Onko muilla kokemusta?
Nuoret siellä keinuvat ja saavat joitain outoja pakkoliikkeitä on muutenkin todella outoa toimintaa.
Sääliksi käy ne nuoret.
Heille pitäisi jonkun neuvoa mistä uskossa olemisessa on kysymys.
Ei tunteista ja kokemuksista, vaan synnistä ja armosta.
Jos on omaa vanhurskautta ja tekoja, niin ne on omia tikapuita taivaaseen.
Armonalla oleminen ja siinä kasvaminen ilman tekoja on se mistä kasvaa oikea usko.
Kun ihminen tajuaa oman syntisyytensä, ei korota itseään muiden yläpuolelle voi löytää armon ja jos tulee joitain kokemuksia tulisi sitä enemmän painottaa, että kokemukset tulee ja menee, mutta kaikki omavanhurskaus on väärin.
Kumpa nuoret kävisivät lestadiolais seuroissa.
Helluntailaisuus ja:hulluttelu ei ole tervettä.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Siellähän vaikuttaa mr. Uusikylä.
Voi itku.
Tunnetko sinä tätä Mr Uusikylää?
Ihmettelen vaan kun sä surkuttelet...
Jospa nämäkin jutut Hattulasta voi jättää toisarvoisten joukkoon..
Minusta ikävää jokainen nuori kun joutuu moiseen eksytykseen mukaan.
On sellaista hallelujaa me ja meillä on enempi kuin muilla menoa ja sitä kierretään ympäriinsä jakamassa. Se on mitä Hattulan helluntai seurakunta tekee.
Painotus pitäisi olla syntisyys, armo ja pieneksi tuleminen ja armosta kertominen jos nyt on pakottava tarve kertoa kokemuksistaan.
Se että kysymys on jostain tuppukylästä on tietenkin hyväkin, mutta toisaalta jokainen nuori on Rakas, enkä toivoisi kenellekkään moista hulluttelu uskomista kuin Hattulassa on.
Kas vain: TODE on sortunut yksittäisten henkilöiden tuomitsemisen linjalle. Sillä lailla: sen siellä hellariseurakunnassa oppii...
Mitä pahaa mahtaa nimeltä mainitsemasi henkil olla saanut aikaan? Kerropas!
Niin mikä Hatttula? Onko se eksynyt johonkin?
Ilmankon ei oo näkynyt meilläkään päin?
Kyse on Hattulan kylästä, taitanee olla Hämeenlinnan lähellä.
Eksyksissä tarkoittaa, että uskonasiat ovat pielessä.
Kiitos kommentistasi.
alkavat olla jo näkyvissä eripuolilla Suomea ja Ruotsia.Se on vähän niinkun se "mustasurma", riehui aikansa ja leikkasi paljon satoa tuonelaan.Tarkoitan sitä Toronton ja Lakelandin eksytystä. Pelastus ei ole Lestadiolaisten "monopoli" eikä edes Helluntailaisten,sen on yksinomaan Jeesuksessa Kristuksessa.
>>>Pelastus ei ole Lestadiolaisten "monopoli" eikä edes Helluntailaisten,sen on yksinomaan Jeesuksessa Kristuksessa.
paikallisseurakunta on Jumalan lahja lapselleen.
>>>>Sensijaan paikallisseurakunta on Jumalan lahja lapselleen.