milloin

Milloin ortoksisessa kirkossa tulee mahdollisuus alkoholittomaan ehtoollisviiniin vai onko käytäntö jo otettu joissakin seurakunnissa käyttöön?

Läheiseni on alkoholisti ja ryyppääminen saattaa alkaa vaikka yskänlääkkeen maistamisesta. Toisaalta aa-like korostaa alkoholismista toipumisessa hengellisyyttä, joten seurakuntaelämään osallistuminnen olisi kaikella tapaa hyväksi.

Ihinlaista antabus-kapselia käytettäessäkin jopa alkoholipitoinen deodorantti ja tai partavesi aiheuttaa voimakkaan reaktion, joten sekään ei ole ratkaisu ehtoolliselle mennessä.

Olisi hyvä, että edes suurina juhlina yhdestä kalkista jaettaisiin alkoholitonta ehtoollista.
8821
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

tarvita. Viinin laadun määrää traditio. Antabuslääkityksellä olevan alkoholistin ja esim keliaakikon pitää sopia ehtoollisestaan papin kanssa etukäteen.

Äänestä
  • Tuskinpa ehtoollisviinissä on enää paljonkaan alkoholia jäljellä ehtoollisen jakamisen aikaan, sillä ehtoollista asettaessaan pappi sekoittaa siihen kuumaa vettä, jonka haihtuessa etanolikin höyrystyy ja haihtuu taivaan tulliin. Ja loppujen lopuksi pienen ehtoollisleipäpalan mukana viiniä saa ehtoollisella todella pienen annoksen. Todennäköisesti aloittaja ei tunne ortodoksisen kirkon ehtoolliskäytäntöä.

    Äänestä

  • paljon alkoholia kirjoitti:

    Tuskinpa ehtoollisviinissä on enää paljonkaan alkoholia jäljellä ehtoollisen jakamisen aikaan, sillä ehtoollista asettaessaan pappi sekoittaa siihen kuumaa vettä, jonka haihtuessa etanolikin höyrystyy ja haihtuu taivaan tulliin. Ja loppujen lopuksi pienen ehtoollisleipäpalan mukana viiniä saa ehtoollisella todella pienen annoksen. Todennäköisesti aloittaja ei tunne ortodoksisen kirkon ehtoolliskäytäntöä.

    jos joku tosiaan on niin herkkä (esim antabuksen takia), niin hän voi saada pienen palan leipää, joka jätetty panematta ehtoollismaljaan viinin sekaan.

    Vastaavasti keliaakikolle voidaan antaa vähän viiniä, jossa ei ole leipää.

    Äänestä

  • mutta jos kirjoitti:

    ehtoollinen on viiniä, johon on sekoitettu noin puolet vettä ja sitten pantu veteen leivottua vehnäleipää sekaan. Muut ainekset eivät ole ehtoollista. Ns. jälkiviinillä joissakin kirkoissa jaetaan myös mehua.

    Äänestä

Niin, käsittääkseni me ortodoksit tulemme uskomme ja kirkon opetuksen mukaan ehtoollisella osallisiksi Kristuksen kalliista ruumiista ja verestä syntiemme anteeksi saamiseksi ja iankaikkiseksi elämäksi. Siis kysymys on Kristuksesta ja otamme vastaan Kristuksen, emme vehnäjauhoja, alkoholia tai niin kuin jotkut epäilevät, toisten bakteereja. Joka ei usko, harkitkoon tahollaan ja/tai rippi-isän kanssa ehtoollisyhteyttään.

Äänestä

annettaan vettä viinin sijaan.

Äänestä
  • kirkko.

    Äänestä

sen voi jättää nauttimatta

Äänestä

Kommentoi aloitusta

alkkari kirjoitti:

Milloin ortoksisessa kirkossa tulee mahdollisuus alkoholittomaan ehtoollisviiniin vai onko käytäntö jo otettu joissakin seurakunnissa käyttöön?

Läheiseni on alkoholisti ja ryyppääminen saattaa alkaa vaikka yskänlääkkeen maistamisesta. Toisaalta aa-like korostaa alkoholismista toipumisessa hengellisyyttä, joten seurakuntaelämään osallistuminnen olisi kaikella tapaa hyväksi.

Ihinlaista antabus-kapselia käytettäessäkin jopa alkoholipitoinen deodorantti ja tai partavesi aiheuttaa voimakkaan reaktion, joten sekään ei ole ratkaisu ehtoolliselle mennessä.

Olisi hyvä, että edes suurina juhlina yhdestä kalkista jaettaisiin alkoholitonta ehtoollista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu