TIETO

Älä usko, mitä kuulet.
Älä usko perimätietoon, vain koska se siirtynyt sukupolvelta toiselle.
Älä usko mihinkään, mikä on sanottu monta kertaa. Älä usko, koska joku vanha viisas on niin kirjoittanut.
Älä usko arveluihin.
Älä usko auktoriteetteihin, opettajiin äläkä vanhempiin.
Mutta kun olet huolellisesti asiaa tarkastellut ja tutkinut, kun se tuntuu järkevältä ja hyödyttää kaikkia, hyväksy se ja elä sen mukaan.

(-Buddha-)
41897
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

"Älä usko, mitä kuulet."

Kun äitisi kertoo, kuka on isäsi, älä usko häntä.

No joo. Joka tapauksessa Buddhan opin kautta ei kukaan ole koskaan elänyt, ei elä eikä voi elää. Jokainen meistä uskoo asioihin jonkun auktoriteetin perusteella, luottaen siihen että kaikki kouluissa, yliopistoissa ja vanhemmilta opittu ei ole valhetta. Muuten emme tietäisi mitään, koska yksityinen ihminen ei voi keksiä kaikkia ihmiskunnan tuhansien vuosien aikana selville saamia asioita omin neuvoin. Buddhan periaatteet kuulostavat romanttisilta, mutta paljastuvat ontoiksi - paitsi yksinkertaisille sieluille, joihin kaikenlainen itämainen eksotiikka ja hämärät "viisaudet" aina vetoavat, varsinkin jos niihin sisältyy annos auktoriteettivastaista kapinallisuutta.

Äänestä

  • "Kun äitisi kertoo, kuka on isäsi, älä usko häntä."

    Voit uskoa tai olla uskomatta. 100% varmuuden saat isyystestillä!

    "No joo. Joka tapauksessa Buddhan opin kautta ei kukaan ole koskaan elänyt, ei elä eikä voi elää. Jokainen meistä uskoo asioihin jonkun auktoriteetin perusteella, luottaen siihen että kaikki kouluissa, yliopistoissa ja vanhemmilta opittu ei ole valhetta."

    Jos kaikki eläisivät näin, olisi maapallo vieläkin litteä ja aurinko sitä kiertäisi... Onneksi on olemassa ihmisiä, jotka kyseenalaistavat auktoriteetit ja heidän ansiostaan tiede kehittyy!

    Äänestä

  • Siis kaikki auktoriteetit voi ladella ihmisille mitä haluaa ja kaikki uskoo sen. Etkö älyä? Ihan mitä tahansa satuja vain ja kaikki sen uskoo. Esim. kirkko, hallitus,armeija, poliisi, media on auktoriteetti. Se enemmänkin tarkoittaa, "älä usko mitä auktoriteetit sanovat."

    Äänestä

  • wängwäng kirjoitti:

    Siis kaikki auktoriteetit voi ladella ihmisille mitä haluaa ja kaikki uskoo sen. Etkö älyä? Ihan mitä tahansa satuja vain ja kaikki sen uskoo. Esim. kirkko, hallitus,armeija, poliisi, media on auktoriteetti. Se enemmänkin tarkoittaa, "älä usko mitä auktoriteetit sanovat."

    tämä ei tietysti tarkoita että kaikki pitäisi sysätä sivuun (vaikka ei sekään ole huono juttu)
    vaan enemmänkin pitää asenteensa erittäin kriittisenä auktoriteettejä kohtaan ja kyseenalaistaa KAIKKI.

    Äänestä

Buddha sen tiesi... Itsekkyydellä ja tällä "vain-minun-uskoni-on-oikea-asenteella" ei päästä puusta pitkään. Tulee etsiä itse! Luulen Jeesuksenkin aikoinaan opettaneen oikeaa oppia, mutta aikojen saatossa se on tulkittu niin päin HELVETTIÄ kun vaan voi...

Äänestä
  • Sitähän minä olen kaikille yrittänyt sanoa että eliitti pilasi kaikki jeesuksen opetukset ja teki niistä alistavan voimankäytön välineen.

    Äänestä

  • wängwäng kirjoitti:

    Sitähän minä olen kaikille yrittänyt sanoa että eliitti pilasi kaikki jeesuksen opetukset ja teki niistä alistavan voimankäytön välineen.

    Ja mitä buddha sanoi? "Älä usko mihinkään, mikä on sanottu monta kertaa. Älä usko, koska joku vanha viisas on niin kirjoittanut."

    Uskonnoissa todellakin kerrataan, toistetaan ja toitotetaan.

    Äänestä

  • joka osaisi tulkita Jeesuksen opin päin TAIVASTA?

    Äänestä

  • wängwäng kirjoitti:

    Sitähän minä olen kaikille yrittänyt sanoa että eliitti pilasi kaikki jeesuksen opetukset ja teki niistä alistavan voimankäytön välineen.

    " Silloin hän sanoi: " Sinun nimesi älköön olko enää Jaakob, vaan Israel, sillä sinä olet taistellut Jumalan ja ihmisten kanssa ja olet voittamnut" 1 Moos 32: 28

    Kuka tämä eliitti oikein on , joka menee muuttamaan Jaakobin nimen Israeliksi, josta sitten seuraa israelin kansan nimikin!?

    Kenen kanssa Jaakob paini? Eikö Jeesuksen kanssa?
    Jeesusko se pilasi omat opetuksensa...muutti Jaakobin nimen Israeliksi!!

    Äänestä

  • benedi kirjoitti:

    Aikas huono homma vetästä tuosta kirjasesta juttua jostain eliitistä, tarkoitin oikeaa eliittiä, mikä on olemassa.

    Äänestä

  • wängwäng kirjoitti:

    Sitähän minä olen kaikille yrittänyt sanoa että eliitti pilasi kaikki jeesuksen opetukset ja teki niistä alistavan voimankäytön välineen.

    ..ja jätti perinnöksi sekasorron.
    TÄYSPASKIAINEN.
    Idässä naurettu idiootti,pelle.

    Äänestä

  • ..kusetti toista.. kirjoitti:

    ..ja jätti perinnöksi sekasorron.
    TÄYSPASKIAINEN.
    Idässä naurettu idiootti,pelle.

    Minä olen tullut nosttamaan isän poikaansa vastaan ja pojan isäänsä vastaan"

    " En minä ole tullut tuomaan rauhaa vaan miekan"
    Näin Jeesus!

    Ja miekkaa on tullut, vaikka opetuslapsilleen Jeesus sanoi: Pietari, pistä miekkasi tuppeen, sillä joka miekkaan tarttuu , se miekkaan hukkuu"

    Jumalan Sana on kuitenkin kaksiteräinen miekka, jolla minäkin teitä huiskin!!

    Äänestä

  • wängwäng kirjoitti:

    Ja mitä buddha sanoi? "Älä usko mihinkään, mikä on sanottu monta kertaa. Älä usko, koska joku vanha viisas on niin kirjoittanut."

    Uskonnoissa todellakin kerrataan, toistetaan ja toitotetaan.

    Ja minä kait olin 8-9 v kun toistin kertomataulua , tiellä kulkiessani, ongella ollessani maata pannessani!

    Ja nyt osaan ne! Jos sanon toisin tahi lasken toisin , saan lyöntejä , mutta kun kerron oikein saan kiitosta!

    " Sillä Herra antaa viisautta, hänen suustaan lähtee tieto ja taito" Snl 2: 6

    " Sillä oikeamieliset saavat asua maassa,
    ja nuhteettomat jäävät siihen jäljelle" jae 21

    " Mutta jumalattomat hävitetään maasta,
    ja uskottomat siitä reväistään pois" jae 22

    Ja keinot kuinka se tehdään, ne olen jo selittänyt!!
    Pitääkö vielä kerrata, ja kerrata , toistaa ja toistaa, " toistaminen on kristinuskon voima" kertoo wäng! hih!

    Äänestä

  • benedi kirjoitti:

    Minä olen tullut nosttamaan isän poikaansa vastaan ja pojan isäänsä vastaan"

    " En minä ole tullut tuomaan rauhaa vaan miekan"
    Näin Jeesus!

    Ja miekkaa on tullut, vaikka opetuslapsilleen Jeesus sanoi: Pietari, pistä miekkasi tuppeen, sillä joka miekkaan tarttuu , se miekkaan hukkuu"

    Jumalan Sana on kuitenkin kaksiteräinen miekka, jolla minäkin teitä huiskin!!

    Tuolleen ajateltuna se sana on vahigollinen. Ainakin benedin suusta.

    Äänestä

  • benedi kirjoitti:

    Ja minä kait olin 8-9 v kun toistin kertomataulua , tiellä kulkiessani, ongella ollessani maata pannessani!

    Ja nyt osaan ne! Jos sanon toisin tahi lasken toisin , saan lyöntejä , mutta kun kerron oikein saan kiitosta!

    " Sillä Herra antaa viisautta, hänen suustaan lähtee tieto ja taito" Snl 2: 6

    " Sillä oikeamieliset saavat asua maassa,
    ja nuhteettomat jäävät siihen jäljelle" jae 21

    " Mutta jumalattomat hävitetään maasta,
    ja uskottomat siitä reväistään pois" jae 22

    Ja keinot kuinka se tehdään, ne olen jo selittänyt!!
    Pitääkö vielä kerrata, ja kerrata , toistaa ja toistaa, " toistaminen on kristinuskon voima" kertoo wäng! hih!

    Mitäpä sie kertotauluilla teet kun kuolet. Et mitään.

    Äänestä

  • wängwäng

    wängwäng kirjoitti:

    Mitäpä sie kertotauluilla teet kun kuolet. Et mitään.

    Äänestä

  • wängwäng kirjoitti:

    Tavalla ajattelen!
    Ja siksihän minä olen hommaillut kyytiä että pääsis tästä " paskaloukosta" pois

    " Ja nämä sanoivat: " Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle?
    Tämä sama Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla kuin te näitte hänet taivaaseen menevän" Apost. 1: 11

    Kyyti on tulossa. odottavan aika on tosin pitkä!

    Äänestä

  • wängwäng kirjoitti:

    Tuolleen ajateltuna se sana on vahigollinen. Ainakin benedin suusta.

    Niin on Jumalankin sotilaalla: " Uskon kilpi, Hengen miekka, muutaman sota-asu vaatekappaleen mainitakseni!

    Enhän minä taistele " lihaa ja verta vastaan"..vaan henkivaltoja vastaan,..tuota ilmavaltojen herraa vastaan taivaan avaruuksissa, joka tekee asuntonsa ihmismieleen niin herkästi!

    Sen vuoksi Jeesus ajoi riivaajan eräästä miehestä, ja hän kysyi sen nimeä: Legio on nimeni riivaaja vastasi.

    Legiossa oli n. 5000 miestä,..ja noin monta riivaajaa oli tehnyt asuntonsa ihmiseen?
    Jeesu ssalli heidän pyynnöstään mennä sikalaumaan, joka villiintyi ja syöksyi jyrkänteeltä alas järveen!!
    Ja mitäpä tuosta! Jos minä istutan, joku toinen kastelee, ei se olisi mitään ellei Jumala kasvua anna!

    Jumalan viljelysmaa kun on ihmismieli, sydän!!
    Mutta ilman kylväjää, ei ole siemeniä maassa, jotka vois kasvaa, siksi minullakin on tehtävää, enkä seiso joutilaana, vaan istun ja teen töitä!!

    Äänestä

  • benedi kirjoitti:

    Tavalla ajattelen!
    Ja siksihän minä olen hommaillut kyytiä että pääsis tästä " paskaloukosta" pois

    " Ja nämä sanoivat: " Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle?
    Tämä sama Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla kuin te näitte hänet taivaaseen menevän" Apost. 1: 11

    Kyyti on tulossa. odottavan aika on tosin pitkä!

    Jotain yhteistä meillä.

    Äänestä

  • wängwäng kirjoitti:

    Mitäpä sie kertotauluilla teet kun kuolet. Et mitään.

    eihän kertotaulu ole kuolleitten kertotaulu, vaan elävien!!!!

    Äänestä

  • benedi kirjoitti:

    eihän kertotaulu ole kuolleitten kertotaulu, vaan elävien!!!!

    voiko tuon paremmin enää ymmärtää?

    Äänestä

Hyvältä kuulostaa!
Eli Jumala on kerran sanonut: Pidä Käskyt!
Mitkä ? Nämä!

Älä pidä muita jumalia (budhaa) minun rinnallani
Älä tee itsellesi jumalankuvaa (budhaa jne.)
Älä kumarra äläkä palvele niitä( budhaa tms.

Muista pyhittää lepopäivä, ...7.s päivä...Tarkastahan huolellisesti Jumalan käskyt, tutki, tuntuvatko ne järkeviltä kuten Älä tapa! Älä tee huorin! ...mieti hyödyttävätkö ne, jos niitä noudattaa, kaikkia?

Jos ne ovat täydellieset, oikeat ja hyvät, niin hyväksy ne, ja elä niiden mukaan (Benedi) ...aletaan sentään Budhan kanssa samalla kirjaimella!

Äänestä
  • Buddha ei ole jumala, vaan
    IHMINEN! Olet siis ollut ihan kuutamolla uskiksentunneilla.

    Äänestä

  • Ala pitämään sinua JUMALANA.
    -eli en usko Benedin sanaan. (mistä tiedän, ettei hän ole itse paholainen, joka piinaa täällä viattomia ihmisiä?)
    ...ja nyt hieman hymyilee tyttö tää...

    Äänestä

  • sitä Buddha tarjosi.

    "Älä kuvittele kuin dorkat kuvittelee,
    kuvittele niinkuin minä teoretisoin,..

    Elämä vaatii käsitystä /ymmärrystä,ei tietoa.
    Buddha tarjosi käsityskykyä,jeesus vei sen mennessään,historiallinen moka.

    Äänestä

  • wängwäng kirjoitti:

    Buddha ei ole jumala, vaan
    IHMINEN! Olet siis ollut ihan kuutamolla uskiksentunneilla.

    Ja silti , luterilaisilla, helluntalaisilla, vartiotorniseuralla, adventisteilla...jne.. on epäjumalan kuvia seinälään ja painettuina kirjoihinsa ilman määrää:

    " Se, joka kunnioittaa vääriä jumalia, hylkää armonantajansa" Joona 2: 9

    Kyllä nämä kaikki, ja tuhat muuta, ovat tähänasti pitäneet Jeesusta Armonantajanaan!!

    Armoia ollaan pyytämässä, ja samaan aikaan toisessa kädessä on jeesuksesta vaikka minkälaista kuvaa ja patsasta!

    Vai häpäisytarkoituksessako he niitä kanniskelevat?

    Osaatko ajatella? Osasta siitä painopaperista on tehty WC-paperia ja osasta kuvia jumalasta so. jeesuksesta....vaikkapa eivät ne Jumalia ole..sillä meille ei ole kuin yksi Jumala, ja se on Jeesus Kristus:

    Kuka voi niin, pelastaa kuin tämä?

    Huudapa avuksesi marian tahi jeesuksen kuvaa, pelastaako se sinut yhdestäkään hädästä, ja toisella kädelläsi pyyhit itsesäsi WC:ssä , sillä samalla paperilla jota avuksesi huudat?

    Asunkohan minä hullujen planeetalla? Mitä arvelet?

    Äänestä

  • ..opettele ajattelemaan... kirjoitti:

    sitä Buddha tarjosi.

    "Älä kuvittele kuin dorkat kuvittelee,
    kuvittele niinkuin minä teoretisoin,..

    Elämä vaatii käsitystä /ymmärrystä,ei tietoa.
    Buddha tarjosi käsityskykyä,jeesus vei sen mennessään,historiallinen moka.

    " Niin minä annoin käskyn tuoda eteeni kaikki Baabelin viisaat, että he ilmoittaisivat minulle selityksen" Dan. 4: 3

    " Silloin tulivat tietäjät, noidat,kaldealaiset, ja tähtienselittäjät, ja minä kerroin heille unen, mutta he eivät voineet ilmoittaa minulle selitystä"
    jae 4

    " Mutta (huokaus) viimein tuli minun eteeni Daniel, jonka nimi on minun jumalani nimen mukaan Beltsassar ja jossa on pyhien jumalien henki; ja minä kerroin hänelle unen" jae 5

    Tämän jälkeen Kuningas Nebukadnessar kertoi unensa Danielille!........

    " Tämän unen näin minä. kuningas Nebukadnessar, ja sinä, Beltsassar, sano sen selitys, koska ei YKSIKÄÄN MINUN VALTAKUNTANI VIISAISTA VOI MINULLE ILMOITTAA SEN SELITYSTÄ.

    Mutta sinä voit, sillä sinussa on pyhien jumalien henki" jae 15.

    Daniel selitti unen...ja " Tämä kaikki kohtasi kuningas Nebukadnessaria: jae 25

    eli selitys, ja selitys toteutui käytännössä jakeet 25-32

    " Kaikki maan asukkaat ovat tyhjänveroiset; ..mutta Danielpa olikin taivaan asukas, vaikka asui Baabelissa!

    Budha tarjosi käsityskykyään myös Nebukadnessarille, ja joutui sanomaan " En voi antaa selitystä"!! jae 4

    Nebukadnessar kertoo 7 vuoden jälkeen, unen toteutumisesta: " Siihen aikaan palasi minun järkeni" jae 33

    Milloinka wäng ja monet muut teistä aiotte sanoa samoin?

    Äänestä

  • velhotar kirjoitti:

    Ala pitämään sinua JUMALANA.
    -eli en usko Benedin sanaan. (mistä tiedän, ettei hän ole itse paholainen, joka piinaa täällä viattomia ihmisiä?)
    ...ja nyt hieman hymyilee tyttö tää...

    Mistä tuntee paholaisen hengen ja mistä Jumalan hengen??

    Etkös kuulu: tietäjien, velhojen, noitien, tähtienselittäjien, kaldealaisten hengelliseen heimoon??

    No, niin vastaahan : Miten erotellaan henget, mistä lähteestä ne ovat?

    Äänestä

  • benedi kirjoitti:

    " Niin minä annoin käskyn tuoda eteeni kaikki Baabelin viisaat, että he ilmoittaisivat minulle selityksen" Dan. 4: 3

    " Silloin tulivat tietäjät, noidat,kaldealaiset, ja tähtienselittäjät, ja minä kerroin heille unen, mutta he eivät voineet ilmoittaa minulle selitystä"
    jae 4

    " Mutta (huokaus) viimein tuli minun eteeni Daniel, jonka nimi on minun jumalani nimen mukaan Beltsassar ja jossa on pyhien jumalien henki; ja minä kerroin hänelle unen" jae 5

    Tämän jälkeen Kuningas Nebukadnessar kertoi unensa Danielille!........

    " Tämän unen näin minä. kuningas Nebukadnessar, ja sinä, Beltsassar, sano sen selitys, koska ei YKSIKÄÄN MINUN VALTAKUNTANI VIISAISTA VOI MINULLE ILMOITTAA SEN SELITYSTÄ.

    Mutta sinä voit, sillä sinussa on pyhien jumalien henki" jae 15.

    Daniel selitti unen...ja " Tämä kaikki kohtasi kuningas Nebukadnessaria: jae 25

    eli selitys, ja selitys toteutui käytännössä jakeet 25-32

    " Kaikki maan asukkaat ovat tyhjänveroiset; ..mutta Danielpa olikin taivaan asukas, vaikka asui Baabelissa!

    Budha tarjosi käsityskykyään myös Nebukadnessarille, ja joutui sanomaan " En voi antaa selitystä"!! jae 4

    Nebukadnessar kertoo 7 vuoden jälkeen, unen toteutumisesta: " Siihen aikaan palasi minun järkeni" jae 33

    Milloinka wäng ja monet muut teistä aiotte sanoa samoin?

    Sanoa mitä? Tuli semmoinen raamattuoksennus sinulta ettei siitä saa selvää mitä olet syönyt.

    Äänestä

  • benedi kirjoitti:

    Mistä tuntee paholaisen hengen ja mistä Jumalan hengen??

    Etkös kuulu: tietäjien, velhojen, noitien, tähtienselittäjien, kaldealaisten hengelliseen heimoon??

    No, niin vastaahan : Miten erotellaan henget, mistä lähteestä ne ovat?

    Et siis itse tunnista jumalaasi saatanastasi? mistä tiedät jos se kirjanen mistä luet onkin saatanan tekemä?

    Äänestä

  • wängwäng kirjoitti:

    Et siis itse tunnista jumalaasi saatanastasi? mistä tiedät jos se kirjanen mistä luet onkin saatanan tekemä?

    jeesushan totesi jotain tämäntapaista:"-En minä teille rauhaa vaan,eripuraisuutta",siis täys idiootti.

    Äänestä

  • benedi kirjoitti:

    Ja silti , luterilaisilla, helluntalaisilla, vartiotorniseuralla, adventisteilla...jne.. on epäjumalan kuvia seinälään ja painettuina kirjoihinsa ilman määrää:

    " Se, joka kunnioittaa vääriä jumalia, hylkää armonantajansa" Joona 2: 9

    Kyllä nämä kaikki, ja tuhat muuta, ovat tähänasti pitäneet Jeesusta Armonantajanaan!!

    Armoia ollaan pyytämässä, ja samaan aikaan toisessa kädessä on jeesuksesta vaikka minkälaista kuvaa ja patsasta!

    Vai häpäisytarkoituksessako he niitä kanniskelevat?

    Osaatko ajatella? Osasta siitä painopaperista on tehty WC-paperia ja osasta kuvia jumalasta so. jeesuksesta....vaikkapa eivät ne Jumalia ole..sillä meille ei ole kuin yksi Jumala, ja se on Jeesus Kristus:

    Kuka voi niin, pelastaa kuin tämä?

    Huudapa avuksesi marian tahi jeesuksen kuvaa, pelastaako se sinut yhdestäkään hädästä, ja toisella kädelläsi pyyhit itsesäsi WC:ssä , sillä samalla paperilla jota avuksesi huudat?

    Asunkohan minä hullujen planeetalla? Mitä arvelet?

    Ne ei olekkaan kunnon luterilais kristittyjä. Mitäpä se sinua ja minua haittaa?

    Äänestä

  • wängwäng kirjoitti:

    Et siis itse tunnista jumalaasi saatanastasi? mistä tiedät jos se kirjanen mistä luet onkin saatanan tekemä?

    Onhan kirjoitettu: " Tutkikaa henget ovatko ne Jumalasta"

    Juuri sitä kysyin. Miten henget erotellaan toisistaan?

    Äänestä

  • oikeilla jäljillä... kirjoitti:

    jeesushan totesi jotain tämäntapaista:"-En minä teille rauhaa vaan,eripuraisuutta",siis täys idiootti.

    halunnut , että Jeesus olisi ottanut hallituksen, väkisin ja pannut maahan rauhan ja järjestyksen?

    Ja koska täällä oli epäjärjestys, ja sotaa, niin Jeesus tuli lisäämään epäjärjestystä ja eripuraa,
    tämäkö ottaa pattiin?

    Eli myönnät, että Jeesuksen tänne tuoma aate, evankeliumi, Jeesuksen usko, on aiheuttanut miljoonien ja miljoonien kuoleman?

    Sehän muuten pitää täysin paikkansa!

    Huusivathan juutalaiset, kun Jeesusta ristille raahasivat: " Tulkoon Hänen verensä meidän ja meidän lastemme päälle"

    Huh, sitä hirvittävää verilöylyä, jonka roomalaisen sotajoukot, Tiituksen johdolla järjestivät Jerusalemin asukkaille, ei kauan Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta.

    Kuuluisa Salomonin temppelikin roihusi kuin juhannuskokko, ja sinne roomalaisia pakoon menneet juutalaiset paloivat karrelle kuin kalat paistinpannulla!

    Käsittämättömän hirvittävä verilöyly! Roomalaiset sotilaat kiipeileviät ruumiskasojen yli, sillä surmattuja oli niin paljon, että jopa naruilla piti vetää sotilaita niiden yli!

    " ja meidän lastemme päälle" Eikö Jeesuksen surmaaminen ja juutalaisuus, Jeesuksen kansana oleminen ollut yhtenä syypäänä siihen,
    että n. 6 miljoonaa juutalaista Hitler poltti, kaasutti, ampui, teloitti. tapatti pakkotyöllä jne...?

    En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan!! Se on totta!

    Äänestä

  • wängwäng kirjoitti:

    Sanoa mitä? Tuli semmoinen raamattuoksennus sinulta ettei siitä saa selvää mitä olet syönyt.

    tuosta aivan selvästi käy ilmi, kumman palvelijat ne viisaita ja ymmärtäväisiä ovat, Budhanko, jonka opit olivat jo elossa Baabelin aikaan, vaikka Budha- syntyi jonkin aikaa myöhemmin.

    Danielhan oli Baabelin hovissa (noita juutalaisia pakkosiirtolaisia) n 600 luvulla ekr.

    Tuossahan se käy aivan selvästi ilmi, saatanan palvelijoiden laiskottelu loppui, ja heidän oli näytettävä kykynsä esim. Daniel 2 luvun kuvapatsas kertomuksessa, mutta lopputulos oli surkea, ja heidät määrättiin tapettavaksi!

    Danielin , Jumalan profeetan kautta tuli pelastus " teillekin", sillä tehän uskotte tuonpuoleisiin henkiin, ja henkiolentoihin.

    Jos Halonen pyytäisi jotain samankaltaista, selittämään joko unensa, tai kertomaan unen minkä hän näki, mutta ei aamulla sitä enää muistakaan....niin arittojen, ja muitten velhottarien, ja wängien osa on linnassa, enkä tarkoita Joulukuun 6:tta.

    Äänestä

  • wängwäng kirjoitti:

    Ne ei olekkaan kunnon luterilais kristittyjä. Mitäpä se sinua ja minua haittaa?

    Sanovathan nämä kaikki seurakunnat ( so. Jumalan vaimo), että tätä huonetta on kutsuttava Jumalan huoneeksi, mutta silti he ovat siitä tehneet ROSVOJEN LUOLAN!

    Sanoohan työ tekijästään: " Ei hän ole minua tehnyt, joten ei minun tarvitse häntä totellakaan!!

    Tahi sanooko kuva kuvaajastaan " ei hän mitään ymmärrä"?

    Kyllä nämä Jumalan huoneen asukkaat enemmänkin estävät synnin vankeja kotiin pääsemästä, kuin sitä ettäirrottaisivat ikeen nuorat, ja päästäisivät sorretut vapaaksi, sillä jos totuutta pidetään vääryyden vallassa, niin kuinkapa siitä eroon pääset, jos olet osa Jumalan vaimoa?

    Ei siihen auta muu kuin tämä: " Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette joutuisi hänen synteihinsä osalliseksi"

    Äänestä

  • benedi kirjoitti:

    tuosta aivan selvästi käy ilmi, kumman palvelijat ne viisaita ja ymmärtäväisiä ovat, Budhanko, jonka opit olivat jo elossa Baabelin aikaan, vaikka Budha- syntyi jonkin aikaa myöhemmin.

    Danielhan oli Baabelin hovissa (noita juutalaisia pakkosiirtolaisia) n 600 luvulla ekr.

    Tuossahan se käy aivan selvästi ilmi, saatanan palvelijoiden laiskottelu loppui, ja heidän oli näytettävä kykynsä esim. Daniel 2 luvun kuvapatsas kertomuksessa, mutta lopputulos oli surkea, ja heidät määrättiin tapettavaksi!

    Danielin , Jumalan profeetan kautta tuli pelastus " teillekin", sillä tehän uskotte tuonpuoleisiin henkiin, ja henkiolentoihin.

    Jos Halonen pyytäisi jotain samankaltaista, selittämään joko unensa, tai kertomaan unen minkä hän näki, mutta ei aamulla sitä enää muistakaan....niin arittojen, ja muitten velhottarien, ja wängien osa on linnassa, enkä tarkoita Joulukuun 6:tta.

    Eihän Buddhaa (siddharta gautamaa) ollut mainittu raamatussa?

    Äänestä

  • wängwäng kirjoitti:

    Eihän Buddhaa (siddharta gautamaa) ollut mainittu raamatussa?

    Mutta eikös Budha syntynyt joskus 500-400 ekr.
    Ja Daniel oli Baabelin hovissa, en tarkalleen ole ottanut selvää n. 600 ekr.

    Kertoohan Paavali , Pedosta, Paavin vallasta, tuosta " laittomuudenm salaisuudesta " , muistaakseni näin:

    " Laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa, jahka poistuu tieltä se, joka vielä pidättää"

    eli kolme aerolais valtaa, jotka vastustivat voimakkaasti pyrkimyksiä, että joku uskonnollinen valta julistaisi itsensä Jumalaksi ja Kristuksen seuraajaksi...joka sitten tapahtui kun, nämä vastustelevat vallat raivattiin pois tieltä.

    Budhan opeista en paljon tiedä, ajattelin vain että ko. opit olivat jo vaikuttamassa Danielin aikana!
    Katsos kun Salomo sanoo: " Ei ole mitään uutta auringon alla"

    Budhakin haki oppinsa aiemmilta, opettajilta, jotka olivat sekoittaneet totuuden ja valheen keskenään.

    Tarkoittaahan Babylon = sekoitus

    Buddha kylläkin oli enemmän itseoppinut.

    Äänestä

  • wängwäng kirjoitti:

    Et siis itse tunnista jumalaasi saatanastasi? mistä tiedät jos se kirjanen mistä luet onkin saatanan tekemä?

    Saatanan on enkeli, ei siis jumala. Ylienkeli, ja enkeli Miikael ovat sama henkilö eli Jeesus!

    Jeesus eli enkeli Miikael riiteli tiukkaan saatanan kanssa Mooseksen ruumiista!

    Jos molemmat ovat sama henkilö, niin mitäs riitaa siitä syntyy.

    Mutta koska kyseessä on kaksi erimielistä henkilöä, he riitelivät, koska eivät voineet kulkea samaan suuntaan riitelemättä!"

    Jeesus kertoi täällä ollessaan että " Minusta Mooses on kirjoittanut"

    Saatana ei ole Jeesuksesta mitään kirjoittanut Raamattuun, mutta varmaan paljon kirjoja sen ulkopuolle, hänen palvelijoidensa välityksellä!

    Saatanma voi käyttää Raamatunkohtia väärin tukeakseen omia petoksiaan. Niin hän teki Kristuksen aikana ja niin nytkin!

    Saatanan tarkoitus on herättää uudistumattomassa sydämessä luonnollista uteliaisuutta, ja sen saatuaan hän lisää petoksiaan vähän kerrallaan!

    Ihmisten sokeus on nykyaikana suorastaan mykistävä.
    Tuihannen hylkäävät Jumalan sanan epäluotettavana ja hyväksyvät halukkaasti saatanan petolliset väitteet!

    Nykyajan ihmiset huvittavat itseään tekemällä pilaa Raamatun vakavista opetuksista, jotka koskevat Kristusta ja pelastussuunnitelmaa ja totuuden hylkääjiä kohtaavaa rangaistusta!

    He ovat syvästi säälivinään henkilöitä, jotka ovat niin ahdasmielisiä, heikkoja ja taikauskoisia että tunnustavat Jumalan vaatimukset ja noudattavat hänen lakiaan!

    Saatana ei koskaan kunnioita ja noudata Jumalan lakia, eli 10:tä käskyä, siitä minä tiedän ettei Raamattu ole saatanan henkeyttämä vaan Jumalan.

    " Saatana on ollut valehtelija ja murhaaja alusta asti, kertoi Jeesus, niin, mitenkä hän silloin on lain noudattaja?

    Joka oli todistettava,!! Oliko muita kysymyksiä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

velhotar kirjoitti:

Älä usko, mitä kuulet.
Älä usko perimätietoon, vain koska se siirtynyt sukupolvelta toiselle.
Älä usko mihinkään, mikä on sanottu monta kertaa. Älä usko, koska joku vanha viisas on niin kirjoittanut.
Älä usko arveluihin.
Älä usko auktoriteetteihin, opettajiin äläkä vanhempiin.
Mutta kun olet huolellisesti asiaa tarkastellut ja tutkinut, kun se tuntuu järkevältä ja hyödyttää kaikkia, hyväksy se ja elä sen mukaan.

(-Buddha-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu