Äänestys YK:ssa oli musertava, mut ketä noi kaksi muuta oli - siis Israelin ja USA:n lisäksi? Veikkaan Vanuatua tai muuta maailmanvaltaa, ehkäpä Nauru-saaret. Rukoilkaa Suomen kristityt Israelinystävät vaan hartaasti.
133-4
Hurtta
13374
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ehkä nuo neljäkin kääntyy vielä Israelia vastaan niinkuin Raamatussa on ennustettu. Valitettavasti suomi on kääntynyt jo aikoja sitten ja suuri osa täällä itseään Kristityiksi sanovista on kääntynyt Israelia vastaan.
Arabeilla on mieletön valta YK:ssa ja he saavat aina tahtonsa siellä läpi, onhan se nähty jo ajat sitten. Ne vain vihjaa, että ei tipu öljyä ja taas kaikki äänestää niin kuin Arabit haluaa. Israil on tuomittu jo satoja kertoja, mutta Arabien ja "palestiinalaisten" terrori-iskuja ei ole koskaan tuomittu YK:ssa.
Onneksi turvallisuus neuvostossa on veetto-oikeus ja USA:han on sen turvin puolustanut muuten yksin jäänyttä Israilia.
Yleiskokouksen päätöksillähän ei ole mitään käytännön merkitystä.
ole löydettu palestiinalaisten mailta. Jos olisi, Amkerikka olisi hylännyt valitun kansan jo 40 vuotta sitten. Hallelujaa.
Kyllä tilanne on ikävä kyllä se että Israelin toimia ei hyväksytä MISSÄÄN tässä maailmassa eli että sekä hallitukset että kansat (vielä enemmän) ovat vastaan sitä rasistista herrakansafasismia jota Israelin hallitus harjoittaa. Siihen ei auta Toorat ei Raamatut vaikka Suomen israelinystävät kuinka kiemurtelisivat. MAAILMA ei siedä Sharonia eikä hänen leveästi hymyileviä lakeijoitaan (kuten E. Olmertia) vaan oikeus joskus toteutuu - se voi viedä 5-20 vuotta, tai vaikka kuinka kauan - mutta suomalaisena uskon että Vapaus ja Oikeudenmukaisuus lopulta voittaa. Kuten Hiski Salomaa laulussaan aikanaan totesi "vapaus se aikanaan koittaa".
Kenen palestiinalaisten?
Ei ole mitään palestiinan kansaa olemassakaan, näin sanoi jo ajat aikoja sitten eräs "palestiinalainen" Arafatin kaveri Saksalaiselle aikakausilehdelle.
Ne ovat Arabeja ja heille on jo perustettu oma maa ennenkuin Israil oli olemassakaan ja se maa on Jordania, LUE historiaa.
" sitä rasistista herrakansafasismia jota Israelin hallitus harjoittaa."
No kerro millaista "herrakansafasismia" Israil harjoittaa????
Jos kerran tämmöstä esität, niin PERUSTELE ja KERRO ne asiat mitä väität, OKEI???????
Miksi et tuomitse täällä Hamasin, Islamilaisen Jihadin, Fatahin, Al Aksan, ym.ym tekemiä törkeitä terrori-iskuja, joita he tekevät keskimäärin 20 kertaa vuorokaudessa, ihan tavallisia siviili-ihmisiä vastaan???
Vai eikö yhtään hävetä olla yksin urheasti puolustamassa herrakansaa jota koko muu MAAILMA ei voi sietää? Mikähän on ettei "israelinystäviä" löydy mistään paitsi jokunen suomalaiskristittyhullu. Seerbian Milosevic sano myös että se on oikeessa ja kaikki muut (koko muu maailma) on väärässä. Kuis kävi?
Oletpa yksinkertainen ihminen.
Vai, että olisin yksin ja koko maailmassa, ja pyh.
En puolusta mitään "herrakansaa" vaan Jumalan valittua kansaa, jota hän kehoittaa siunaamaan ja rukoilemaan heidän ja Jerusalemin puolesta.
Noohh.. Ethän sinä eikä moni muukaan sitä ymmärrä mitä Raamatussa sanotaan tästäkin asiasta, joten en voi muuta kuin rukoilla puolestasi ja toivoa, että Jumala pelastaisi myös sinut.
UUTTA Testamenttia, eläkä legendoja vanhasta. Opettele mitä JEESUS sanoi, nyt näyt opetelleen mitä Israelin hallitus sanoo, etkä sitäkään vähää ymmärrä!
Uusi Testamennti on ihan yhtä juutalainen kirja kun se vanhempikin. Jeesus oli kanssa. Voi voi.. Sinä se dorka olet kun huutelet avuksi kuollutta juutalaista jonka opetuksia et edes tunne.Sääliksi käy...
Tosta ateisti45:destä ei kannata välittää, koska se on ihan väärällä palstalla huutelemassa omiaan, mutta kyllä se sano sulle ihan oikein, että olet väärässä, mitä tulee Uuteen Testamenttiin, niin LUE SINÄ mitä siellä sanotaan ja ota opiksesi myös. Siellähän sanotaan ihan selvästi, että rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi, joten toi sun otsikkosi on mielestäni Uuden Testamentin vastainen.
Täytyy olla realistinenkin kun kerran puhutaan Israilin asioista, mutta täällä on suurin osa 100% Arafatin puolella ja sitähän mä en ymmärrä miks puolustetaan vanhaa terroristijohtajaa, ymmärrätkö edes sinä?
---Kyllä tilanne on ikävä kyllä se että Israelin toimia ei hyväksytä MISSÄÄN tässä maailmassa---
Valitettavasti olet oikeassa, mutta lue Raamatusta miten käy.
Ilmestys kirja15:4
Kuka ei pelkäisi, Herra, ja ylistäisi sinun nimeäsi? Sillä sinä yksin olet Pyhä; sillä kaikki kansat tulevat ja kumartavat sinua, koska sinun vanhurskaat tuomiosi ovat julki tulleet."
Tässä on tietoa tulevasta, jos et usko niin se on valitettavaa, mutta jos uskot niin se on hyvä.
Ymmärrän sen niin ,että Arafat nyt on Palestiinan hallinnon presidentti, valinta Oslon sekä Camp Davidin sopimuksen perusteella (Rabin Arafat ,Clinton) ja vaikka Arafat itse on sopimusta rikkonut (Force 17 ja AL-Aksan marttyyrit ovat Fatachiin kuuluvia ja tekevät
suuren osan itsemurhaiskuista) niin ei kai häntä nyt murhata voida ? Ehud Olmertin lausunto oli- en viitsi sanoa mistä. Ja ettet rupeaisi sinäkin minulle saarnaamaan, tiedän ja tunnen Arafatin teot ja mielipiteet, taustana vuosikymmenien Lähi-idän tilanteen seuraaminen ja opiskelu. Ahmed Shukeiri oli PLO:n johdossa kun aloitin opintoni, aikaa on vierähtänyt...
Sopimuspuolta ei nyt vain voi uhata poistaa päiviltä vaikka tämä syyllistyisi itsekin terrorin tukemiseen. Niin se vain on.
Mitä vastaukseeni ala-arvoista kieltä käyttäneelle raivorasistille tulee, niin tuskin uskon hänen välittävän UT:stä siinä mielessä että Jeesus siellä kehottelee rakastamaan lähimmäistään. Vaan rasistimme tuntui luulevan että VT on jotenkin juutalainen kirja ja UT ei -siitä vastaus. Samoin JEESUS -luki hänen lähetteessään, no mikä muu Jeesus oli kuin juutalainen Galileasta?