MAP-kirkon jäsenmäärä

Keskustelussa on tullut esille se, että evlut kirkosta eroavat voivat siirtyä MAP-kirkkoon ("mormoneihin").

Selvää on, että näinkin tapahtuu. Toisaalta on yhtä selvää, että määrä ei ole kovinkaan iso. Tässä MAP-kirkon jäsenmäärät vuoden lopussa:
   
2003: 3312
2004: 3309
2005: 3278
2006: 3254
2007: 3246

Tarkempaa tietoa jäsenvirrasta minulla ei ole. Eroajiakin varmasti on, ja kuolleita voi olla enemmän kuin syntyneitä. Kokonaisuutena jäsenmäärä on supistunut 2 prosenttia 4 vuoden aikana. Samaan aikaan Suomen väkiluku on kasvanut noin 1,5%.

Siirtymä pois evlut kirkosta tapahtuu siis edelleen murskaavan suurelta osin uskontokuntiin kuulumattomien joukkoon.
12586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Käännynnäisiä n. 40 vuosittain, joista puolet jää pois jo 1-2 vuoden sisällä. Lopuista ei ole tietoa.

Eli sikäli mikäli MAP-kirkko Suomessa _kasvaa_ niin se kasvaa jäsenten lastensaannin kautta.

Enpä siis usko, että ihan hirveän moni tavis-luterilainen siirtyy ainakaan MAP-kirkkoon.

Mutta MAP-kirkollahan on ihan omat numerot, eivät hyväksy VRK:n numeroita. Onkohan niillä loppujen lopuksi mitään merkitystäkään ovatko tosia vai keksittyjä.

Äänestä

Kirkosta eronneena voi sanoa että minulle ei kelpaa enään mikään kirkko. Haluan olla vapaa kaikista kirkoista ja elää omassa rauhassa.

Äänestä
  • Ajattelit lähteä karkuun sutta. Tulee karhu vastaan.

    Äänestä

  • lopulta! kirjoitti:

    Ajattelit lähteä karkuun sutta. Tulee karhu vastaan.

    "Ajattelit lähteä karkuun sutta. Tulee karhu vastaan."

    No, tavallaan juuri noinhan se on. Tosin tuo karhu on mielikuvituksen tuotetta, aivan kuten tuo susikin.

    Äänestä

kaikki perustuu joillekin Joseph Smithin väitteille, joill ei löydy mitään perustaa.

Äänestä
  • kaikki perustuu Jeesuksen Kristuksen sovitustyölle Sinun puolestasi, jotta voisit saada anteeksiannon omista synneistäsi. perisynnin sovitti puolestasi Kristus, mutta omat syntisi ovat sinun. Muu kirkossamme on vain tämän asian lisäystä, mutta välttämätöntä.

    Kuvitelkaa katsovanne maapalloa avaruudesta. Tämä on pieni hiukkanen tyhjyydessä. Kuitenkin tämä on kuin terraario ja kaikki on sopusoinnussa luonnonlakien kesken, ne taas on tehnyt jumala. planeetat ja tähdet liikkeineen todistavat Jumalasta, sillä mikään ei voi tulla tyhjästä jollei mitään ensin ole. Alkuräjähdysteoria on puppua. Räjähdykselläkin on lainalaisuutensa. Katsokaa ilmakehää: juuri sopiva elämälle. katsokaa vettä. sen olomuodot ja lämpötilat ovat juuri sopivia elämälle. Miettikää ihmistä täällä eläinten ja kasvien seurassa. Lääkärinä tiedän kuinka tavattoman monimutkainen ihminen on. Sellainen ei synny sattumalta. Jo lisääntyminen on valtava ihme. miettikää missä miljardeissa kohdissa joka alkiolla voi mennä vikaan vaan kun ei mene. Tässä ajattelamisen aihetta Jumalasta.
    Saatanan syvin ja paras juoni on todistaa ja väittää, ettei Jumalaa ole. Hän puhuu itsensä pussiin, sillä mitään ei voi olla ilman vastakohtaisuutta. Jos on Saatana, on Jumalakin.

    Äänestä

  • totuutta tupaan kirjoitti:

    kaikki perustuu Jeesuksen Kristuksen sovitustyölle Sinun puolestasi, jotta voisit saada anteeksiannon omista synneistäsi. perisynnin sovitti puolestasi Kristus, mutta omat syntisi ovat sinun. Muu kirkossamme on vain tämän asian lisäystä, mutta välttämätöntä.

    Kuvitelkaa katsovanne maapalloa avaruudesta. Tämä on pieni hiukkanen tyhjyydessä. Kuitenkin tämä on kuin terraario ja kaikki on sopusoinnussa luonnonlakien kesken, ne taas on tehnyt jumala. planeetat ja tähdet liikkeineen todistavat Jumalasta, sillä mikään ei voi tulla tyhjästä jollei mitään ensin ole. Alkuräjähdysteoria on puppua. Räjähdykselläkin on lainalaisuutensa. Katsokaa ilmakehää: juuri sopiva elämälle. katsokaa vettä. sen olomuodot ja lämpötilat ovat juuri sopivia elämälle. Miettikää ihmistä täällä eläinten ja kasvien seurassa. Lääkärinä tiedän kuinka tavattoman monimutkainen ihminen on. Sellainen ei synny sattumalta. Jo lisääntyminen on valtava ihme. miettikää missä miljardeissa kohdissa joka alkiolla voi mennä vikaan vaan kun ei mene. Tässä ajattelamisen aihetta Jumalasta.
    Saatanan syvin ja paras juoni on todistaa ja väittää, ettei Jumalaa ole. Hän puhuu itsensä pussiin, sillä mitään ei voi olla ilman vastakohtaisuutta. Jos on Saatana, on Jumalakin.

    Miksi mulla alkoi tuon viestin johdosta soimaan päässä "kaiken takana on Jumala, joka ihanasti rakastaa, sitä ei voi vastustaa, hei kaikki nyt mä sanon sen, kaiken takana on jumala, voin aivot heittää narikkaan..."

    Äänestä

  • "kaikki perustuu joillekin Joseph Smithin väitteille, joill ei löydy mitään perustaa."

    No eipä noille luterilaisen kirkonkaan väitteille mitään perusteluja löydy, mutta miksi ylipäätään vaihtaa huuhaa uskonto toiseen huuhaa uskontoon? Eikö olisi sama luopua kokonaan tuosta huuhaasta ja alkaa elämään oikeaa elämää tässä maailmassa, eikä missään mielikuvitusmaailmassa?

    Äänestä

  • fdbfdbfdbfd kirjoitti:

    "kaikki perustuu joillekin Joseph Smithin väitteille, joill ei löydy mitään perustaa."

    No eipä noille luterilaisen kirkonkaan väitteille mitään perusteluja löydy, mutta miksi ylipäätään vaihtaa huuhaa uskonto toiseen huuhaa uskontoon? Eikö olisi sama luopua kokonaan tuosta huuhaasta ja alkaa elämään oikeaa elämää tässä maailmassa, eikä missään mielikuvitusmaailmassa?

    ja viihdyn.

    Henkinen liikkumavara on huomattavasti suurempi kuin jos olisin mormoni-heillä liikkumavara on postimerkin kokoinen.

    Äänestä

  • en mormoni kirjoitti:

    ja viihdyn.

    Henkinen liikkumavara on huomattavasti suurempi kuin jos olisin mormoni-heillä liikkumavara on postimerkin kokoinen.

    Liikkumavaramme on määritellyt itse jumala. Tämä tie on ainoa, joka vie iankaikkisiin elämiin. Emme ole tulleet maan päälle keräämään rahaa, valtaa, kunniaa, kalliita tavaroita, ryyppäämään, heilastelemaan jne. ne asiat eivät tuo onnea. Asoa on kuin Pinokkio- elokuvassa, jossa pojat vietiin huvittelusaarelle Rehtirevon toimesta ja saivat huvitella kellon ympäri. Sitten he muuttuivat aaseiksi ja pakattiin laatikoihin vietäviksi suolakaivoksiin.
    Ikuisen elämän hedelmä on haluttava ja tavoittelemisen arvoinen. Sitäpaitsi, luettelemani asiat eivät tuo onnea minulle. koen onnes perheestäni, monista lapsistamme, ihanasta vaimosta, jonka Jumala on minulle antanut, ja MAP- kirkon opettamista asioista; liitoista, joita olen saanut tehdä iankakkisen isämme kanssa ja ilosta kun pystyn niitä täyttämään. olen onnellinen ja tavattomanb kiitollinen Jeesuksen kristuksen pelastustyöstä, joka mahdollistaa kaikille halukkaille ikuisen elämän. Maalliset "huvitukset" loppuvat aikanaan ja mitäs sen jälkeen???

    "Maalliset "huvitukset" loppuvat aikanaan ja mitäs sen jälkeen???"

    Ei mitään! Entä sitten?
    Sinulla on vaikeuksia hyväksyä ajatusta että elämä joskus loppuu, miksi? Sen loppuminenhan on niin itsestäänselvää, luonnollista ja väistämätöntä.

    Tuollaisille irrationaalisille peloille uskonnot rakentuvat ja niitten varaan papistot kaikissa uskonnoissa rakentaa "myyntipuheensa", ja kansa ostaa kun ei muuta ymmärrä!

    Koko ajan syntyy uusia höynäytettäviä - ja papeilla riittää ruokkijoita.

    Äänestä

Tälläkin palstalla on ollut linkki tilastoon, jossa näkyy todelliset jäsenmäärien kasvattajat ja ne ovat olleet Suomen Vapaakirkko ja toisena suosittuna Jehovan Todistajat. MAP-kirkko ei löytynyt jäsenmäärän kasvattajien joukosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jori Mäntysalo kirjoitti:

Keskustelussa on tullut esille se, että evlut kirkosta eroavat voivat siirtyä MAP-kirkkoon ("mormoneihin").

Selvää on, että näinkin tapahtuu. Toisaalta on yhtä selvää, että määrä ei ole kovinkaan iso. Tässä MAP-kirkon jäsenmäärät vuoden lopussa:
   
2003: 3312
2004: 3309
2005: 3278
2006: 3254
2007: 3246

Tarkempaa tietoa jäsenvirrasta minulla ei ole. Eroajiakin varmasti on, ja kuolleita voi olla enemmän kuin syntyneitä. Kokonaisuutena jäsenmäärä on supistunut 2 prosenttia 4 vuoden aikana. Samaan aikaan Suomen väkiluku on kasvanut noin 1,5%.

Siirtymä pois evlut kirkosta tapahtuu siis edelleen murskaavan suurelta osin uskontokuntiin kuulumattomien joukkoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu