Omat työn tekijänsä kaikken mailmaan työtä tekemään.
Älkää lähtekö työkentille ilman lähetys käskyä.
Moni lähtee heti, kun hän on juuri ja juuri saanut aluopetuksen.
Melkeimpä juuri silloin, kun on alkanut saamaan opetusta.
Jeesus ei ole saanut tilaisuutta, opettaa Raamatun ja Pyhän Hengen kautta.
Kesken eräiset opettajat, kesken eräiset profetat työssä, ei ole tapahtunut vielä Jumalan kasvua, joka on vältämätön työkentällä.
Suuria virheitä tapahtuu, kun sielu ja Henki ei ole eroittuneet toisistaan.
Sokea sokeaa taluttaa, minne silloin mennään ei sinne minne pitäisi.
Onko ohjeenasi Jumalan rakkaus, käskyt ja rakkauden laki.
Mitä hyödyttää puhua, jos sinä itse et täytä tätä kaikea omassa elämässäsi.
Kaikki lähtee omasta perhekunnastasi, sinun tulee hoitaa asiasi niin, että olet esimerkkinä toisille.
Jos sinä menet ja opetat Raamatun Sanaa ja sinä itse toimit sitä vastaan, teetkö oikein?
Oletko tietoinen siitä, että Jeesus odottaa sinulta uudesti syntymistä ylhäältä?
Oletko tietoinen siitä, että Jumala itse kasvattaa omat työn tekijänsä ei riitä, että sinä saarnaat ja hoet tehkää näin ja itse ole kaukana rakkauden laista.
Rakastatko Jumalaasi yli kaiken lähimäistäsi, niinkuin itseäsi.
Jos rakkaus sinulta puuttuu, ano Jeesuksen kautta Jumalalta hänelle se on mieluinen rukous.
Jos näet hädän alaisia, oletko valmis auttamaan lohdutten tai antaen omastasi?
Etkö tiedä iloista antajaa Jeesus rakastaa, älkööt vasen kätesi titkö mitä oikea tekee.
Onko kymmenen käskyä, jotka Jumala antoi sinun sydämessäsi?
Jos ei ole, mille perustalle sinä opetuksesi rakennat?
Jeesus kalliolle rakennettu rakennus ei heilu ei myrskytuulet sitä huojuta.
Teetkö parannusta Jeesuksen edessä synneistäsi?
Jos et tee sinun tulee ruveta tarkailemaan elämääsi, ajatuksiasi ovatko ne Raamatun Sanan mukaisesti.
Tiedätkö Jeesus odottaa sinulta prannuksen tekoa?
Luuletko että taivastie on leveä, ja sitä myöten mennään vain tekemättä mitään itse?
Siloin sinä olet uskonnollinen ihminen, todellista sydämen uskoa sinussa ei ole.
Taivastie on itsensä kieltämisen tie, ristin tie.
Joka päivä otat oman ristisi ja kannat, mitä se sittn on?
Sinä teet parannusta omista heikouksistasi, näet oman syntisyytesi.
Oletko kateellinen, katkera, kärsimätön, pitkävihainen, piikikäs, itsekeskeinen, itsekäs, vilpillinen, kannatko kaunaa, oletko anteeksi antamaton, itsellesi ja lähimäisellesi näetkö toisten virheet omia et.
Tiedätkö pitkä on se lista, joka sinä itsestäsi löydät vielä ne synnit, jotka vain Jeesus sisimässäsi näkee.
Jeesus on voittanut syntisi Golgatalla.
Tee parannus Jeesuksen edessä, tulet vapaaksi.
Jeesus sanoo: rauhani minä teille annan minun
rauhani, onko se sinussa?
Jos ei ole, silloin sinä et ole sopusoinnussa vielä Jumalasi kanssa.
Miksi siis lähtisit tekemään työtä odota, että sinut valmistetaan siihen tehtävään, joka on sinulle annettu.
Täytä hänen tahtoaan ja silloin voit tehdä työtäsi, iloiten kunniakasi Jeesukselle.

Vastaukset 23
Vanhimmat
Samaa mieltä! Tapani Suonto sanoi osuivasti: "jos voit olla lähtemättä, älä lähde". Jumala kyllä "tuuppaa" sinut takaisin tielle, jos päätös on väärä.
ja jos Suonto ei sanoessaan osuvasti antanut ymmärtää, että "lähetyskenttä" alkaa oman kotioven ulkopuolelta, niin sanonta ei ole ollut ollenkaan osuva. ;)
voi alkaa jo oman kotioven sisäpuolelta...
joo, siinä se kärsivällisyys kasvaa
Oikeassapa olet! Eipä tarvitse edes kotiovea aukaista, kun lähetyskenttä on oman perheen parissa! ;) Siunausta sinulle!
ja kivisin, intoa täynnä, juuri uskoontullut nuori lyö "kuokkansa" kiveen, kun yrittää käännyttää muita perheenjäseniä (tosta vaan) siksipä sitä voikin kutsua "pieneksi harjoituskentäksi". ;)
Jeesuksen opetuslapseuskoulussa ei lasketa vuosia, vaan tiettyjä kynnyksiä, joita pitää ylittää. Vasta sitten, kun HÄN ITSE lähettää, on aika mennä. Paljon on tosiaan saatu vahinkoa aikaan ennenaikaisella törmäilyllä ilman Pyhän Hengen ohjausta.
Jeesus lähetti opetuslapset kaksin ja kaksin.
Ilman seurakunnan tukea ei kannata lähteä. Siis seurakunnan siunaamana ja valtuuttamana vain!
Lähtekää jos Henki kehoittaa.
Tuollaista seurakuntauskovaisuutta (uskonnollisuutta) ei paljoa tule kuunnella, vaan kuten sanoi Pietarikin, että päättäkää itse kumpaa on palveltava, Jumalaa vaiko ihmistä.
Olihan hänen mukanaan toki Barnabas, mutta menkää kuitenkin julistamaan jos kehoitusta sydämessänne tunnette ja Herra niin kehoittaa.
Seurakunnat näemmä muodostavat esteitä vain.
Seurakunnan paimenella olkoon hyvä todistus kuten Sana sanoo.
Siunausta lukijoille
-kala nimeltä vedessä-
Kiitos Herralle näistä sanoistasi!
Juuri näiden asioiden parissa olen pähkäillyt viime päivinä, ja vastauksen löysin täältä! Kiitos sinulle profeetta 3 ja siunausta elämääsi! Minä jatkan kasvamistani Jumalan lapsena... Rukouksen ja Raamatun äärellä!!!
Että Jeesus ja Pyhä Henki menisivät kaikkeen mailmaan julistamaan evankeliumia. ;)
Mitä tahdot sanoa tällä lauseella.
Jumalahan itse kouluttaa omat työntekijänsä.
Sempä tähden täytyy aina odottaa lähtys käskyä, niinkuin Sana sanoo: Mekää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.
Sanan julistajien tule olla Jumalan valmistamia lopuun asti, sillä Jeesus punnitsee koettelee kasvattaa.
Joka on pienessä uskollinen pannan pajon vartiaksi.
Kyllä Jumalan työntekijät, jotka menevät Pyhässä Hengessä ovat niitä, jotka tulessa koetelllaan.
heitä punnitaan heidät pannan monenmoisiin koetukssiin ovatko he uskollisia.
Kunnian antaminen Jeesukselle Kristukselle, se on kaikkein tärkein.
Kukaan ei saa työstä kunniaa itselleen, sillä kukaan työntekiä ei itsessään mitään voi.
Jeesus Pyhän Henkensä kanssa, Sanan mukaan kasvattaa.
Se käsky, että menkää kaikkeen mailmaan, se on annettu kaikille uudestisyntyneille uskoville.joka ikinen Jeesuksen oma on avoin kirje "Kristuskirje" tälle mailmalle,(tahtoipa tai ei) sillä uskomattomat tarkkailevat jokaista meidän askeltamme.Ennen erotti, mutta ei enään, Ai kato! onko jossain hyvä iltadisko? kun toi epämääränen porukka on tonneppäin menossa? Kaikki me olemme "lähetys-saarnaajia" siitä hetkestä lähtien, kun meistä on tullut Jeesuksen omat, "näin on Marjat" käytännössä oppiminen,kantapään kautta,johtaa siihen, että me ymmärrämme ettei meistä koskaan tule täysin oppineita "LÄHETYS-SAARNAAJIA, vaan Herraan turvaavia "lähetys-saarnaajia" ;)
Eiköhän Raimo juuri sitä tarkoittanut että kun Pyhä Henki ja Jeesus yhdessä matkaa taivaltavat on siinä juuri lähetyskäsky parhaimmillan noudatettuna. Elikä ihminen tuolloin vaeltaa Kristuksessa antaen pyhän Hengen tutkiskella tilaansa.
On siinä mukana sitten kaksi tai yksi Ruumiillinen "olento" Tärkeää on että Jeesus saa toimia, ja että Häntä kuuntelemme.
Kauniisti puhuu Jeesuksen Sanansaattajakin uskovan sanoja, älkää olko toisillenne kateellisia, vaan paiskatkaapa kättä ja meno kohden Herran viittoittamaa polkua.
Jos teillä jostainsyystä on jotain erimielisyyttä niin pyrkikää puhumaan ne halki ja poikki kahden kesken jos mahdollista. Yleensä tuollaisissa molemmat saavat pienen pistoksen ja kasvavat kohti yksimielisyyttä Herrassa.
Mielestäni molemmat puhutte Herran sanoja. J-s-s maltillisesti ja rakkaudellisesti ja Raimo leppoisasti pienin sanakääntein, eikä kumpikaan ole synti. Toivottavasti ette nyt asetu mua vastaan :)
Sanakäänteistä vielä... alkuteksteissä Jumala käyttää pieniä hassuttelujakin ja Suomenkielen Raamatussakin niitä on löydettävissä.
Piskuisen joukon ei sopisi riidellä piskuisista asioista :) Tuomitaan harhaoppi ja ulkokultaisuus ihan reippaasti, mutta ellei syntiä suoranaisesti voi osoittaa niin ehkä riittää hymähdys, joko suupielillä ylspäin tai kulmakarvoja liikauteellen ihmettelyn merkiksi
- kala nimeltä vedessä -
Kaikessä ystävyydessä.Minä vai tiedän että ei kaikki ole opettajia eivät kaikki profetoita, niinkuin Paavali kirjottaa.Lähetys käsky on kuitenkin anettu niille jotka ovat siihen tehtävään valmistetut.Luukas 10 lähtys käsky jonka Jeesus on antanut.3. Ja hän sanoo: Menkää minä lähtetän teidät kuin lampaa susien keskelle.5. Kun tulette johonkin taloon, niin sanokaa ensiksi: "Rauha tälle talolle!"6. ja jos siellä on rauhan lapsi, niin teidä rauhanne on lepäävä heidän päällänsä, mutta jos ei ole niin se palajaa teille.
Millä tavalla voi erottaa hyvän ja pahan, ellei ole kasvanut tarppeksi Herran työssä.
Ne jotka kiirehtivät liian aikaisin Herran työ kentille voivat tehdä hallaa arvostellen tai tuomiten.
Siksi on Herran tahdon mukaista hijentyä ja kuunella Pyhän Hengen kehoitusta.
On paljon myös niitä, jotka luulevat itsellään olevan uudesti syntymä eikä sitä ole.
On paljon niitä jotka luulevat että ovat Pyhän Hengen johdattelemia ja Pyhä Henki on kaukana heistä.
Senpä tähden juuri he jotka kärkäimpiä ovat ovatkin Jumaln työn jaruna ja luulevat tekevänsä hyvää työtä itse.
Ahdas on se portti, joka vie taivaan valtakuntaan.
Olen nuori uskossani, ja ehkä minulle ei ole suotu henkien erottamisen lahjaa. Ehkä olen myös virheellinen, jota Jumala tahtoo kouluttaa nöyryyteen. Opettihan Paavalikin omassa viisaudessaan ja sai nöyrtyä. Sallimus kaiketi?
Varmasti olet oikeassa, ja olen samaa mieltä, että monet todellakin luulevat olevansa uudestisyntyneitä. Toivottavasti en ole noita huijattuja, koska kyllä Jumalan antama todistus uudestisyntymästä niin merkillinen on, kun Rakkaus tulvi ja ihmeet alkoivat seuraamaan. Eksytys on edelleen suurta ja jatkuukin sellaisenaan. Nautin kuitenkin väärentämättömästä maidosta, Jumalan sanasta. Mua seuraa ahdistukset, pilkka ja koettelemukset. Päätelköön kukin mitä se tarkoittaa. Itse uskon sen tarkoittavan, että aika on lyhyt ja oppiminen tapahtuu todella voimallisesti. Tältä ainakin minusta tuntuu.
Viisi tehtäväähän siellä on mainittuna, apostolista paimeneen vai missä järjestyksessä olivatkaan. On kuitenkin vaikea sanoa millainen tehtävä kelläkin on, varsinkaan kristityiltä, enkä mä ole havainnut hengessäsi mitään moitittavaa. Pidä vain siitä kauniista uskosta kiinni. Henki kuitenkin pitäisi olla sama. Sama Herra, Jeesus, sama päämäärä, iankaikkinen elämä, synnin vihaaminen, Raamatun Sana ja pyyteetön rakastaminen, aivan kuten meitäkin on Herra ensin rakastanut ansioitta.
En tiedä kävikö raimolle niin, että tuli pieni ylpeydenpuuska, koska oli havaittavissa ihan merkillistä profetoimisen mitätöimistä toisissa topiikeissa. En tiedä, annetaan todellakin Pyhän Hengen paljastaa myös meissä itsessämme puutteita.
Moni todellakin toimii jarruna luullen olevansa uskossa, pyritään silloin neuvomaan heitä jos suinkin osaamme Pyhän Hengen vaikutuksesta ohjaamaan oikealle tielle.
Siunausta tässä vaikeassa ajassa
ainiin. Jos huomaat tai koet jonkun puhuvan vastoin puhdasta oppia niin nuhtele, kuten varmasti pyritkin tekemään (kuten tässäkin nyt, hyvä). Perustelutkaan eivät ole pahitteeksi. Koittakaamme keskittyä oleelliseen.
Tomut pois jaloista, ellei meitä kuulla. Kiva että kommentoit. Oppikaamme! ahdas on portti - Amen
-kala nimeltä vedessä-
Puhdasta sanomaa, juuri noin Jeesus on astttanut sinutkin paikaleen kasvamaan.
Minuakin kavatetiin yli kasikymmentä vuotta monen tulen läpi olen kulkenut.
En minä ole Jeesuksen nimeä kieltänyt niinäkään aikoina, jolloin hylätyksi tulin Jeesuksen nimen tähden.
Olen paljon jotunut näkemään matkani varella ja paljon olen Jeesukselta saanut.
Olen onnellinen ja sisälläni on rauha.
Teen kokosydämisesti Jeesuksen työtä, jokaisena päivänä teen sen iloiten ja kiitos mielin niinäkin päivinä, kun minulla on vaikeaa.
Ei ole ollut helppo tämä tie, Jeesuksen suorassa opetuksessa ja nähdä oma raadollisuutensa ja nöyrtyä oman lihalisuutensa edessä, Jeesuksen eteen.
Minulle annettin koulutus synnillsyydestä se,kuinka ihminen opii näkemään mitä synnit ovat tartuneet jo äidin maidossa vanhemien peisynti.
Minäkin olin pitkävihainen, katkera, kateellinnen, piikikäs, itsekeskeinen, rakkautta minussa ei juurikaan ollut, koska en sitä olut saanut.
Minähän jouduin Jeesuksen eteen punnittavaksi silloin, kun tulin uskoo.
Uudesti syntymäni jälkeen, kun Jeesus aukaisi minulle Hengen lahjat ja itse rupesi opettamaan aloin tajuta kuinka raadollinen olin.
Kipeää kävi kun ahdistuksessa olin ja tuli potti sisälläni.
Minä nöyrryin yksi synti kerrallan Jeesus hautasi syntini unhon mereen.
Minä ole uusi luomus Jeesuksen edessä.
Olen saanut kasvaa avaralle paikalle.
Minä kuitenkin teen jatkuvaa paranusta Jeesuksen edessä.
Tiedän, että hän tunee minut ja näkee ajatuksenikin ennenkuin ne syntyvätkään siksipä en salaa Jeesukselta mitään.
Pyhä Henki on anettu ojaajaksi ja opttajaksi jokaisen ihmisen sisälle.
Jokainen, joka suntyy uudesti ylhäältä saa tuntea sisällään Pyhän Hengen ja se Raamatun Sanan kanssa, joka on ainoa puntari.
Jokainen ihminen punnitaan ja jos hänet keveäksi huomataan, eikä hänessä ole uskoa vaan uskonnollisuutta, hänet pannaan sivuun.
Mutta, joka havaitaa uskolliseksi hänelle anetaan paljon.
Siksi juuri, olen saanut esintyä Jeesuksen äänitorvena, että minut valmistettiin tähän tehtävään.
Jotta kukaan ei joutisi väärälle tielle, siksi on opetus.
Jotta jyvät akanoista valittaisiin ja ne tekevät työtä Jumalan valtakunnan hyväksi ovat punnitut ja hyväksi havaittu.
Ei ole tarpellista lähteä mailmalle tai minnekään oman yhteisöstään, missä on kasvamassa vaan olla levossa kunnes on aika tulla esiin.
Kiitos sanoistasi!
Niistä huokuu Viisaus, joka tulee Jumalalta.
Yhdyn kirjoittamaasi täysin. Herra valmistelee työntekijöitänsä, niin profeettoja kuin muitakin. Ja valmisteluaika voi kestää pitkään, vuosia ja kymmeniäkin vuosia.
Kulta ja hopea sulatetaan. Jyvät erotetaan akanoista. Vilja kootaan aittoihin. Ovet pannaan kiinni. Ruumenet heitetään sammumattomaan tuleen.
Oikean tien, jatka kulkien yhdessä Raamtun ja Pyhän Hengen opetuksien kanssa.
Rukouksessa uskoen siihen, että Jeesus on antava kaiken sen tiedon ja taidon itse ja kasvattaa.
Kaiken olen Profeettana joutunut kokemaan, että voin tomia tällä paikalla.
Jos on jotkain kysyttävää auliisti neuvon.
uskoa,luottamusta,kärsivällisyyttä,rukouksia ja raamatun lukua!
tähän vois laittaa lainauksen jouko pihon sivulta
"18.7.2008
Mirka Nurkan saama sanoma Jumalalta toukokuussa 2008
Herra puhui:
"Raamattu on kirja, jonka sanasta ei pidä poiketa oikealle, ei vasemmalle. Usko Jumalan lupauksiin, niin kuin ne on sinne kirjoitettu. Usko ainoastaan, älä pelkää. Jumalan armon varaan voi heittäytyä. Jumala rakastaa ja odottaa uskollisuuttamme, kiitostamme ja sitä, että heittäydymme Hänen käsivarsilleen suuria odottaen. Sillä ei Jumala ole pieni
tai anna vähän sitä tai vähän tätä. Hän haluaa vuodattaa kaiken siunauksensa meidän päällemme. Me olemme Hänen lapsiaan. Isä haluaa antaa lapsilleen parasta! Jumalan ihmetekojen aika on tullut. Herra ei enää vaikene, vaan haluaa täyttää aittamme ja varastomme. Herra haluaa parantaa. Herra haluaa puhdasta evankeliumia, ei ihmistyötä, vaan
Hänen voimansa ilmenemistä. Jumala rakastaa ja Jeesus on nimi, joka pelastaa. Amen!"
te ihan oikeasti tuollaista paskaa nikottelematta, kunhan vain joku keksii sen olevan "herran" hänelle hlökohtaisesti sanomaa?
En yhtään ihmettele että kaikenlaiset sekopäälahkot sekopäisine "profeettoineen" saavat kusetettua ihmisiä niinkin paljon kuin saavat.
"Raamattu on kirja, jonka sanasta ei pidä poiketa oikealle, ei vasemmalle. Usko Jumalan lupauksiin, niin kuin ne on sinne kirjoitettu."
Hyvä, eli olet siis sitä mieltä, että sinun tai muiden profeettojen puheisiin ei missään nimessä pidä yhtään uskoa, vain Raamattuun.
...mutta miksi kirjoitat tänne, kun itsekin sanot, että ei pidä uskoa - ts. kirjoitat valheita?
on!