Olen usein miettinyt mitä pitäisi ajatella ehkäpä Suomen kuuluisammasta julistajasta Markku Koivistosta ja nyt uskallan sitä kysyä, sillä näyttäisi, että tällä palstalla on tietoa ja taitoa ymmärtää hengellisiä asioita. Kiitos, jos saan vastauksen.
Markku Koivistosta
kysyisin.
24654
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
onkaan se, että toiset rakastavat häntä ja toiset vihaavat? Hänestä puhutaan hyvää ja pahaa ja varsinkin pahanpuhujat tekevät työtä olantakaa mustatakseen hänen maineensa ja kun alkaa ottamaan selvää, että mistä ihminen tietää niistä asioista mistä puhuu, niin käy selville, että tutun tuttu on kertonut, tai jotakin muuta, mutta ei koskaan henkiökohtaista keskustelua Koiviston kanssa, johon nämä väiteet perustuisivat.
ja tämä riitti minulle. EI KIINNOSTA.
Koivistoa radion kautta ja silloin hän on puhunut suorastaan harvinaisella hengellisellä viisaudella.
Näin myöskin tvhaastattelun, eikä hän siinäkään ollut moitittava, vaikka näki, että häntä taisi vähän jännittää ja mikä ihme tuo on, kun tietää miten ihmiset häntä mollailevat mielinmäärin.
ihminen EI KOHTAA MITÄÄN JUMALAA.
Jumala ei ole kaatanut Suomessa yhtään ihmistä eikä koskaan tule kaatamaankaan.
saa olla missä lystää. EI KIINNOSTA.
Tälle kansalle pitää julistaa todellista Jumalan Sanaa eikä höyrytä tyhjää.
jos ei todellista Jumalan Sanaa?
ei yksikään uskonsuunta julista todellista Jumalan Sanaa, kirkko kaikkein vähiten.
Jeremia 23 luku
29. Eikö minun sanani ole niinkuin tuli, sanoo Herra, ja niinkuin vasara, joka kallion murtaa?
Eli että. Nykyinen suomen kansa on hyvin pitkälle harhautunut Jumalan totuudesta, oikeudesta ja vanhurskaudesta sekä ajautunut hyvin syvään mammoman palvontaan ja kaikki tämä on paaduttanut ja kovettanut ihmisten sydämet kivikoviksi. Eli ovat hengellisesti kuolleet.
Tälle kansalle on täsmällen turhaa paasata Jeesuksesta ja armoevankeliumista niin kauan kuin tämä kansa ei tajua armoa ja Jeesusta tarvitsevansa. Tie Jumalan vanhurskauteen kulkee synnin tunnon kautta armon tuntoon ja vain tämän tien kautta voidaan saada jotain pysyvää ja iäti kestävää sekä muuttaa koko kansakunnan suuntaa kohti uutta ja parempaa tulevaisuutta. Siispä kansalle on saarnattava voimallista totuuden ja oikeuden Sanaa, joka murtaa kivikovat paatuneet sydämet ja johtaa kansan Jumalan armoa tarvitsevaksi ja vasta sen jälkeen tulee armoevankeliumin ja Golgatan veriuhrin aika.
Jo ylivainiolaisuuden aikana nähtiin, mihin se höyryäminen johti. Oli todella väkevä eksytys ja koivistolaisuus kulkee samoja jälkiä. Eli ei toivoakaan kansakunnan paremmasta tulevaisuudesta liity koivistolaisuuteen. EI KIINNOSTA.
eikä tuomioita ja pelotteluja. Jeesus tuli kutsumaan ystävänsä lepämään ja joka sen kutsun vastaan ottaa muuttuu iäksi, ei vain ajaksi.
hyödytä mitään eikä ketään. Tekoja ja toimintaa tässä yhteiskunnassa tarvitaan.
Niin, ja itsesuggestion synnyttämiä "nirvanoita" on monenlaisia.
ku o nin väh koului käynth et hää pienhimmästkii arvostelusth siks kovast kiihtyy. Se oshoithaa et hää kärshii allemmuundentuntheest -- vaikh mithää syythähän täh ei uo..
Sam vikha ol sil Soom-konhepisthooli suunithelijal (ohjelm tul äsk tölhöst), joka ol vuan kanskoulhu käynth.
ovat utopioita ja nirvanoita? Miten ne sopivat tähän Koivisto keskusteluun?
epätodellisessa haavemaailmassa elämiset ja nirvanoita ovat tässä ihmisen omilla mielikuvilla (=suggestioilla) aikaansaadut autuaalliset olotilat.
Molemmat piirteet kuuluvat keskeisesti kaikkeen uskontoa koskeviin keskusteluihin. Myös tällä foorumilla, missä alan asiantuntijoita on äärimmäisen vähän ja helluntailaisuus-foorumilla ei ainuttakaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nokia_Missio
Katso googlesta tai Wikipediasta hakusananalla Nokia missio tai Markku Koivisto.
Kyllä Markku Koivisto on uskovainen mies, jolle Jumala on antanut armolahjojaan.
Markku Koivisto oli itse sairaana - jo saattohoidossa kuolemaisillaan - kun eräs uskovainen sai Jumalalta tiedonsanat: Mene sairaalaan (nimi) osastolle (nimi) rukoilemaan Markku Koiviston puolesta ja voitele hänet öljyllä. Tuo henkilö totteli Jumalaa ja Markku Koivisto parani lääkäreiden suureksi ihmeeksi.
Rukous sairaan puolesta ja öljyllä voitelu löytyy Raamatusta Jaakobin kirje 5. luku 13-20
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible
Markku Koivisto sairastui uudelleen syöpään ja Jumala paransi hänet uudelleen.
Olen käynyt muutaman kerran Markku Koiviston kokouksissa ja siellä annetaan kiitos ja kunnia ja ylistys Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle. Jumalan Sanaa julistetaan ja ihmisten puolesta rukoillaan.
Mene vain kokoukseen - kyllä sinne 'uskaltaa' mennä. Pyhä Henki toimii ja Jeesus on läsnä kokouksissa.
Taivaan Isän siunausta elämääsi !
itse kertomaan uskostaan näillekin palstoille?
Mitä olen Koivistoa kuullut, niin hänestä on jäänyt kuva, että hän, jos kuka uskoo Jeesukseen. Hän puhuu Jeesuksesta ja antaa kaikesta kunnian Jeesukselle, eli näyttäisi siltä, että Koivistolla on syvä kiintymyssuhde Jumalaan.
jos löydän Nokia Missio palstalta osoitteen.
Kyllä Markku Koivisto on Jeesuksen oma ja Jeesuksesta hän puhuu ja Markulla on Pyhän Hengen antamia armolahjoja käytössään.
http://tampere.nokiamissio.fi//index.php?option=com_contact&task=view&contact_id=3&Itemid=46
Tuolta löytyi yhteystiedot ja pyysin Markku Koivistoa itseään kertomaan itsestään ja uskostaan. Nyt vain odotellaan.
Nyt odotellaan ja toivotaan, että Koivisto tulee ja hälventää ne epäluulot, jotka vastustaja on hänestä kylvänyt.
Sähköpostin laitoin tänään päivällä. Toivotaan, että Markku Koivisto vastaa tänne palstalle. laitoin tämän palstan kysyjän linkin Markku-veljellemme.
Miksiköhän kumminkin hoidossa käytettiin sytostaattihoitoa. Siitä hän kertoi Apu-lehden haastattelussa. Hoito jatkui haastattelun jälkeenkin. MIHINKÄ TERVEEKSI RUKOUKSELLA PARANTUNUT HENKILÖ TARTTEE SYTOSTAATTIHOITOA ??????
Kastamaton luterilainen, joka kastaa muita itse pysyen kastamattomana. Aika outoa.
Kaikki, jotka pitäytyvät Jumalan Sanaan, eivät ole rakastettuja juurikaan ns maailman ihmisten taholta.
Suora sana laittaa aina parannuksen paikalle.
Uudestisyntymän ja kasteellemenon paikalle.
Hän on yksi armahdettu syntinen meidän monien muiden joukossa, joka omalla tavallaan yrittää ymmärtää ja tuoda esiin evankeliumia...eipä hänestä sen kummempaa voi sanoa.
Minä en tahdo tuomita mutta rukoilen että Markku Koivisto alkaisi noudattaa Raamatun Totuuden rakkaudessa. Minusta oli outoa kun hän kutsui munkin opettamaan omassa seurakunnassa ja munkin oppi on katolaisuudesta. Se minua huolettaa.
Herra armahdakoon meitä ja Markkua. Ei kinastelu auta kuin rukoillaan yhdessä että Jumala avaisi Markun silmät näkemään missä oikea suunta menee.
Jumalan rauhaa kaikille ja Jumalan siunausta kanssa!
PS. Me elämme tätä viimeistä aikaa jotes olisi viisasta koetella kaikki onko Jumalasta ja meidän tulisi pitäytyä yksin Raamatun totuudessa rakkauden kanssa sillä Jumala ja Sana toimivat AINA yhdessä. Jumala ei koskaan toimi vastenkohtaisesti Raamatun kanssa. Rauhaa teille!
2011 tieto Markku Koivistosta:
rohkeasti teki julkisen tunnustuksen aviorikoksesta MIEHEN kanssa
En olisi itse uskaltanut, joten hattua täytyy moisesta rohkeudesta nostaa
Taisi myös tunnustaa omavoimaisuutta yms syntejä
Opetus:
älä seuraa jotain yhtä karismaattista johtajaa, seuraa Jeesusta
kaikki ei ole sitä miltä näyttää
yksikään kirkkokunta ei ole opissaan absoluuttisen oikeassa
tutustu eri seurakuntiin, tutki Sanaa ahkerasti ja rukoile