maan tomusta ja sen jälkeen siirsi hänet Paratiisiin.
Miksi ihminen luotiin vasta sen jälkeen, kun koko luomakunta oli ensin luotu?
Miksi Aadam ei saanut nimetä maan eläimiä, vaan vain Paratiisin eläimet?
Johtuuko tämä siitä, että Jumala, joka loi ensin ajan ja tietenkin kykenee käyttämään aikaa kuten haluaa, näki, että ihminen, jolle Hän välttämättä tahtoi antaa vapaan tahdon, tulee käyttämään sitä vapaata tahtoa Häntä vastaan ollen tottelematon ja tehden itselleen lukemattomia muita jumalia, niin Jumala viisaudessaan päätti, että Hän luo vapaatahtoisen ihmisen vähän ennen Paratiisin luomista jotta ihminen saa edes vähäsen sisäänsä tietoa täydellisestä kauneudesta ja hyvyydestä ja tämä siemen hyvyydestä ja kauneudesta jää ihmiseen, vaikka hän väärän valintansa takia joutuukin palaamaan maanpäälle, sinne missä hänet tehtiinkin.
Paratiisi luotiin kuitenkin erillään maan luomisesta ja maasta tehty ihminen sai asua hiukan aikaa Paratiisissa. Tämä sekoittaa ihmiset luulemaan, että Raamatussa on kaksi erinlaista luomiskertomusta.
1. Mooseksen kirja 2
8 Ja Herra Jumala istutti paratiisin Eedeniin, itään, ja asetti sinne ihmisen, jonka hän oli tehnyt.

Vastaukset 3
Vanhimmat
olevalle ryövärille, että tänä päivänä olet oleva kanssani Paratiisissa. Kävikö Jeesus viemässä ryövärin ensin Paratiisiin ja meni sitten saarnaamaan vangituille hengille?
Siksi koska tiesi, että se on sun laisille typeryksille liian vaikeeta käsittää.
Osta itelles elämä.
Todella elämä, joka on Jeesuken lupauksen mukainen, eli yltäkylläinen ja rauhallinen.
Miten lie pahalla elämän kanssa on. Pitäisiköhän sinunkin kääntyä pahuudestasi ja kolkutella elämän antajan ovelle. Se on luvattu avata sellaiselle kolkuttajalle, joka koko sydämestä tahtoo elää Jumalan seurassa, muille se jää suljetuksi.