Kysymys

Mitä mieltä olette jehovantodistajista ja heidän opistaan?
Kun hekin sanovat, että vain heillä on se oikea usko..
18678
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ei siinä mitään. Kaikilla on oikeus uskoa miten haluavat.

Äänestä

Jehovan todistajien uskoon, ja minulla on hyvä ystävä, joka on Jehovan todistaja. Meillä on paljon yhteistä, kuulummehan kumpikin syrjittyyn vähemmistöön, ja uskonto on meille kummallekin tärkeä asia.
En ole yrittänyt käännyttää häntä, hän on ehkä minua hiukan yrittänytkin minua, mutta mitään ongelmia ei ole ollut.
Minusta on mukavaa olla sellaisen ihmisen seurassa, joka rukoilee, uskoo Jumalaan ja jonka moraalikäsitykset ovat korkeat.
Tulen myös mainiosti toimeen islaminuskoisten ystävieni kanssa.

Äänestä
  • Kaikille kerrotaan totuus, mutta jokaisella on oma tahto ja valinnanvapaus. Seurauksia taas ei voi valita, vaan ne tulevat kunkin tekojen mukaan. Kadotuksen voi valita, samoin sen että riittää vain telestinen kirkkaus ja valtakunta, jonne suurin osa ihmisistä on hankkinut pääsylipun.
    Jehovista: minua ei ainakaan kiinnostaisi oppi, että tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen tulee katkera loppu, ingentingen ja loppufinish. Sillä loppuu se tuhat vuottakin aikanaan. Ikuinen elämä on se, joka on tavoittelemisen arvoista. Sen edestä kannattaisi tehdä oikeat valinnat täällä ja elää liittojen mukaan. Sen ainakin itse teen.

    Äänestä

  • totuutta tupaan kirjoitti:

    Kaikille kerrotaan totuus, mutta jokaisella on oma tahto ja valinnanvapaus. Seurauksia taas ei voi valita, vaan ne tulevat kunkin tekojen mukaan. Kadotuksen voi valita, samoin sen että riittää vain telestinen kirkkaus ja valtakunta, jonne suurin osa ihmisistä on hankkinut pääsylipun.
    Jehovista: minua ei ainakaan kiinnostaisi oppi, että tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen tulee katkera loppu, ingentingen ja loppufinish. Sillä loppuu se tuhat vuottakin aikanaan. Ikuinen elämä on se, joka on tavoittelemisen arvoista. Sen edestä kannattaisi tehdä oikeat valinnat täällä ja elää liittojen mukaan. Sen ainakin itse teen.

    Oman edun tavoittelu siis on molemmille tärkeintä, mutta sinusta mormonismi lupaa paremmat edut.

    Äänestä

  • tyypillistä kirjoitti:

    edun tavoittelu on aivan jotakin muuta kuin uskovaisten taivastoivo.
    Mieti asiaa tarkemmin, niin huomaat kyllä eron.

    Äänestä

  • jonkin verran kirjoitti:

    edun tavoittelu on aivan jotakin muuta kuin uskovaisten taivastoivo.
    Mieti asiaa tarkemmin, niin huomaat kyllä eron.

    Luepa uudelleen tuo edellisen kirjoittajan viesti ja tarkkaile hänen muitakin viestejään.

    Siinä olet oikeassa, että on olemassa muutakin oman edun tavoittelua kuin uskovien taivaspaikkojen ja vastaavien korotusten tavoittelu.

    Äänestä

  • tyypillistä kirjoitti:

    Oman edun tavoittelu siis on molemmille tärkeintä, mutta sinusta mormonismi lupaa paremmat edut.

    tavoittelet?

    Äänestä

  • etua sinä kirjoitti:

    tavoittelet?

    Kaikkien etuhan luonnollisesti paras olisi. Himouskikset vain näyttävät marssivan homojen ja "vääräuskoisten" tai uskomattomien yli mennen tullen...

    Oikeiden uskovaisten luulisi minua ateistia paremmin ajavan lähimmäisensä etua ennen itseään.

    Äänestä

  • tyypillistä kirjoitti:

    Kaikkien etuhan luonnollisesti paras olisi. Himouskikset vain näyttävät marssivan homojen ja "vääräuskoisten" tai uskomattomien yli mennen tullen...

    Oikeiden uskovaisten luulisi minua ateistia paremmin ajavan lähimmäisensä etua ennen itseään.

    sinulle 'ateistina' pitäisi suoda enemmän oman edun ajamisen mahdollisuutta kuin mitä suot 'uskovaisille'

    Äänestä

  • perusteella kirjoitti:

    sinulle 'ateistina' pitäisi suoda enemmän oman edun ajamisen mahdollisuutta kuin mitä suot 'uskovaisille'

    Tällä palstallahan on tullut selväksi, että me kaikki ei-mormonit ja varsinkin ateistit olemme juoppoja, huoria, ym. joten miten meiltä voi odottaakaan muuta kuin itsekkyyttä.

    Äänestä

  • tyypillistä kirjoitti:

    Tällä palstallahan on tullut selväksi, että me kaikki ei-mormonit ja varsinkin ateistit olemme juoppoja, huoria, ym. joten miten meiltä voi odottaakaan muuta kuin itsekkyyttä.

    haluat vääntää asiat väärin päin. Vastahan jehovat ja mormonit olivat itsekkyyden huippuja, mutta nyt nöyrryt itse itsekkyyden huipuksi. Mikä onkaan totta ja mikä tarua?

    Äänestä

  • sinulle, että kirjoitti:

    haluat vääntää asiat väärin päin. Vastahan jehovat ja mormonit olivat itsekkyyden huippuja, mutta nyt nöyrryt itse itsekkyyden huipuksi. Mikä onkaan totta ja mikä tarua?

    Mietipäs hiukan! Kysymys on kahden eri tahon mielipiteistä. Jokos bonjaat? Jälkimmäisessä asetun sinun asemaasi. miten voit odottaa itsekkyyden huipulta (ateistilta) epäitsekkyyttä.

    Minulla on joskus ollut käsitys siitä, että kristinuskossa olisi kysymys uhrautumisesta toisten hyväksi ja pyyteettömästä rakkaudentyöstä. Tietyistä uskonsuunnista sitä on vaikeaa löytää.

    MAP-kirkko panostaakin juuri noihin asioihin..;-)

    olet uhrautumista ja rakkautta etsinyt, ja mistä sen löytäminen on ollut sinulle vaikeaa?
    Mitkä ovat olleet mittarisi?

    Äänestä

  • siksi varmaan kirjoitti:

    MAP-kirkko panostaakin juuri noihin asioihin..;-)

    Heh!

    Äänestä

  • uskonsuunnista kirjoitti:

    olet uhrautumista ja rakkautta etsinyt, ja mistä sen löytäminen on ollut sinulle vaikeaa?
    Mitkä ovat olleet mittarisi?

    Minä puolestani sanon, että juuri tässä mainittujen suuntausten (jehovantodistajat ja mormonit) edustajista minulla on eniten kokemuksia ja heillä tuo itsekkyys näyttää olevan korkealla. Esim. jotkin körttiläiset ovat toisella tasolla.

    Äänestä

  • Heh! kirjoitti:

    sanon, että ohuenlainen on kosketuspintasi mainitsemiisi suuntauksiin. Tai sitten mittarit huonosti kalibroitu.

    Äänestä

  • Heh! kirjoitti:

    Minä puolestani sanon, että juuri tässä mainittujen suuntausten (jehovantodistajat ja mormonit) edustajista minulla on eniten kokemuksia ja heillä tuo itsekkyys näyttää olevan korkealla. Esim. jotkin körttiläiset ovat toisella tasolla.

    hieman?
    Millä tavoin itsekkyyden taso ilmenee? Aivan käytännön esimerkkejä, mutta en kuitenkaan yksittäistapauksia, kaipaisin.
    Siis sekä Jehovan todistajista, mormoneista että körttiläisistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kreivi Toffula kirjoitti:

Mitä mieltä olette jehovantodistajista ja heidän opistaan?
Kun hekin sanovat, että vain heillä on se oikea usko..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu