Map kirkon profeetta

keskustelee Jumalan kanssa ja kysyy Jumalta ilmoituksia.Ja profeetalla vain on oikeus antaa ilmoituksia jotka koskevat kirkkoa. Onko näin?
15700
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Näin on.Profeetta voi kysyä asiata Jumalalta tai Jumala voi tehdä ilmoituksen Profeetalle.Ilmoitus on jatkuvaa ja sitä tapahtuu siis nykyisinkin.

Äänestä

Kirkkomme presidentti saa ilmoitusta suoran Jumalalta, ja hän on ainoa mies, joka saa ilmoitusta koko kirkkoa varten. Muut saavat ilmoitusta kirkon tehtäväänsä varten ja jokainen kelvollinen jäsen saa henkilökohtaista ilmoitusta omalle itselleen. Ilmoitukset eivät ole loppuneet. Ei niin kirjoiteta missään. Mutta valheelliset kirkot kertovat niiden loppuneen siihen kun Raamattu koottiin perimätiedoista.

Äänestä
  • Jumala on kertonut edelliselle profeetalle mm. että yhdet korvakorut voi olla, kaksia ei. Mitähän merkittävää Jumala on ilmoittanut uudelle profeetalle?

    Äänestä

  • näin on. kirjoitti:

    Jumala on kertonut edelliselle profeetalle mm. että yhdet korvakorut voi olla, kaksia ei. Mitähän merkittävää Jumala on ilmoittanut uudelle profeetalle?

    Missä profetta sanoo että Jumala tuon on ilmoittanut?

    Ei missään.

    Huumorisi on todella kuivaa.

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    Raukkahan ottaa asiansa tosissaan, ymmärtämättä mitä ottaa tosissaan.

    Äänestä

  • huumori? kirjoitti:

    osoittaa heikkoutesi. Missä on kristillisyytesi? Oletko itse heikko? MAP- kirkkoon kuuluvat uskolliset jäsenet Jumala tekee vahvoiksi. Voitamme maailman viekkauden ja eksytyksen Herramme avulla.

    se huumoria on ... ainakin yrittää olla.

    Äänestä

  • totuutta tupaan kirjoitti:

    melskaat puolella ja toisella, silmittömästi. Omaa ajatustasi tuputtaen. Tämä on keskustelupalsta eikä julistusfoorumi.

    Ja lue kommentit ajatuksella, ennen kuin vastaat niihin, ajatuksettomasti huitoen.

    Olen nimittäin vahva, uskollinen, kristillinen MAP. Ja Herra odottaa meidän oppivan tekemällä oman osuutemme,myös viekkauden ja eksytyksen voittamisessa, eikä aina ja kaikessa kannata olettaa Herran tekevän asioita puolestamme.

    Äänestä

  • sinähän kirjoitti:

    1. Meitä MAP- kirkkoon kuuluvia on kehoitettu pitämään uskomme näkyvillä. Pappeusveljenä huudan parannusta ja palautettua evankeliumia maailmaan. Se on meidän velvollisuutemme. "saarnatkaa evankeliumia kaikkeen maailmaan" lukee pyhissä kirjoituksissa.
    Tietysti menen kaikille palstoille missä asia kannattaa ottaa esille.
    2. Ajatukset eivät ole minun, vaan oppi on peräisin palautetusta evankeliumista. Se on MAP- kirkon oppia. Ensiksi parannus, usko Kristukseen, kaste, pyhän hengen lahja, kuuliainen elämä, liitot, liittojen noudattaminen. Usko Kristukseen ja pelastustyöhönsä on kaiken ydin, mutta toimitukset ja kuuliaisuus ovat aivan välttämättömiä. Muuten pääsee mahdollisesti johonkin kirkkauteen, muttei Selestiseen Valtakuntaan Isän ja Pojan luokse.
    3. Kommentit on kyllä luettu. Niistä melkoinen osa on vastustajien ja luopioiden tehtailemia provoja ja eksytystä. Niihin ei voi suhtautua asiallisesti. ne ovat eksytystä, ja vaativat oikaisun.
    4. Meidän on aivan ehdottomasti tehtävä ja tehtävä ja tehtävä osuutemme, enkö ole sen kirjoittanut vaikka kuinka monesti. PELKKÄ usko ei riitä.
    5. katson olevani periaatteiden mukaan elävä MAP- kirkon jäsen, ja rakastan lähimmäisiäni ja pidän käskyt parhaani mukaan. uskon Kristukseen. uskon, että profeetta Joseph Smith oli Jumalan profeetta ja Herramme palautti evankeliumin hänen kauttaan. Uskon kirkkomme johtajiin ja jumalalliseen ilmoitukseen ja kaikkiin pyhiin kirjoituksiimme, raamattuunkin sikäli kuin se on oikein käännetty. Tämä kirkko on ainoa tosikirkko maan päällä, ja tätä johtaa itse Jeesus Kristus. Herran kirkko on taas maan päällä näinä viimeisinä aikoina. Tässä on todistukseni.

    et (taaskaan) edes ajatellut mitä kysyttiin.

    Tietenkään usko ei riitä, se on selvää. Tekoja tarvitaan, mutta tekojen laatu ja vaikuttavuus vaihtelevat tilanteen mukaan. Joskus harkitsemattomat uskon teot ovat pahempia kuin pelkkä hiljainen usko.

    Vakiovastaus ja (vakio)todistus perään ei aina ole se tehokkain keino.

    voi kääntyä itseään vastaan.Kun naama "punaisena" paasataan tulenpalavasti,ei asian perille meno ehkä ihan varmaa ole.
    En ole MAP-kirkon tilaisuuksissa koskaan nähnyt kovaa paasaamista pikemminkin hillittyä ja asiallista,monesti tunteellistakin menoa.
    Mutta meitähän on tietysti monenlaisia..

    Äänestä

  • liiallinen julistaminen kirjoitti:

    voi kääntyä itseään vastaan.Kun naama "punaisena" paasataan tulenpalavasti,ei asian perille meno ehkä ihan varmaa ole.
    En ole MAP-kirkon tilaisuuksissa koskaan nähnyt kovaa paasaamista pikemminkin hillittyä ja asiallista,monesti tunteellistakin menoa.
    Mutta meitähän on tietysti monenlaisia..

    Teille on väännettävä rautalangasta perusasiat aina uudestaan. pelastusta on "huudettava" kaikkeen maailmaan.
    Puhuin vaarnakonferenssissa jokin aika sitten, ja vaarnanjohtaja antoi minulle lisää aikaa kesken puheen, koska se kosketti monia niin syvästi. Tuli lunta tupaan monelle. Puhuin siitä, ettei saa nukkua ruususen unta ja tuudittautua turvallisuuteen. ihmisen on hallittava ajatuksensakin ja niiden on oltava pyhiä, sillä teot seuraavat ajatusta. Minussa oleva henki ravisteli ihmisiä hereille niin että kukaan ei nukkunut ja oli aivan hiljaista. jälkeenpäin sain runsaasti palautetta ja kiitosta että puhuin asiat suoraan. hyssyttely ei auta. Kissa on nostettava pöydälle. meillä ei enää ole aikaa hyssyttelyyn ja jokaisen päivän ohimenoon. Uskon työt on tehtävä nyt. Aikaa ei ole. Laiskuus on pahasta, ja työmiehiä on vähän.

    lipsahdit taas asiasta omille teillesi. En kirjoittanut nukkumisesta mitään.

    Tarkoitin, että huutaa pitää, mutta ensin pitää ajatella kenelle huutaa ja kuinka kussakin tapauksessa huudetaan. Silloin tulee huudettua täsmähuutoja, eikä mene vähä huutoaika hukkaan.

    Kissa kerrallaan pöydälle, niin ei jää tärkeitä asioita huomaamatta.

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    Missä profetta sanoo että Jumala tuon on ilmoittanut?

    Ei missään.

    Huumorisi on todella kuivaa.

    Tuokin profeetan opetus on siis hänen omasta hanuristaan kuten aikanaan oli verisovitus ja mustien pappeuskielto.

    Valitettavaa vain on, että suuri osa mormoneista ottaa nuo hanuripuheet tosissaan.

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    se huumoria on ... ainakin yrittää olla.

    valitettavasti monet ottavat nuo "profeettojen" huumorit tosissaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ei Morkku kirjoitti:

keskustelee Jumalan kanssa ja kysyy Jumalta ilmoituksia.Ja profeetalla vain on oikeus antaa ilmoituksia jotka koskevat kirkkoa. Onko näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu