Kukaan flopannu elämäs?

jatkuvaa floppailuahan tää on koko elämä mut ei kannata liian vakavasti ottaa, kerran se päättyy ja kabut! taivaaseen matkalla.

Joo, oli poika ja tyttö. Rakkaus vei ja rakkaudesta syntyi lapsi. Kaikki hyvin, kunnes jostain kumman syystä alkoi alamäki. Kaikesta silti selvitään eikö näin? Mutta mitä tapahtui? tyttö meni ja rakastui toiseen. Yhteistä tulevaisuutta heillä ei silti ole. Nyt tämä tyttö kärsii suhteessa jossa rakastaa vain lastaan. Ja rakastaa todella myös, masennukseen asti ihmistä, joka on maailman suloisin, ihanin ja komein... Ja jonka kanssa hän sai viettää liian vähän aikaa... =(

Kyllä! Kaikki mennyt lopulta pieleen. Olin "lahjakas" urheilija, mutta lopetin kun VIINA tuli tärkeämmäksi ja rahat loppui. Soitin bändissä, mutta jätin bändimme koska halusin parempaan porukkaan. Minua ei huolittu enää mihinkään soittamaan. Minua kiusattiin koulussa täydet 9vuotta, ja kestin vain kkun ajattelin että "viélä minä elämässäni kerran näytän näille!"
Pääsin ylioppilaaksi, mutta sen jälkeen pari vuotta VIINA hallitsi. Vanhat kaverini opiskelivat ja seurustelivat. Minulla ei ollut ketään muuta kuin nainen johon tutustuin sitten. Sain kokea häneltä uskomattomia nöyryytyksiä, mutta en päässyt eroon. Join työpaikkanikin ja menin AA-kerhoon, mutta sielläkään kukaan ei välittänyt tutustua minuun. Nyt olen alle 25, yksinäinen, turhautunut ja täysin loppu. Ihmiset tuntuvat olevan eri aaltopituudella. Kokeilin uskontoakin, mutta en saanut apua siitäkään. Kärsin nykyisin mielenterveysongelmista, ja yritän pitää "normaalin" ihmisen ulkokuorta. Elämä on kuitenkin välillä täyttä helvettiä, ja vaikka en enää juo, en ole löytänyt tilalle mitään.

"Jos halki kaupunkimme kuljet, ilman että silmäs suljet, huomaat että sentään, lähes onnellinen oot"

Niin..

... Miksiköhän elämällä ei ole tarjota muuta kuin ikävyyksiä, pahoja tai pahempia takaiskuja. Kaikki menee pieleen, vaikka yrittäisi verrata ihan objektiivisestikin niin vaikeuksia riittää, enemmän kuin muilla. Tämän hetken polttavin ongelma lienee uusinut syöpä.

Se taitaa olla oikeasti niin että asiahan riippuu pitkälti siitä jääkö tuijottamaan niitä takaiskuja vai muistaako mielummin hyviä asioita. Eikä kenellekään anneta enempää kuin mitä jaksaa kantaa...

Ainoa lohdutus, ulkokuori ei pettänyt..
kun olin muutamassa kuukaudessa onnistuntunut sotkemaan järjestäen yhden jos toisenkin ihmissuhteen - ja huolella ;) ollut poissa töistä häpeällisen monta kertaa sairasloman vuoksi, totesin ennen kuin aloin riitelemään yhden hyvän kaverini kanssa, että tästä ei elämä ainakaan alaspäin voi mennä, vedin vuosisadan lipat portaissa: Sattui todella paljon. Päätin jättää lääkäriin menon aamuun, tanssin jopa vedet silmissä hetken. Pokka piti hyvin ja hymyillen edustavannäköisenä (ihan vilpittömästi), vielä ettenkö sanoisi ammattilaistanssijamiehen kanssa. Humalassa en ollut. Seuraavana aamuna kiipesin alas parveltani yhden jalan avulla ja lähes sokeana. Vanhaa ripsiväriä = ei auennut toinen silmä ei ja murtunut oli jalka. Äitini jonka kanssa olimme myös(ei tehdä poikkeuksia)tuolloin jonkin asteisella sotapolulla ilahtui kovin mennessäni häntä onnittelemaan - olihan sentään äityliinin syntymäpäiväaamu, herttainen aikuinen tytär.. Voisiko parempaa ystävää kaverit tai lahjaa äiti toivoa? Kultasia muistoja.