Satua

Toimeentulo eli raha työn tekemisen motiivina on ainakin yksi tärkeimmistä. Kun työ loppuu, loppuu toimeentulokin.
Työvoimatoimistojen piti käsittääkseni olla alunperin apuna ja tukena työn hankkimisessa. Yhteiskunnassa tapahtuneiden isojen rakenteellisten muutosten vuoksi työn saaminen ei enää noin vain onnistukkaan. Työnantajakin on voinut kadota kokonaan. Kunnat rämpivät rahapulassa, eikä uusia työpaikkoja välttämättä synny. Ihmiset yrittävät kouluttautua henki kurkussa, mutta turhaan. Ammatti on kertakaikkiaan väärä, kukaan ei enää tarvitse. Mitä tekee työvoimatoimisto? Mitä tekee yhteiskunta? Kääntyvät molemmat haukkumaan väärää puuta kuin rakkikoirat, nimittäin sitä työtöntä ihmistä. On niin helppoa vainota puolustuskyvytöntä kun oikea syyllinen on kuin aamu-usvaa, jota ei saa millään kiinni. Työpaikkoja sanotaan olevan pilvin pimein - jossakin.
Työttömiä ajetaan sinne ja tänne, vailla kunnollista toimeentuloa, pitäen yllä pelon ilmapiiriä.
Pitkään työtä vailla ollut pelkää kaikkea; nälkää, laskuja, ulosottomiestä, televisiolupatarkastajaa, päivärahan myöhästymistä, vieraita. Hänellä on kertakaikkiaan aika vähän ilon aihetta elämässään. Tähän hätään häntä aletaan vaatia tekemään täyttä työpäivää jonkun hyväksi pelkillä riittämättömillä kulukorvauksilla, koska viranomainen pelkää hänen menettävän työkykynsäkin kokonaan ja tulevan hyödyttömäksi yhteiskunnalle. Sellaisen työn tekeminen ei kuitenkaan auta hänen toimeentuloaan millään tavalla. Voi vain arvailla mitä tunteita liikkuu ihmisen sisimmässä, kun hän huomaa joutuneensa todelliseen nöyryytykseen. Voi hän tietysti valita, vaihtoehtoina ovat: leivän murusia ja orjuus tai nälkä ja vapaus.
Ja mistähän kaikki alkoi? Hänkö yksin on tähän kurjuuteen syyllinen? Yksi pieni ihminen - jonka kaltaisia on tuhansia ja taas tuhansia. Ja joiden ansiosta on perustettu lukemattomia virastoja, työpaikkoja ja toimikuntia luokittelemaan ja kortistoimaan ja siirtelemään heitä lokerosta toiseen. Ihan kuin karjalaumaa kaitsemaan. Vankilassakin on parempi toimeentulo. Siellä on katto pään päällä turvallisesti ja ruokaa tarpeeksi.
6354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tämä on totta. Itse en suostunut tekemään orjatöitä "työharjoittelu työmarkkinatuella"- eli 140 tuntia 500 eurolla kuukaudessa- se on orjuus. Onneksi mulla on puoliso, että en tarvitse osallistua sellaisiin orja-toimeenpiteisiin. En saa mitään tukea, kun olen naimisissa.

Äänestä

yhtyä heikommassa asemassa olevan potkimiseen, ja jos ei mukaan potkimiseen mene niin sitten on parempi ainakin olla hiljaa ja pysyä sivussa.

'On niin helppoa vainota ja syyllistää puolustuskyvytöntä'
Ei yksin helppoa vaan myös edullista omalta kannalta, sillä syyllistämällä paremmissa asemissa olevia tahoja riskeeraa vielä oman asemansa ja uransa. Eli jos kerran jotain pitää syyllistää niin kyllä sitten kannattaa puolustuskyvytöntä syyllistää ja vetää korville, siitä saa sitten vielä itselleen pisteitäkin oman uran tukemiseen noilta paremmissa asemissa olevilta.

Äänestä

Todella hyvä kirjoitus. Tämän totean työttömyysturvan piirissä vuosia työskennelleenä.

Oletko työtön? Jos, niin kiinnostaisiko sinua antaa lehtihaastattelu - tietäisin yhden toimittajan, joka olisi kiinnostunut tekemään työttömien tilanteesta juttua?

Saanko siirtää kirjoituksesi yhteiskuntakriittisen palstalle? Täältä tuo poistettaneen ennen pitkää.

Äänestä
  • mietin asiaa. Ja kyllä, voit siirtää kirjoitukseni yhteiskuntakriittisen palstalle.

    Äänestä

  • palautteesta kirjoitti:

    mietin asiaa. Ja kyllä, voit siirtää kirjoitukseni yhteiskuntakriittisen palstalle.

    Kiitos luvasta. Siirrän kirjoituksen.

    Olen itse menossa haastatteluun ja ajattelin ottaa omalla luvalla kirjoituksen mukaasi näytteeksi työttömän tunnoista. Toki teen selväksi, etten sitä itse ole kirjoittanut.

    Äänestä

mitä olen lukenut. Saanko lainailla tätä, kun kirjoittelen silloin tällöin eduskuntaan työttömyyden ylläpidon ihmeellyyksistä. Tuota viestiä voisin lähettää semmoisenaan monelle kansanedustajalle ja ministerille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaiko totta? kirjoitti:

Toimeentulo eli raha työn tekemisen motiivina on ainakin yksi tärkeimmistä. Kun työ loppuu, loppuu toimeentulokin.
Työvoimatoimistojen piti käsittääkseni olla alunperin apuna ja tukena työn hankkimisessa. Yhteiskunnassa tapahtuneiden isojen rakenteellisten muutosten vuoksi työn saaminen ei enää noin vain onnistukkaan. Työnantajakin on voinut kadota kokonaan. Kunnat rämpivät rahapulassa, eikä uusia työpaikkoja välttämättä synny. Ihmiset yrittävät kouluttautua henki kurkussa, mutta turhaan. Ammatti on kertakaikkiaan väärä, kukaan ei enää tarvitse. Mitä tekee työvoimatoimisto? Mitä tekee yhteiskunta? Kääntyvät molemmat haukkumaan väärää puuta kuin rakkikoirat, nimittäin sitä työtöntä ihmistä. On niin helppoa vainota puolustuskyvytöntä kun oikea syyllinen on kuin aamu-usvaa, jota ei saa millään kiinni. Työpaikkoja sanotaan olevan pilvin pimein - jossakin.
Työttömiä ajetaan sinne ja tänne, vailla kunnollista toimeentuloa, pitäen yllä pelon ilmapiiriä.
Pitkään työtä vailla ollut pelkää kaikkea; nälkää, laskuja, ulosottomiestä, televisiolupatarkastajaa, päivärahan myöhästymistä, vieraita. Hänellä on kertakaikkiaan aika vähän ilon aihetta elämässään. Tähän hätään häntä aletaan vaatia tekemään täyttä työpäivää jonkun hyväksi pelkillä riittämättömillä kulukorvauksilla, koska viranomainen pelkää hänen menettävän työkykynsäkin kokonaan ja tulevan hyödyttömäksi yhteiskunnalle. Sellaisen työn tekeminen ei kuitenkaan auta hänen toimeentuloaan millään tavalla. Voi vain arvailla mitä tunteita liikkuu ihmisen sisimmässä, kun hän huomaa joutuneensa todelliseen nöyryytykseen. Voi hän tietysti valita, vaihtoehtoina ovat: leivän murusia ja orjuus tai nälkä ja vapaus.
Ja mistähän kaikki alkoi? Hänkö yksin on tähän kurjuuteen syyllinen? Yksi pieni ihminen - jonka kaltaisia on tuhansia ja taas tuhansia. Ja joiden ansiosta on perustettu lukemattomia virastoja, työpaikkoja ja toimikuntia luokittelemaan ja kortistoimaan ja siirtelemään heitä lokerosta toiseen. Ihan kuin karjalaumaa kaitsemaan. Vankilassakin on parempi toimeentulo. Siellä on katto pään päällä turvallisesti ja ruokaa tarpeeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu