Valtiovalta voisi säätää lain,jolla kielletään kaikkia köyhiä lisääntymästä.
Itse olen köyhä ja vielä isoja ikäluokkia edustava köyhä ja tein suuren tyhmyyden halutessani lapsia.
He ovat kaikki töissä ja suhteellisen tyytyväisiä omaan elämäänsä,kuten olen itsekin pieneläkeläisenä,mutta ne nuoret perheet joilla ei ole työtä tai joku perheestä on sairas ovat mielestäni lujilla kilpailussa esim. lasten harrastusvälineitten ja lomien kanssa.
Yksinhuoltajista puhumattakaan.
Kiinassa toteutettiin 1 lapsen politiikkaa ja minua on mietityttänyt mitä siellä tapahtuu kun ei puolisoa löydykään miespuolisille sen valtion syntyvyys-säännöstelyn tuloksena.
Totuus on joka tapauksessa se että ellei ole meitä työmuurahaisia,ei ole varakkaitakaan,sillä eivät He itse pyöritä koneitaan.
Mikäli vain varakkaat voisivat lisääntyä,olisi mielenkiintoista katsoa vaikka vain yhden sukupolven jälkeistä elämää Suomessa (kin).
Varmaankin varakas rahtaisi Afrikasta tai muualta oppimattomat,köyhät ja silti ruokaa tarvitsevat tänne orjuutettevaksi jonkun masiinan eteen,että johtajatasolla menisi edelleenkin yhtä hyvin ja mieluummin vieläkin paremmin.
Köyhän usein ainoa lohtu lienee se ettei käärinliinoissa ole taskuja ja vaikka ne lisättäisiinkin ei siellä ole mammonalla mitään arvoa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mihinkä ne lapset laitetaan, jotka on saatu, kun molemmilla vanhemmilla on hyvät työpaikat, omakotitalo ja pari autoa, kesämökki, ja muutama ulkomaanmatka vuodessa. Ei silloin köyhänä itseään pidä, eikä ole.
Ja, kun sitten menettää terveyden, avioero, konkurssi, työpaikan menetykset, niin haittaveroko sitten niistä lapsista?
Aika utopinen juttu tuo.
alunperin köyhät,siis joilla ei ole autoja,ei taloja,ei työtä,ei perintöjä odotettavissa,ei matkoja,ainoastaan loputon puurtaminen sen ruokakipon tyhjyyden kanssa,näille (olen samaa luokkaa) ihmisille lisääntyminen kriminalisoiduksi.
Rikas,varakas ja suhteellisen hyvin toimeentuleva voisivat tehdä jälkikasvua ja mikäli kävisi kuten ennustit (ja niinhän siinä kävisi ellei olisi köyhää työvoimaa)nämäkin etuoikeutetut joutuisivat saman eteen missä me olemme olleet kaiken ikäämme.
Minä en saanut opiskella (kasvatusvanhemmat päättivät puolestani) ja niillä hanttihommilla olen silti elänyt.Niistä ei varakas kansanosa tiedä mitään,ei lapsen itkuisista silmistä kun ei ole ostaa pyörää,luistimia tms.
Aikoinaan kun niitä minunkin perheessäni tarvittiin ei ollut kirpputoreja,eikä niillä nk. palkoilla vaan menty kauppaan ja ostettu.
harrastaa retroaktiivista syntyvyydenhallintaa omalla kohdallasi.
Ajattelitko köyttä, asetta vaiko yliannostusta lääkkeitä?
yliannostusta lääkkeitä ja kerännytkin niitä vuoden.
Yhtenä vaihtoehtona olen ajatellut hankkia jostain ison huumeannoksen ja käyttää sen.
Kyllä köyhällä pitää näiden asioiden olla jo harkittuna.