Hukassa

En tiedä, mihin tämän jutun olisi pitänyt kirjoittaa, mutta tässä näyttää väki viihtyvän, niin laitoin tähän. Poistakoot joku sitten, jos on väärässä paikassa.
Kyseessä on 7v poikani, joka pelkää... Hän ei osaa kertoa mitä.
Tämä on todella vaikeaa.
Itsekkin olen hyvin herkkä näkemään asioita mitä muut eivät näe ja vaistoan joskus itsekkin henkien läsnäolon, mutta nyt en ole mitään vaistonut.

Olemme puhuneet ja paljon hengistä ja möröistä ym. mutta poikani sanoo, ettei se ole sellaista vaan tunne...?
Häntä ahdistaa ja pelottaa.

On niin vaikeaa äitinä myös sanoa ääneen, että minä tiedän, että pojassani on jotain mitä muissa lapsissa ei ole...mutta näin se on.
Minulla on kolme poikaa ja olen ollut töissä päiväkodeissa 13 vuotta. (en enää)

Mikä kumma on hieman rasavilliin poikaani tullut? Enään hän ei hymyile, eikä uskalla yksin olla, edes päivällä keittiössä. Olen huolissani.
321079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Olisiko hän joutunut kiusaamisen uhriksi koulussa eikä uskalla puhua siitä?
Monet joita kiusataan,häpeävät sitä etteivät pysty puolustamaan itseään,varsinkin pojille se on vaikea paikka.
Myös pelko että kiusaajat kostavat jos heistä kantelee,aiheuttaa sen ettei kiusaamisesta halua puhua.

Olisi hyvä jos saisit poikasi avautumaan ja puhumaan mitä hän oikein pelkää.
Ethän oikein voi häntä auttaa jos et edes tiedä mikä häntä painaa.

Äänestä
  • Kesäkuun alusta alkaen. Nyt kaveritkin poissa...
    vaiva alkoi kaksi viikkoa sitten.
    Kukaan ei ole pelotellut.

    Äänestä

  • äidin huoli kirjoitti:

    Kesäkuun alusta alkaen. Nyt kaveritkin poissa...
    vaiva alkoi kaksi viikkoa sitten.
    Kukaan ei ole pelotellut.

    muistan että minulla oli samanlainen vaihe lapsena. pelkäsin kuolemaa. se meni onneks ajan kanssa sitten ohi. voisikohan olla sitä?

    Äänestä

  • Tuli ahaa elämys, itselläni on ollut sama jsokus tuon ikäisenä! Nyt vasta älysin mitä se pelon tunne tarkoitti. Se tarkoitti sitä että alitajuisesti älyää miten kylmä ja raaka paikka ytämä maapallo oikeasyti on, tietoinen mieli vastaa siihen pelolla ja tietämöttömyyden tunteella.

    Kysy johtuuko se tästä maailmasta?

    Äänestä

  • wängwäng kirjoitti:

    Tuli ahaa elämys, itselläni on ollut sama jsokus tuon ikäisenä! Nyt vasta älysin mitä se pelon tunne tarkoitti. Se tarkoitti sitä että alitajuisesti älyää miten kylmä ja raaka paikka ytämä maapallo oikeasyti on, tietoinen mieli vastaa siihen pelolla ja tietämöttömyyden tunteella.

    Kysy johtuuko se tästä maailmasta?

    Tämä wängwäng on ufoihin, karman lakiin ja jälleensyntymiseen uskova.
    Luotatko sellaiseen?

    Äänestä

  • ---XXX kirjoitti:

    Tämä wängwäng on ufoihin, karman lakiin ja jälleensyntymiseen uskova.
    Luotatko sellaiseen?

    mitä joku uskoo tai on uskomatta?

    Äänestä

  • #### kirjoitti:

    mitä joku uskoo tai on uskomatta?

    Haluan varoittaa niitä ihmisiä jotka eivät tunne palstalaisia. Itse en ottaisi neuvoja vastaan ihmiseltä joka uskoo noin ihmeellisiin asioihin.

    Äänestä

  • ---XXX kirjoitti:

    Tämä wängwäng on ufoihin, karman lakiin ja jälleensyntymiseen uskova.
    Luotatko sellaiseen?

    Luotatko mielummin tyyppiin joka kiistää kaiken? eli tähän "ratiomieheen" (joka on nykyään ---xxx tai -xxx- ).

    Jokainen päättää itse mihin luottaa, ratiomiehen ei tarvitse kommentoida, osaahan kaikki itse päättää mihin uskoo.

    Äänestä

  • ---xxx--- kirjoitti:

    Haluan varoittaa niitä ihmisiä jotka eivät tunne palstalaisia. Itse en ottaisi neuvoja vastaan ihmiseltä joka uskoo noin ihmeellisiin asioihin.

    Jos joku tietää totuuden, muita alkaa pelottamaan, kuten sinua "ratiomies". Se on kuitenkin luonnollista..

    Sitäpaitsi, miksi kaikkien pitäisi uskoa siihen mihin sinä uskot? Miksi haluat "neuvoa" ihmisiä olemaan silmät kiinni? Mikäs sinä olet heitä edes neuvomaan, kerta et edes itsestäsi anna mitään? Kerro sitten mihin heidän pitäisi uskoa ja miksi?

    Äänestä

Kyllä sun vaan kannattas käyttää poikaa ammattiauttajalla vähän selvittelemässä tuota pelkotilaa, ettei se nyt lähtis kehittyy ihan krooniseen häiriöön. Useilla tuon ikäisillä lapsilla saattaa olla pelkoja, muistikuvia edellisestä elämästä tai sitten pelkästään painajaisunia, jotka hän unohtaa päivätajunnassan, mutta jotka kuitenkin vaikuttavat 'outona pelon tunteena'.
Rukoilla voi aina ja voihan se tuodakin mielenrauhaa - ainakin itsellesi, mutta muuten en suosi lähtemään mihinkään 'rukouspiiriin' tai muuhun vastaavaan. Tärkeää on löytää lapselle itselleen keinot tuoda esille ja käsitellä hänessä tuntuvia, elämää vaikeuttavia mielen tiloja.

Äänestä

...mutta olet "liian" herkkä toimimaan auttaaksesi.

Et kertonut onko teillä miespuolista roolimallia perheessä? On tai ei, niin pikkusälli kärsii touhuamisen puutteesta.

On todella "vaikeaa" kun itse elää 100% luulojen maailmassa heijastaen oman mielentilansa kasvatukseen. Itselläni ei ole lapsia, mutta jos olisi, niin en minä nyt apua hakisi "mitä kuoleman jälkeen" palstalta.

Joitakin asioita on vaikea ääneen sanoa, mutta ei tuntea.

Äänestä
  • mistään " kuoleman jälkeen palstalta" ...vaan elämän palstalta, kyllä täällä jokainen kirjoittaja on kirjoittaessaan hengissä, sillä eivät kuolleet tiedä mitään, eivätkä voi antaa neuvoja!

    Ja miksi kuoleman jälkeen ihmisen viisaus kasvaisi, eläviltähän kaikki muutoinkin kysyvät, ongelmiinsa ratkaisuja!!

    Äänestä

Muistan vaan omasta lapsuudestani, että silloin mikään ei niin tehokkaasti hälventäny pelkoja kuin hengelliset laulut, seurakunnat kerhot ja rukoukset. Niissä jotenkin sielu saa turvan, puhdistuu ja Jumalan Pyhälle Hengelle vieras henkimaailma joutuu väistymään. Mun neuvo on, että vie poika seurakunnan lasten tapahtumiin, retkille, kerhoihin. Siellä hän saa välineitä käsitellä kaikenlaisia pelkoja.

Äänestä
  • Mitä jokin seurakunnan leirille vieminen auttaa.. uskonnon tuputtaminen pikemminkin pahentaa tilannetta, koska uskonto rajoittaa elämää.

    Äänestä

  • Mietinpä vain. kirjoitti:

    Mitä jokin seurakunnan leirille vieminen auttaa.. uskonnon tuputtaminen pikemminkin pahentaa tilannetta, koska uskonto rajoittaa elämää.

    >> uskonto rajoittaa elämää.

    Mun mielestä usko Jumalaan tuo oikeaa turvaa ja rauhaa elämään. Seurakunnassa tarjotaan hyviä eväitä elämään - ei tuputeta.

    Raamatussa sanotaan ainakin 300 kertaa ihmiselle, että "Älä pelkää". Se on semmoinen viesti, jonka Jumala haluaa antaa ihmiselle - Jeesus tuo rauhan sydämeen - niin lapselle kuin aikuiselle.

    Äänestä

  • Mietinpä vain. kirjoitti:

    Mitä jokin seurakunnan leirille vieminen auttaa.. uskonnon tuputtaminen pikemminkin pahentaa tilannetta, koska uskonto rajoittaa elämää.

    >> uskonto rajoittaa elämää

    Mun mielestä usko Jumalaan tuo oikeaa turvaa ja rauhaa elämään. Seurakunnassa tarjotaan hyviä eväitä elämään - ei tuputeta.

    Raamatussa sanotaan ainakin 300 kertaa ihmiselle, että "Älä pelkää". Se on semmoinen viesti, jonka Jumala haluaa antaa ihmiselle - Jeesus tuo rauhan sydämeen - niin lapselle kuin aikuiselle.

    Äänestä

  • _Mervi_ kirjoitti:

    viesti tuli vahingossa kahteen kertaan...

    Äänestä

  • _Mervi_ kirjoitti:

    viesti tuli vahingossa kahteen kertaan...

    Sittenhän sanoit älä pelkää 2x300 kertaa.
    Ne jotka pelkäävät saivat nyt vain hyvän toiston sille ettei tarvi pelätä kun uskoo Jeesukseen.

    Äänestä

  • ---xxx--- kirjoitti:

    Sittenhän sanoit älä pelkää 2x300 kertaa.
    Ne jotka pelkäävät saivat nyt vain hyvän toiston sille ettei tarvi pelätä kun uskoo Jeesukseen.

    Puhut totta. ;Mitä suurempi valhe, sitä helpompi siihen on uskoa, varsinkin jos siihen uskoo todella moni. Toistaminen on kristinuskon "taktinen ydinkärki", vain sillä tavalla saadaan ihmiset siihen "uskomaan", toivottavasti tekin ymmärtäisitte...

    Äänestä

  • Tällöin tukahdutat poikasi totuuden ajettelun ja kunnon ahaa elämykset.

    Äänestä

  • wängwäng kirjoitti:

    Tällöin tukahdutat poikasi totuuden ajettelun ja kunnon ahaa elämykset.

    Kyllä sinä osaat neuvot antaa?
    Kumpi on parempi , jättää poika pelkoineen paikoilleen, vaan yrittää pelastaa hänet peloista?

    Eikö kannata? Etkö osaa lukea! Äiti on huolissaan pojastaan, koska ei hän halua että poika tukahtuu pelkoonsa!!

    Peloissaan ollessaanko , hän saa kunnon " ahaa elämyksiä" ..sinä riivajan alku!

    Äänestä

  • wängwäng kirjoitti:

    Puhut totta. ;Mitä suurempi valhe, sitä helpompi siihen on uskoa, varsinkin jos siihen uskoo todella moni. Toistaminen on kristinuskon "taktinen ydinkärki", vain sillä tavalla saadaan ihmiset siihen "uskomaan", toivottavasti tekin ymmärtäisitte...

    Ufotko ovat ne totuus?

    Äänestä

  • ---xxx--- kirjoitti:

    Ufotko ovat ne totuus?

    Lentävistä lautasista jauhaa, taitaa olla sinulle ne oikea päänvaiva?

    Äänestä

  • benedi kirjoitti:

    Kyllä sinä osaat neuvot antaa?
    Kumpi on parempi , jättää poika pelkoineen paikoilleen, vaan yrittää pelastaa hänet peloista?

    Eikö kannata? Etkö osaa lukea! Äiti on huolissaan pojastaan, koska ei hän halua että poika tukahtuu pelkoonsa!!

    Peloissaan ollessaanko , hän saa kunnon " ahaa elämyksiä" ..sinä riivajan alku!

    Kannattaa ainakin lukea mitä soopaa benedi kirjoittaa ja päätellä onko hän aivan kuutamolla vai ei.

    Itsellänikin oli se pelko, se häipyi totuuden ymmärtämisen myötä. Kuten kirjoitin aikaisemmin.

    Äänestä

  • wängwäng kirjoitti:

    Lentävistä lautasista jauhaa, taitaa olla sinulle ne oikea päänvaiva?

    mua vaan huvituttaa kun aikuinen mies uskoo lentäviin lautasiin ja muuhun hömppään.

    Äänestä

  • ---xxx--- kirjoitti:

    mua vaan huvituttaa kun aikuinen mies uskoo lentäviin lautasiin ja muuhun hömppään.

    Itse uskot jeesuskseen ja jumalaan huvitun itse siitä, en tosin sinua panettele ja solvaa.

    Äänestä

  • wängwäng kirjoitti:

    Itse uskot jeesuskseen ja jumalaan huvitun itse siitä, en tosin sinua panettele ja solvaa.

    Aikuinen mies kun sinäkin olet.

    Äänestä

Tämän kaltaine tila on vaikea hoitaa, sillä se on sekää otslohkon ja niissä aivojen osissa, joissa käsitellään tunne, ja mielentila asioita!

On mahdollista että kyseessä on joku niistä henkiolennoista, joista olette puhuneet.

En tiedä, mitä olette puhuneet ja onko poika ollut sen jälkeen jotenkin yhteydessä henkiin, eli spiritismiin tms.

Eihän kukaan meistä täällä siitä voi tietää!

Raamatun mukaan näihin henkiin ei tule olla missään tekemisissä, ja niitä täytyy vastustaa.

On mahdollista, ellei vaiva ole fyysinen, se on henkinen tahi hengellinen, kuitenkin mielen aluella oleva ongelma!!

Jumalan enkelejä ei nämä henget ole. sillä Jumala on rakkaus, eikä rakkaudessa ole pelkoa!

Jumalan enkelit ovat lähetetyt " niitä varten jotka saavat autuuden periä"

Sinun on etsittävä luotettava pastori, joka pysyy laissa ja todistuksessa, mentävä hänen luokseen, ja hän voi ajaa sen pois, joka vaivaa kauheasti poikaasi!

Tämä pastorin valinta siksi, koska on kirjoitettu: " Minä kuulen niitä, jotka totuudessa minua avuksi huutavat"!!

" Se joka kääntää korvansa pois kuulemasta lakia , sen rukouskin on kauhistus"

Tämän vuoksi sanoin noin!

Tämä vaiva, ellei se lähde lääkkeillä, ...ei lähde muutoin kuin rukouksella ja paastolla"

Tarjoa pojalle, hedelmiä, vihanneksia, marjoja ,ja kasvisruokaa, ..ja vie hänet sitten luotettavan Jumalan miehen, pastorin tai papin luo, ja hän keskustelkoon sinun läsnäollessasi pojan kanssa, ja kysyköön pojalta salliiko hän , että hänen puolestaan rukoillaan ja voidellaan hänet öljyllä.

Joskus käy niinkin , että toimenpide täytyy uusia, sillä ei Naemankaan parantunut spitaalistaan ennenkuin oli 7 kertaa käynyt virrassa ja upouttautunut siihen, hänenhän piti välillä tulla maihin!

Silloin , vasta viimeisellä kerralla, spitaali -lähti hänestä Profeetta Elian sanan mukaan!!

Menestystä!

Äänestä
  • et benedi sairastuu johonkin "mukavaan" tautiin johon ei lääkkeitä löydy. Katotaan sitten auttaako rukoilu. Voi olla, että tuskissaan vaan makaa vuoteella eikä pelastusta näy. Mä en ainakaa oo huomannu sukulaisten parantuvan taudeistaan vaikka kuinka ovat rukoilleet ja käyny papeille puhumassa.

    Äänestä

  • innolla, kirjoitti:

    et benedi sairastuu johonkin "mukavaan" tautiin johon ei lääkkeitä löydy. Katotaan sitten auttaako rukoilu. Voi olla, että tuskissaan vaan makaa vuoteella eikä pelastusta näy. Mä en ainakaa oo huomannu sukulaisten parantuvan taudeistaan vaikka kuinka ovat rukoilleet ja käyny papeille puhumassa.

    oisko syy tässä: " Minä kuulen niitä, jotka totuudessa minua avuksi huutavat"
    tai tässä " Se joka kääntää korvansa pois lkuulemasta lakia ( 10- käskyä) , sen rukouskin on kauhistus!! (raamattu)

    Vai luuletko syynä olleen, se, etteivät he huutaneet tarpeeksi lujaa?
    Ehkäpä Jumala oli nukkumassa!?

    jumalaa ei nuku ,vaan jumalaa ei ole.

    Äänestä

Lapset ovat herkkiä näkemään ja sen lisäksi sitten vielä kuvittelemaan lisää.
seitsemän vuotias poika on juuri siinä iässä, että kummitusjutut ym. kiinostaa. Tajutaan, että tässä elämässä on muutakin kuin se, mitä näkee.
Jos on ollut paljon yksin, on ollut aikaa ajatella.
Koulun alkaminenkin voi jo jännittää.

Minäkin lapsena pelkäsin juuri 6-7 vuoden ikäisenä eniten. Muistan, kun joku kertoi, mistä laulu: Niin kaunis on maa, niin korkea taivas... kertoi. Ajattelin sitä laulua sitten isän ja lapsen näkökulmasta ja se ahdisti minua. Tunsin empatiaa. Sehän kertoi vaan, että en ole tunnevammainen.

Ainoa apu lapselle on olla vaan läsnä. Kuunnella ja ymmärtää. Ei saa sanoa, että lapsi vaan kuvittelee. Se "vaan" sana on liikaa.
Voit kertoa vaikka siitä, mitä itse pelkäsit pienenä ja miten voitit pelon. Ja voit kertoa, mitä aikuiset pelkää, mutta älä kerro pelottavia juttuja, vaan ihan arkipäivän peloista esim. pelkään ötököitä, niin että lapsi ymmärtää että pelko on ok.
Ja tärkein juttu tietenkin on saada ajatukset muualle, etenkin iltaisin.
Hauskoja kirjoja tai tekemistä ja huomisen suunittelua.
Ja jos itse uskot kummituksiin, niin puhdista/siunaa kotisi (en tiedä, miten se tehdään, mutta tietoa varmaan löytyy)

Itse joskus annoin lapselleni jonkun mieheni vanhan korun, jossa oli kotka ja sanoin sen korun suojelevan häntä...se auttoi. Usko on kova juttu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

äidin huoli kirjoitti:

En tiedä, mihin tämän jutun olisi pitänyt kirjoittaa, mutta tässä näyttää väki viihtyvän, niin laitoin tähän. Poistakoot joku sitten, jos on väärässä paikassa.
Kyseessä on 7v poikani, joka pelkää... Hän ei osaa kertoa mitä.
Tämä on todella vaikeaa.
Itsekkin olen hyvin herkkä näkemään asioita mitä muut eivät näe ja vaistoan joskus itsekkin henkien läsnäolon, mutta nyt en ole mitään vaistonut.

Olemme puhuneet ja paljon hengistä ja möröistä ym. mutta poikani sanoo, ettei se ole sellaista vaan tunne...?
Häntä ahdistaa ja pelottaa.

On niin vaikeaa äitinä myös sanoa ääneen, että minä tiedän, että pojassani on jotain mitä muissa lapsissa ei ole...mutta näin se on.
Minulla on kolme poikaa ja olen ollut töissä päiväkodeissa 13 vuotta. (en enää)

Mikä kumma on hieman rasavilliin poikaani tullut? Enään hän ei hymyile, eikä uskalla yksin olla, edes päivällä keittiössä. Olen huolissani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu