Suhtautumisesta toisiin uskoviin

Vähemmän huvittuneena olen seurannut kuinka perus-lestadiolainen puolustautuu, kun otetaan esiin lestadiolaisten epäterve ylimielinen ja halveksiva suhtautuminen muihin kristityihin, (siis ei-lestadiolaisiin ja muihin lestadiolais-ryhmiin).

Miksi ei voi tunnustaa rehellisesti kuinka asia oikeasti on, vaan pitää aloittaa tosiasioiden peittely ja pois-selittely?

Tiedän että osa meistä lestadiolaisista on terveellä pohjalla tässä asiassa, mutta luultavasti olemme, (kokemukseni mukaan), melkoinen vähemmistö kuitenkin.

Tämä puolustusreaktio tarkoittaa käytännössä luultavasti sitä, että jossakin alitajunnassa on kuitenkin totuuden siemen, joka estää jyrkän ekslusiivisen seurakuntakäsityksen omaavan ihmisen olemasta rehellinen muiden seurassa? Omassa joukossa muut uskovat ovat halveksittuja, pilkan ja naurusananlaskujen aiheena aivan päivittän, mikä on hämmästyttänyt minua suuresti. He ovat sairastuneet vakavasti väärään vahvuuteen ja hengelliseen ylpeyteen.

Kuulemani saarnat, valtaosin, vahvistavat tätä ja ovat mitä ilmeisemmin pääasiallinen syy muiden uskovien halveksimiseen. Miltei joka seuroissa nykyisin oikein pelotellaan muilla uskovilla. Kerrotaan kauhutarinoita siitä kuinka jokin " hengellinen rupitauti" tarttuu helposti muista uskovista meihin.

Mikä siis neuvoksi? Olen kauhiasti hämmästynyt es.lest. liikkeen nykyisestä kehityssuunnasta.
Kuinka valtavasti tarvittaisiin kaikkien kristittyjen yhteistä panosta tämän ajan ilmiöissä. Hylätyt rakkautta etsivät ihmiset harhailevat sinne ja tänne turvattomina ja "orpoina".

Silloin kun Jeesusta seurataan mennään nimenomaan kaikkeen maailmaan todistamaan Jeesuksesta joka pelastaa syntisiä. Usko ei ole tarkoitettu pakasteeksi tai museoitavaksi, vaan rakastavaksi eläväksi ja toimivaksi. Jeesus etsii tänäänkin kadonneista lampaita kaikkialta.
Näin tekevät myös ne jotka Jeesusta seuraavat ristin ja itsensä kieltämisen tiellä.
8497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Itku tuli kun luin kirjoitustasi.Asia on näin juuri.Tuli jotenkin kaipuu, että oma seurakuntamme eheytyisi, meitä orpoja on siellä paljon , jotka harhailemme sinne tänne.Mutta onneksi meillä on Jeesus! ja siitä saarnataan muuallakin.

Äänestä
  • Jumalalla enää mitään tekemistä esikoislestadiolaisuuden kanssa. Miksi muut hengelliset liikkeet koetaan suurimpana uhkana meikäläisyydelle? Ehkäpä siksi, että niissä julistetaan monesti kirkkaampaa Jumalansanaa kuin meidän seuroissa konsanaan.

    Äänestä

  • Onkohan kirjoitti:

    Jumalalla enää mitään tekemistä esikoislestadiolaisuuden kanssa. Miksi muut hengelliset liikkeet koetaan suurimpana uhkana meikäläisyydelle? Ehkäpä siksi, että niissä julistetaan monesti kirkkaampaa Jumalansanaa kuin meidän seuroissa konsanaan.

    ihana nähdä että on olemassa paikka missä porukka on yksimielistä.hah hah. jos joku sinua pahentaa niin katso itseäsi että et itse itseäsi pahenna.ugh!

    Äänestä

Nykyään, sanon aamenta minäkin, sinä kirjoitit niitä sanoja joita minä en osaa . Koska näin on voin kai pyytää, että et jätä tähän kertaan .

Äänestä

Toimii juuri näin et me olemme aina olleet oikein kristityiden kristittyjä ja fariseus kiittää kirkossa kun ei ole niinkuin tuo publikaani joka huokailee Jumala armahda minua ja sana todistaa publikaanin lähteneen hurskaampana kotiinsa kuin fariseus...sillä ei fariseus ole taivaanvaltakunnan perillinen...jota myös raamatussa kuvataan monessa paikassa muunmuassa et valtakunnan lapset heitetään ulkonaiseen pimeyteen jossa on itku ja hammasten kiristys...kyllä fariseuksen pitää kulkea samaa tietä kuin Pyhä Paavali jos mielii autuaaksi tulla.

Minulla on ystäviä vapaakirkossa ja veli huseraa helluntalaisissa mutta oppi meillä on eri, sillä he uskovat ilman todellista katumusta eli mielenmuutosta tulevansa autuaaksi mutta sitä ei Jumalan Pyhä sana lupaa vaan tämäkin on yksi sielunvihollisen petos millä se uskottelee ihmisiä et ihminen voisi tulla autuaaksi omin avuin...vaikka koko ihmisen pelastus ihmisessä on yksin Jumalan suuri ihmeteko johon ihminen ei ole voinut itse tehdä mitään ei edes tuntea omaa syntisyyttään vaan Jumalan on sekin pitänyt ihmiselle näyttää sanassaan ja henkensä kanssa jotta ihminen todella tulisi näkemään mitä on ansainnut ja tarvitsisi todellisen armahtajan...

No uskovatko ihmiset sitten Jumalaan...eivät vaan monikin vastustaa et oletko sinä parempi kuin minä ja en minä ainakaan ole mikään huora, varas, toisen pettäjä...enhän minä ja ei minun tarvitse tuollaista kuunnella.

Luther aikanaan totesi et Jumala tekee työtä kaikkialla ja totesi et böömiläisissä on samoja uskon veljiä...eli sama usko kuin hänelläkin ja tähänkin raamattu antaa vastauksen et henki todistaa meidän henkemme kanssa et me olemme Jumalan-lapsia ja tällöin oppi on sama henki on sama työtä tehdään samalla tavalla eli kääntymätön ja katumaton näkisi mihin on menossa jotta saisi katumuksen armon ja hylkäisi Jumalattoman tiensä.

Nämä vapaakikolliset ystäväni pitävät omia konserttejaan kun uskovat et he miellyttävät Jumalaa kauniilla lauluillaan ja elämällään todistavat raamattua vastaan aivan kuin veljenikin perheineen...kas kun kaikki armoitetut ovat saaneet myös voiman valkeuden isältä vaeltaa Jumalan viitoittamaa tietä ja siksi he saarnaavatkin perkeleen teitä vastaan...jaa mistäkö he perkeleen tiet tuntevat? kas kun he olivat ennen perkeleen palvelijat jotka rakastivat pimeyttä eivätkä Jumalasta mitään tienneet vaikka istuivat sunnuntaisin sanakuulossa.

Ei siis ole Jumalan seurakunnan ulkopuolella mitään uskovaisia, sillä seurakunta on hengellinen ja sinne tullaan ahtaanportin kautta ja vain ja ainoastaan jos Jumala armossaan vetää ihmisen lammashuoneeseensa ja antaa hänelle uuden mielen ja henkensä kanssa on hänen kanssaan kunnes usko muuttuu näkemiseksi.

Äänestä
  • Viestisi sisältää pelottavan paljon avauksessa mainitsemiani aineksia. Kiitos kuitenkin tästä, nyt lukijat näkevät havainnollisesti mitä tarkoitin.

    Kristinuskossa autuus perustuu kokonaan siihen armoon jonka Jumala meille Jeesuksessa Kristuksessa uskon kautta lahjoittaa. Raamattu vielä vahvistaa tämän niin, että kaikki ovat pois poikenneet ja tyyni kelvottomiksi tulleet, ei ole yhtään joka hyvää tekee, ei yhdenyhtäkään.

    Mistä johtunee että itsensä ilman omaa ansiotaan armahdetuksi uskova ihminen asettuu Jumalan sanan yläpuolelle, ryhtymällä toisten armahdettujen tuomariksi? Erittäin hyvä kysymys, miksi uskovan pitäisi huolehtia siitä etteivät toiset uskovat pääsisi taivaaseen?

    Oikein on sanottu saarnaajiltamme että omavanhurskaus tekee ihmisen armottomaksi toisia kohtaan. Toinen seikka on luultavasti se jos uskova kokee itsensä jotenkin epävarmaksi ja epäkelvoksi Jumalan edessä. Itseltä puuttuu silloin Jumalan sanan lupausten mukainen pelastusvarmuus ja kokee toisenlaisen uskovan uhkaksi.

    Armahdettuina syntisinä voimme turvallisesti asettua toisten armahdettujen rinnalle, Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen opetuslapseksi. Saamme olla aivan rauhassa ja luottaa siihen että Jumala osaa tuomita oikein jokaisen. Ei tarvitse pelätä sitä että naapuri pääsisi vahingossa taivaaseen ilman omaa ansiotaan.

    Jumala antakoon sinulle voiman ja rohkeuden ottamaan lahjana vastaan Kristuksen täydellisen vanhurskauden, silloin muuttuvat myös asenteet toisia kohtaan, päinvastaiseksi kuin nyt. Pelko poistuu ja Pyhä Henki antaa varmuuden omasta pelastumisesta. Henki todistaa meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia, taivaan perillisiä. Silloin ei tarvitse epäillä enää sitä, että olenkohan minä Jumalan lapsi.

    Niin kauan kun ihmisen pitää tavalla taikka toisella itse ansaita Jumalan lapsioikeus, elää ihminen pelossa ja epävarmuudessa. Niin kuin eräs saarnaajamme sanoi, ”taivaan toivossa ja helvetin pelossa.”. Silloin on valtava pelko siitä että jos tuo naapuri pelastuukin helpommalla kuin minä.

    Äänestä

  • Olipa törkeää puhetta.Minäkin tunnen useita hellareita ja vapislaisia jotka ovat elävässä uskossa ja tuntevat syntinsä ja katuvat niitä!!!!!

    Olin vapaakirkon kesäjuhlilla ja olisi ollut todellista parannussaarnaa myöskin monille lessuille ja lessusaarnaajille opiksi otettavaa.
    Siis niin nöyrää puhetta ja Jeesuksen rakkaus loisti puheissa mitä minä kuulin.Menenpä toisenkin kerran sinne juhlille.

    Äänestä

  • Ystävä parhain kirjoitti:

    Viestisi sisältää pelottavan paljon avauksessa mainitsemiani aineksia. Kiitos kuitenkin tästä, nyt lukijat näkevät havainnollisesti mitä tarkoitin.

    Kristinuskossa autuus perustuu kokonaan siihen armoon jonka Jumala meille Jeesuksessa Kristuksessa uskon kautta lahjoittaa. Raamattu vielä vahvistaa tämän niin, että kaikki ovat pois poikenneet ja tyyni kelvottomiksi tulleet, ei ole yhtään joka hyvää tekee, ei yhdenyhtäkään.

    Mistä johtunee että itsensä ilman omaa ansiotaan armahdetuksi uskova ihminen asettuu Jumalan sanan yläpuolelle, ryhtymällä toisten armahdettujen tuomariksi? Erittäin hyvä kysymys, miksi uskovan pitäisi huolehtia siitä etteivät toiset uskovat pääsisi taivaaseen?

    Oikein on sanottu saarnaajiltamme että omavanhurskaus tekee ihmisen armottomaksi toisia kohtaan. Toinen seikka on luultavasti se jos uskova kokee itsensä jotenkin epävarmaksi ja epäkelvoksi Jumalan edessä. Itseltä puuttuu silloin Jumalan sanan lupausten mukainen pelastusvarmuus ja kokee toisenlaisen uskovan uhkaksi.

    Armahdettuina syntisinä voimme turvallisesti asettua toisten armahdettujen rinnalle, Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen opetuslapseksi. Saamme olla aivan rauhassa ja luottaa siihen että Jumala osaa tuomita oikein jokaisen. Ei tarvitse pelätä sitä että naapuri pääsisi vahingossa taivaaseen ilman omaa ansiotaan.

    Jumala antakoon sinulle voiman ja rohkeuden ottamaan lahjana vastaan Kristuksen täydellisen vanhurskauden, silloin muuttuvat myös asenteet toisia kohtaan, päinvastaiseksi kuin nyt. Pelko poistuu ja Pyhä Henki antaa varmuuden omasta pelastumisesta. Henki todistaa meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia, taivaan perillisiä. Silloin ei tarvitse epäillä enää sitä, että olenkohan minä Jumalan lapsi.

    Niin kauan kun ihmisen pitää tavalla taikka toisella itse ansaita Jumalan lapsioikeus, elää ihminen pelossa ja epävarmuudessa. Niin kuin eräs saarnaajamme sanoi, ”taivaan toivossa ja helvetin pelossa.”. Silloin on valtava pelko siitä että jos tuo naapuri pelastuukin helpommalla kuin minä.

    Ihanaa puhetta, kiitos Jeesus!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ystävä parhain kirjoitti:

Vähemmän huvittuneena olen seurannut kuinka perus-lestadiolainen puolustautuu, kun otetaan esiin lestadiolaisten epäterve ylimielinen ja halveksiva suhtautuminen muihin kristityihin, (siis ei-lestadiolaisiin ja muihin lestadiolais-ryhmiin).

Miksi ei voi tunnustaa rehellisesti kuinka asia oikeasti on, vaan pitää aloittaa tosiasioiden peittely ja pois-selittely?

Tiedän että osa meistä lestadiolaisista on terveellä pohjalla tässä asiassa, mutta luultavasti olemme, (kokemukseni mukaan), melkoinen vähemmistö kuitenkin.

Tämä puolustusreaktio tarkoittaa käytännössä luultavasti sitä, että jossakin alitajunnassa on kuitenkin totuuden siemen, joka estää jyrkän ekslusiivisen seurakuntakäsityksen omaavan ihmisen olemasta rehellinen muiden seurassa? Omassa joukossa muut uskovat ovat halveksittuja, pilkan ja naurusananlaskujen aiheena aivan päivittän, mikä on hämmästyttänyt minua suuresti. He ovat sairastuneet vakavasti väärään vahvuuteen ja hengelliseen ylpeyteen.

Kuulemani saarnat, valtaosin, vahvistavat tätä ja ovat mitä ilmeisemmin pääasiallinen syy muiden uskovien halveksimiseen. Miltei joka seuroissa nykyisin oikein pelotellaan muilla uskovilla. Kerrotaan kauhutarinoita siitä kuinka jokin " hengellinen rupitauti" tarttuu helposti muista uskovista meihin.

Mikä siis neuvoksi? Olen kauhiasti hämmästynyt es.lest. liikkeen nykyisestä kehityssuunnasta.
Kuinka valtavasti tarvittaisiin kaikkien kristittyjen yhteistä panosta tämän ajan ilmiöissä. Hylätyt rakkautta etsivät ihmiset harhailevat sinne ja tänne turvattomina ja "orpoina".

Silloin kun Jeesusta seurataan mennään nimenomaan kaikkeen maailmaan todistamaan Jeesuksesta joka pelastaa syntisiä. Usko ei ole tarkoitettu pakasteeksi tai museoitavaksi, vaan rakastavaksi eläväksi ja toimivaksi. Jeesus etsii tänäänkin kadonneista lampaita kaikkialta.
Näin tekevät myös ne jotka Jeesusta seuraavat ristin ja itsensä kieltämisen tiellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu