Suomen nykyisestä virallisesta kaksikielisyydestä ei ole Suomen kansan enemmistölle mitään muuta kuin haittaa, kuluja ja turhaa ajanhukkaa.
Mitä hyötyä virallinen kaksikielisyys muka tuo suomenkieliselle Suomessa ? Miksi meidän pitäisi se kustantaa ja ylläpitää ?
Suomessa kaksikielisyydestä hyötyvät VAIN JA AINOASTAAN ruotsinkieliset, joita on väestöstä noin 5 %.
Suomenkieliselle enemmistölle se on taakka, muille kielivähemmistöille se edustaa rasismia ja suvaitsemattomuutta. Miksi yksi vähemmistö on edullisemmassa asemassa kuin muut vähemmistöt ?
Ja kaiken kustantaa enemmistö- hukkaan heitetyn ajan ja menetettyjen mahdollisuuksien muodossa.
Enemmistö siis on 95 %. Siihen kuuluvat sekä suomenkieliset, nykyään jo lähempänä 91 %
että muut kielivähemmistöt, joiden osuus alkaa olla kohta 4 %. Siis 95-5. Mitä 95 hyötyy 5:n hellimiseksi räätälöidystä lainsäädännöstä ?
Kun maahanmuuttajien määrä pian on yli 5 % ja ruotsinkielisten määrä alle 5 %, eikö olisi aika saada kaikille oikeus osata maan yhteistä pääkieltä, joka SUOMESSA ON SUOMI.

Vastaukset 1
Vanhimmat
koska heiltä useimmiten ei suju mikään vieras kieli kunnolla.
Olkaapa hyvät ja kuunnelkaa muutamia johtavia poliitiikojamme ja vaikkapa vielä joitakin huippuvirkamiehiä. Eivät ole ruotsia oppineet ja englannin osaaminen on sentakia jäänyt melko takeltelevaksi sisäluvuksi useimmiten.