittamista. Ainakin melkein kaikki. Joskus tuntuu hyvältä jos tunnen että ihminen haluaa aidosti nähdä minut, kuten esimerkkiksi minun veli, joka tuntuu olevan erittäin onnellinen elämäänsä eikä huolehdi vaikka hänellä on ns. vähmemmän kuin minulla. Riippuu vähän ystävistä mutta tuntuu teennäiseltä joidenkin tapaaminen, ei heitä oikeasti kiinnosta kuulumiseni, eivätkä he minua oikeasti tunne. Se on semmoista rupattelua. Toisaalta mietin otanko kaiken liian vakavasti, pitäisi osata nauttia. nyt lomalla töistä osasin muutaman päivän rentoutua ja se tuntui ihanalta. Maanantaina taas puurtamaan. Töissä menee kaikki aika, vaikka eipä sitä hirveästi kai muutakaan ole, surullista.
Kuten sanottu joskus tuntuu hyvältä, ja olen ylpeä itsestäni, mutta en voi käsittää itseäni, koska mielialani vaihtelee aika paljon. yleensä on tylsää ja kuten joku aikaisempi kuvaili: mitäänsanomatonta. Ilon hetkiä tunnen asioista joista oikeasti pidän, mutta esimerkiksi teennäinen tapaaminen ei saa minua hirveän iloiseksi.
Pitäisi oikeasti keksiä jotain kivaa. Onhan sitä vaikka mitä jota voisi kokeilla, mutta yksin ei viitsi, eikä kavereita kiinnosta....
Ehkä voisi mennä tuohon tapaamiseen Helsinki-mittiin. katsotaan.
Tulipahan taas purettua, mutta se tuntuu hyvältä