Ehdotus Vanhaselle

M. Vanhanen voisi mennä vaikka tehtaalle duuniin, johonkin varastoon tai autokuskiksi, työvuoro voisi kestää aamukuudesta iltaneljään. Liksa olisi about 2000 euroa kuussa bruttona, siitä pois verot ym. noin 25-30%, valtio säästäisi melkoisesti palkkakustannuksissa.
Ja tätä kun tekisi vuosikymmeniä niin kyllä eläkepäivät varmaan maistuisi mutta ei ihan vielä pääse, vielä kun teet 10 vuotta lisää niin katotaan sitten uudestaan tilannetta pääsetkö vai et.

Luulen että herralla pikkaisen muuttuisi mieli jos tekisi joskus tavallisten ihmisten duuneja eikä vaan sanele mitä päähän pälkähtää.

Kansanedustajiksi ja ministereiksi pitäis valita VAIN sellaisia joilla on tietoa tavallisten ihmisten arjesta ja elämästä.
2139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mertalan kanssa Abudabiniin Prinsien kanssa bailaamaan öljy lähteille. Toki lupasi tuoda tullessaan sieltä "anteeksi" pilakuvia työläisiksi. Ruusunen itkee kotona ja Merja laspineen.

Äänestä

mitään lisättävää. Hyvä ehdotus!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


olkaa hyvät kirjoitti:

M. Vanhanen voisi mennä vaikka tehtaalle duuniin, johonkin varastoon tai autokuskiksi, työvuoro voisi kestää aamukuudesta iltaneljään. Liksa olisi about 2000 euroa kuussa bruttona, siitä pois verot ym. noin 25-30%, valtio säästäisi melkoisesti palkkakustannuksissa.
Ja tätä kun tekisi vuosikymmeniä niin kyllä eläkepäivät varmaan maistuisi mutta ei ihan vielä pääse, vielä kun teet 10 vuotta lisää niin katotaan sitten uudestaan tilannetta pääsetkö vai et.

Luulen että herralla pikkaisen muuttuisi mieli jos tekisi joskus tavallisten ihmisten duuneja eikä vaan sanele mitä päähän pälkähtää.

Kansanedustajiksi ja ministereiksi pitäis valita VAIN sellaisia joilla on tietoa tavallisten ihmisten arjesta ja elämästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu