Kickboxing Teamin peruskurssi Oulussa tiistaina 19.8.2008

AndyS

Pohjois-Suomen menestynein potkunyrkkeilyseura Kickboxing Team aloittaa peruskurssin Oulussa tiistaina 19.8.2008.

Potkunyrkkeilyn peruskurssi kestää noin kolme kuukautta ja sen hinta on 100€. OAMK:n opiskelijat sekä Oulun yliopiston opiskelijat ja henkilökunta ovat oikeutettuja etuhintaan 65€. Peruskurssi alkaa tiistaina 19.8.2008 kello 20.30 Värtön liikuntahallissa, osoitteessa Kurkelantie 7. Kurssille otetaan harjoittelijoita syyskuun puoliväliin asti ja harjoituksissa saa käydä kaksi kertaa ilmaiseksi kokeilemassa.

Peruskurssin tavoiteena on opettaa potkunyrkkeilyn perustekniikkaa sekä kohentaa yleiskuntoa. Aikaisempaa kamppailulajitaustaa ei tarvita eikä erityisiä kuntovaatimuksia ole. Kurssille tulevalla on oltava puhdas rikosrekisteri. Varustukseksi riittävät t-paita sekä verkkarit tai shortsit. Myös vesipullo on syytä ottaa mukaan. Nuorisotyön tukemiseksi olemme laskeneet ikärajan 13 vuoteen. Erot fyysisessä kehityksessä huomioidaan kuitenkin harjoittelussa. Peruskurssilla ei oteta kovaa kontaktia pariin ja fyysistä voimaa edellyttävissä harjoituksissa parit jaetaan koon, iän ja sukupuolen mukaan.

Kickboxing Team on Pohjois-Suomen alueella toimiva kamppailu-urheiluseura, joka valmentaa kansainvälisen tason ottelijoita ja samalla takaa mukavat, haastavat ja hikiset treenit jokaiselle harrastajalle, oli tämä kilpailija tai ei. Vähempi ei riitä!


Harjoitukset
Peruskurssin harjoitukset pidetään Värtön liikuntahallissa ja harjoitusajat ovat:

Tiistai 20.30 - 22.00
Torstai 20.30 - 22.00


Ohjaajat
Ohjaajana kurssilla toimii Kickboxing Teamin päävalmentaja Leif ”Lepa” Stenius, joka on Pohjois-Suomen ainoa potkunyrkkeilyn mustan vyön haltija, potkunyrkkeilyn suomenmestari täyskontaktissa vuodelta 2003, useiden suomenmestarien valmentaja ja Potkunyrkkeilyliiton virallinen ohjaajakouluttaja. Apuohjaajina toimivat Kickboxing Teamin SM-tason ottelijat.


Lisätietoja sekä ilmoittautumiset
Leif "Lepa" Stenius 0400-585287
info @ kickboxingteam . com


Linkeistä lisätietoa
Kickboxing Team ry:
http://www.kickboxingteam.com/

Suomen Potkunyrkkeilyliitto:
http://www.kickboxing.fi/

Peruskurssilaisen tietopaketti Word-tiedostona:
http://kickboxingteam.com/img/Peruskurssiopas2.doc

24 hyvää syytä valita Kickboxing Team!
http://www.kickboxingteam.com/forum/viewtopic.php?t=557


HUIPPUTASON VALMENNUS - MAAILMANLUOKAN MENESTYS!

TERVETULOA MUKAAN!

3

821

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • diipdaapa

      Kurssille tulevalla on oltava puhdas rikosrekisteri???

      Mistähän tekin katotte kellä hämärä menneisyys ja kenellä ei.Tää on niin tätä pelleilyä jotta noin sanon vaan...
      Onkos sillä sitten mitään merkitystä loppupeleissä ellerhur??

      • AndyS

        Tuon ilmoituksen tarkoituksena on ennenkaikkea viestittää, että kriminaalit eivät ole tervetulleita. Ja tarvittaessa heidät voidaan myös jälkikäteen erottaa, jos paljastuu, että he ovat liittyessään erehdyttäneet seuraa.

        Mitä kiinnijäämiseen tulee, niin jos viettää rikoksellista elämää, niin siitä tahtoo yleensä juttu kulkea ennemmin tai myöhemmin. Jos henkilö on nyttemmin oikeasti tehnyt parannuksen, niin ongelmakaan ei ole meidän kannaltamme yhtä iso. Tarkoitus on myös taata treeneissä turvallisuus ja viihtyvyys, eikä siihen oikein sovi, jos joku piripää saa kohtauksen kesken sparritreenin. Emmekä tietenkään halua, että oppejamme käytetään pahoinpitelyihin, koska se on sekä moraalisesti väärin että huonoa mainosta.

        Lähinnä olemme kiinnostuneita seksuaalirikoksista sekä vakavammista väkivalta- ja huumerikoksista. Ei mistään viritetyllä mopolla ajamisesta, minkä eräs peruskurssilainen aikoinaan tuli "tunnustamaan". Jos jotain rikostaustaa on, mutta elää nykyisin kunnolla, niin siitä kannattaa tulla itse kysymään. onhan ihan eri asia, onko juuri päässyt linnasta ehdonalaiseen törkeästä pahoinpitelystä vai onko siitä 20 vuotta ilman mitään muita rikoksia sillä välin.


    • AndyS

      Jäikö aloitus välistä? Ei hätää, vielä mahtuu mukaan syyskuun puoliväliin asti. Treeneihin tuloa ei kannata jännittää - muitakin ensikertalaisia on varmasti vielä tulossa ja teille järjestetään pikaperehdytys aiemmin opetettuihin asioihin. Mitään ei ole vielä menetetty.

      Treenejä odottaessasi chillaile ja tutustu KBT:n videogalleriaan: http://www.youtube.com/user/kbtvideos

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2561
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      88
      1496
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1485
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      953
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      16
      930
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      112
      841
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      39
      838
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      726
    Aihe