Älä hättäile!

Lainasin tähän tällaisen jutun rakennukseksi teille jotka hätäilette, Herra on opettamassa minua uskomaan hänen apuunsa ilman turhaa hätäilyä.

Onko sinulla uskon lepo?

"Raamattutunti taskukoossa"

Jeesuksen sanoma on tarkoitettu jokamiehen evankeliumiksi. Sanoman ytimenä on Jeesuksessa tarjottu sielun lepo. "Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon." "Tulkaa minun tyköni - niin te saatte levon sieluillenne." Muuan Messiaan hepreankielisistä salanimistä onkin "Menachem" eli lohduttaja.

Evankeliumi on levon sanomaa hätääntyneelle sydämelle

Jo profeetta Jesaja joutui 28. luvussa toistamaan useampaan kertaan aikansa uskonnollisten johtajien syntiä, jotka asettivat "käsky käskyn päälle ja läksy läksyn päälle". Tuo kehitys johti jo suunnilleen Jeesuksen aikoihin 613 käskyn ja kiellon yhteissäädöksen. Kuitenkin Jumalan tahto oli sanoa omilleen: "Tässä on lepo; antakaa väsyneen levätä, tässä on levähdyspaikka." Uskon tuli johtaa uskovat oikeaan sielun lepoon. Israelissa on erikoisia "battei margooa" eli "sielunlepokoteja".

Evankeliumi on hyvä tie

Jeremia 6:16 kehoittaa: "Kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne."

Oppimme tulee olla hyvää oppia

1. Tim. 4:6 muistuttaa: "Kun tätä veljille opetat, niin olet hyvä Kristuksen Jeesuksen palvelija, joka ravitset itseäsi uskon ja sen hyvän opin sanoilla, jota olet noudattanut."

Jumalan lapsi on vieroitettu murheistaan

Vieroittaminen merkitsee lapsen kohdalla sitä, että hän kykenee jo elämään tyytyväisenä ilman äitinsä rintaa. Uskovan kohdalla vieroittaminen merkitsee sitä, että emme ole enää "kiinni" murheissamme ja katkeruudessamme, vaan jaksamme jo katsella vaikeuksiemme yli. Muuan Jerusalemin lähettimme sai kuulla, että hänellä on vaikeaa laatua oleva ihosyöpä. Mutta hän sai tuskaansa vieläkin voimakkaamman sanoman Psalmista 131: "Totisesti minä olen sieluni viihdyttänyt ja tyynnyttänyt: niinkuin vieroitettu lapsi äidin helmassa, niinkuin vieroitettu lapsi, niin on sieluni minussa." Onko minulla tällainen uskon lepo?

Usko ei hätäile

Jesajan kirjan 28. luvussa puhutaan Siionin peruskivestä. Se on koeteltu kulmakivi ja lujasti perustettu: "Joka uskoo, se ei pakene." Hepreaksi sanotaan: "Ha-ma'amiin loo jachiish" - "Joka uskoo, ei kiirehdi." Alkukielen sana merkitsee "kiirehtimistä, hoppuilua ja hätäilemistä". Yletön hoppuilu ei ole uskon hedelmä. "Kääntymällä ja pysymällä hiljaa te pelastutte, rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne."

Usko on lujaa luottamusta

Muuan keski-ikäinen pappi kertoi jokin aika sitten pysähtyneensä Psalmien kirjassa tuon tuostakin jakeisiin, joissa ahdistettu ihminen turvaa ja luottaa Jumalaan. Samalla hän kysyi, mitä heprealaisia sanoja näissä yhteyksissä käytetään. Kyseessä on lähinnä kolme käsitettä: bothiim, chosiim ja somchiim. Ensimmäinen sana ilmaisee "rauhaa ja turvallisuutta". Toisen käsitteen takana on sana "chosen", mikä merkitsee "suojattua ja suljettua aarretta" ja "voimaa". Kolmas sana merkitsee "luottaa, nojata, painautua" ja sen johdannainen on mm. "smuchaa" - käsite, joka merkitsee "nojaa ja tukipylvästä".

Usko merkitsee sitä, että sisimmässämme on "suojattu ja suljettu" alue, jonne myrskyt eivät yllä. Saan nojata voimattomuudessani Jumalan mahdollisuuksiin, mikä antaa minulle turvallisuuden tunnon ja rauhan.

Ystäväni, jos pelkäät vastuksia, vastuuta ja elämän koettelemuksia, älä hätäänny. Jeesus lupasi jo etukäteen: "Maailmassa teillä ON ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä, minä olen VOITTANUT maailman."

Risto Santalan raamattuopetus Helsingin Raamattukoulu-lehden numerossa 1/69
6244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hänhän opettaa oikein. Kiitos Jeesus, että Suomessa on sinut tuntevia.

Kunhan vielä tämä Santala muistaa kertoa evankelioidessaan, että me uskovaiset elämme täytetyssä laissa, emme rikotussa, tai lopetetussa, vaan täytetyssä ja, että Jeesus on opettanut meille sen, että RAKKAUS TÄYTTÄÄ LAIN, niin silloin tämä Santala julistaa täydellistä evankeliumia.

Matteus 5
17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.

19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
21 Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion'.
22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
23 Sentähden, jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan,
24 niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi.
25 Suostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa, niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä, ettei riitapuolesi vetäisi sinua tuomarin eteen ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle, ja ettei sinua pantaisi vankeuteen.
26 Totisesti minä sanon sinulle: sieltä et pääse, ennenkuin maksat viimeisenkin rovon.
27 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Älä tee huorin'.
28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.
29 Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin.
30 Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin.
31 On sanottu: 'Joka hylkää vaimonsa, antakoon hänelle erokirjan'.
32 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden, saattaa hänet tekemään huorin, ja joka nai hyljätyn, tekee huorin.
33 Vielä olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä vanno väärin', ja: 'Täytä Herralle valasi'.
34 Mutta minä sanon teille: älkää ensinkään vannoko, älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin,
35 Älkääkä maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa astinlauta, älkää myöskään Jerusalemin kautta, sillä se on suuren Kuninkaan kaupunki;
36 Äläkä vanno pääsi kautta, sillä et sinä voi yhtäkään hiusta tehdä valkeaksi etkä mustaksi;
37 vaan olkoon teidän puheenne: 'On, on', tahi: 'ei, ei'. Mitä siihen lisätään, se on pahasta.
38 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta'.
39 Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin;
40 ja jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin;
41 ja jos joku pakottaa sinua yhden virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.
42 Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää.
43 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'.
44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
46 Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?
47 Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
48 Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."

Äänestä
  • Risto Santala on luterilainen pappi tai rovasti jonkunlainen raamatuntutkija myös.
    Olkoompa mikä hyvänsä niin hyvin opettaa.

    Äänestä

  • opetusta rakkaudesta, mitäs tykkäät?


    Jumala on rakkaus

    "Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa,
    sillä Jumala on rakkaus." 1. Joh. 4:8

    Kristinuskon perussanoma on eittämättä rakkauden sanomaa. "Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa", mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija." Jos elämästämme puuttuu inhimillinen sydämen lämpö, on elämämme pelkkää kuorta. Suuren amerikkalaisen evankelistan Dwight L. Moodyn julistuksen salaisuus oli siinä, että kuulija koki, että hänestä "välitetään". Kun Moody nuorena kenkäkauppiaana pysäytti kerran erään miehen alkaen keskustella hänen kanssaan uskonasioista, tokaisi mies: "Se ei kuulu sinulle". Moody vastasi: "Kyllä se kuuluu minulle!" "No sitten sinä olet varmaan Dwight L. Moody", totesi mies. Rakkaus "välittää" lähimmäisestään. Rakkauden vastakohta ei olekaan viha vaan piittaamattomuus.

    MUTTA MITÄ ON JUMALAN RAKKAUS?

    Jumaluusoppineet puhuvat paljon siitä, että Uusi testamentti käyttää Jumalan rakkaudesta aivan omaa sanaansa, "agape". Miehen ja naisen välistä rakkaussuhdetta kuvaa kreikkalainen käsite "eros", jonka johdannaisen erotiikka-sanan kaikki tuntevat. Uusi testamentti puhuu myös erikseen "veljellisestä rakkaudesta". Tämä "filos"-rakkaus on lähinnä kahden ihmisen keskinäistä ystävyyttä.

    Jumalan rakkautta meissä ei ole luonnostaan. Se vuodatetaan sydämiimme Pyhän Hengen kautta, kuten Roomalaiskirje 5:5 korostaa. Tämä agape-rakkaus kohdistuu myös vihollisiin ja rukoilee niiden edestä, jotka vainoavat. Tämä rakkaus on pitkämielinen; se ei kadehdi, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa. Tämä rakkaus ei pety sillä se ei käy kauppaa itsestään. Ja tämä ei ruostu, koska se on Jumalan rakkautta eikä meidän.

    MITEN RAKKAUS ILMENEE?

    Onko se vain tunnetta, kiusallista ja luontaantyöntävää hempeämielisyyttä, joka takertuu kuin siirappi lähimmäiseen eikä päästä häntä irti kahleistaan? Ei varmaankaan. Oikea aviorakkauskin elää vain siellä, missä puolisoitten välillä on sopiva ilmaväli - keskinäinen luottamus ja kunnioitus. Kaikki takertuminen lähimmäiseen tekee elämän tunkkaiseksi. Mutta miten sitten voimme rakastaa oikein lähimmäistämme? Entä miten ilmenee itserakkaus elämässämme?

    Ei itserakkautemme ilmene siitä, että ihailisimme heti päivän alettua aamunkaunista olemusta peileistämme tai sanoisimme itsellemme kohteliaisuuksia. Tämä olisi lähinnä hulluutta tai sokeutta. Me rakastamme itseämme siten, että vaalimme ja hoidamme tarpeitamme. Kun meillä on nälkä tai jano, löydämme luonnostaan lyhimmän tien jääkaapille. Kun meitä pitkästyttää, käymme vieraisilla jonkun mieluisan ystävän luona, jossa saa olla oma itsensä. Jos joku hellii liiallisesti ravinnontarvettaan, on syytä kysyä, onko takana vinoutunut itserakkaus. Nykyaika luo paljon tällaisia leivos- ja pullakristittyjä. Ja diagnoosi näkyy päälle.

    "Salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa" on Jumalan silmissä kallis. Jos helppoudesta ja mukavuuden halusta johtuen en tahdo antautua halpoihin ja hankaliin palvelustehtäviin Jumalan valtakunnan työssä, syynä on pinttynyt itserakkautemme.

    Oikea rakkaus kysyy, miten toinen saisi ravintonsa, vaatteensa ja ystävien rohkaisun ja tuen. Rakkaus kyselee, miten toinen viihtyisi ja miten tällä toisella olisi hyvä olla. Ihmisten rakkaus mittailee, että antamiset ja saamiset olisivat tasasuuruisia. Jumalan rakkaus jää aina antamisen puolelle - "sillä antaessaan saa ja kadottaessaan löytää". Tätä lähimmäiselle uhrautuvaa ja itsensä unohtavaa Kristuksen mieltä tarvitsemme. Meidän tulisi johdonmukaisesti tarkkailla asenteitamme ja tekojamme, ettemme vain uskonasioissa pohjimmiltamme palvele omaa kyltymätöntä itsekkyyttämme. Juuri siksi Jeesus kehoitti seuraajiaan "kieltämään itsensä ja ottamaan ristinsä". Jumalan rakkaus johtaa kaikessa oman edun ja mukavuuden kieltämiseen lähimmäisemme hyväksi.

    SUURIMPIA VIKOJAMME EMME NÄE ITSE.

    Valitsemme luonnostamme itsellemme parhaimman istuimen, suurimman perunan ja raikkaimman leivoksen. Itsekkyyden tutka tiedostaa joka hetki, mikä meille itsellemme olisi parasta. Ainoastaan Kristuksen mieli murtaa aineelliset arvoasteikkomme.

    Pahinta lähimmäisillemme ovat tahattomat asenteemme ja sanamme, joita huiskimme ympärillemme. Eino Kalpa on kirjoittanut runon:

    "Vain sanan lausuit, mutta sydämen löit oven kiinni, ken nyt avaa sen?
    En pahaa tarkoittanut, kuitenkin nyt toinen tietään kulkee kyynelin.
    Yks sana surmata voi kaiken sen, mi kalleinta on; sielun, sydämen."

    Joku viikko sitten jouduin kiinni huomaamattomuuden synnistä. Käydessäni jossain virastossa tyttäreni kanssa, totesin tyytyväisenä, että paikoitusmittarissa oli jo 20 pennin varaaja eikä 50 tai markan, kuten uusimmissa Helsingin pysäköintipaikoissa. Mutta huomio oli niin voimakas, että ajatuksissani jätin koko maksamisen sikseen. Takaisin palattuani löysin tuulilasista "Lappu-Liisan" terveiset. Maksaessani heti postiin rikettäni liitin postiosoitukseen "sydämelliset terveiseni". Ehdin nimittäin jäähtyessäni ajatella, miten monta kertaa varmaan kuljen lähimmäisteni ohi todella huomaamatta heitä ja ehkä tietämättäni pahastikin haavoittaen. Emme näe omia kiusallisia piirteitämme. Sain ansaitut rapsut.

    MUTTA KUKA KYKENEE ANTAMAAN RAPSUT RAKKAUDETTOMUUDESTAMME?

    Jos emme rakasta, emme tunne vielä oikein Jumalaa. Mutta kun emme osaakaan itsestämme rakastaa, voi olla, että ainoa rakastavan elämänasenteen lähde on JATKUVA KOSKETUS häneen, joka itse on rakkaus. Kyllähän me seurakunnassa osaamme myös joskus järjestää melko vedenpitävän politrukkijärjestelmän, jossa jokaisen teoista ja sanoista pidetään kirjaa - mutta tokko se edistää rakkautta. Me osaamme tarkkailla toisiamme. Entä itseämme? Perhe tai yhdistys, jossa pyhät langettavat toisistaan tuomioitaaan, muodostuu hyvin pian riivaajien areenaksi. "Ylhäältä tuleva viisaus ei epäile", sanoo apostoli Jaakob. Rakkaudettomuutemme ei korjaudu epäilyn ilmapiirissä. Pahinta on se, että jos arvostelemme Jumalan omia, sabotoimme aina myös valvomattomuudessamme Jumalan seurakuntaa. Rakkauteen kuuluu aina myös totuudellisuus - mutta totuus ei ole välttämättä sitä, mitä me kenties ajattelemme seurakunnasta ja sen työntekijöistä. Helposti Suomenkin hengellisestä maisemasta tulee samanlainen kuin Korintton seurakunnasta, jossa pyhät käräjöivät keskenään.

    Uskovalla on aina suurempi vaara langeta toisen tuomitsemiseen kuin maailman ihmisellä. Kun olemme tottuneet tarkkailemaan omia vaikuttimiamme, suunnimme herkästi saman kyselyn lähimmäisiimme. Kuitenkin sanoi Jeesus toistamiseen: "Älkää tuomitko". Rakkaus puolustaa lähimmäistään. Esirukouksesta käytetään hepreassa sanaa "lehafgiia", joka merkitsee myös "väliin asettumista". Jesaja 53:12 sanoo Vapahtajastamme, että hän "hifgiia" eli "rukoili pahantekijäin puolesta". Välimiehen tehtävässään Jeesus on syyttäjän ja syntisen välissä. Emme voi oikeastaan rukoillakaan kenenkään puolesta, ellemme ole sydämestämme antaneet hänelle anteeksi.

    JUMALAN RAKKAUS ON SIITÄ IHMEELLISTÄ,

    että hän on syntisen puolella ja tahtoo, ettei yksikään hukkuisi. Hän vanhurskauttaa jumalattoman. Kun tunnustamme syyllisyytemme, hän tulee puolustajaksemme. Jumalan "agape" jää aina antajan asemaan. Mutta joka on paljon anteeksi saanut, se paljon rakastaa. Milloin koittaa aika, jolloin opimme epäitsekkyyttä ja rakkautta niin, että siitä tulee todella elämämme voima ja salaisuus?

    Risto Santalan raamattuopetus Helsingin Raamattukoulu-lehden numerossa 8-9/71

    Äänestä

  • -aloittaja- kirjoitti:

    Risto Santala on luterilainen pappi tai rovasti jonkunlainen raamatuntutkija myös.
    Olkoompa mikä hyvänsä niin hyvin opettaa.

    Jumala on antanut meille erityistä armoa, sillä Pyhä Henki on tullut tänne opettajaksi, kuten Jeesus lupasikin:

    Joh. 14:26
    Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.


    Tietenkin Pyhä Henki on aina ollut Jumalan kansan keskuudessa ja Jeesuksen omissa, mutta nyt on aika, jolloin kaikki kirkastetaan ja monet suomalaiset saavat ihmeellisiä voiteluja Herran palvelutehtäviin. Voitelun huomaa heti, sillä se on niin selkeä.

    Äänestä

  • -aloittaja- kirjoitti:

    opetusta rakkaudesta, mitäs tykkäät?


    Jumala on rakkaus

    "Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa,
    sillä Jumala on rakkaus." 1. Joh. 4:8

    Kristinuskon perussanoma on eittämättä rakkauden sanomaa. "Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa", mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija." Jos elämästämme puuttuu inhimillinen sydämen lämpö, on elämämme pelkkää kuorta. Suuren amerikkalaisen evankelistan Dwight L. Moodyn julistuksen salaisuus oli siinä, että kuulija koki, että hänestä "välitetään". Kun Moody nuorena kenkäkauppiaana pysäytti kerran erään miehen alkaen keskustella hänen kanssaan uskonasioista, tokaisi mies: "Se ei kuulu sinulle". Moody vastasi: "Kyllä se kuuluu minulle!" "No sitten sinä olet varmaan Dwight L. Moody", totesi mies. Rakkaus "välittää" lähimmäisestään. Rakkauden vastakohta ei olekaan viha vaan piittaamattomuus.

    MUTTA MITÄ ON JUMALAN RAKKAUS?

    Jumaluusoppineet puhuvat paljon siitä, että Uusi testamentti käyttää Jumalan rakkaudesta aivan omaa sanaansa, "agape". Miehen ja naisen välistä rakkaussuhdetta kuvaa kreikkalainen käsite "eros", jonka johdannaisen erotiikka-sanan kaikki tuntevat. Uusi testamentti puhuu myös erikseen "veljellisestä rakkaudesta". Tämä "filos"-rakkaus on lähinnä kahden ihmisen keskinäistä ystävyyttä.

    Jumalan rakkautta meissä ei ole luonnostaan. Se vuodatetaan sydämiimme Pyhän Hengen kautta, kuten Roomalaiskirje 5:5 korostaa. Tämä agape-rakkaus kohdistuu myös vihollisiin ja rukoilee niiden edestä, jotka vainoavat. Tämä rakkaus on pitkämielinen; se ei kadehdi, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa. Tämä rakkaus ei pety sillä se ei käy kauppaa itsestään. Ja tämä ei ruostu, koska se on Jumalan rakkautta eikä meidän.

    MITEN RAKKAUS ILMENEE?

    Onko se vain tunnetta, kiusallista ja luontaantyöntävää hempeämielisyyttä, joka takertuu kuin siirappi lähimmäiseen eikä päästä häntä irti kahleistaan? Ei varmaankaan. Oikea aviorakkauskin elää vain siellä, missä puolisoitten välillä on sopiva ilmaväli - keskinäinen luottamus ja kunnioitus. Kaikki takertuminen lähimmäiseen tekee elämän tunkkaiseksi. Mutta miten sitten voimme rakastaa oikein lähimmäistämme? Entä miten ilmenee itserakkaus elämässämme?

    Ei itserakkautemme ilmene siitä, että ihailisimme heti päivän alettua aamunkaunista olemusta peileistämme tai sanoisimme itsellemme kohteliaisuuksia. Tämä olisi lähinnä hulluutta tai sokeutta. Me rakastamme itseämme siten, että vaalimme ja hoidamme tarpeitamme. Kun meillä on nälkä tai jano, löydämme luonnostaan lyhimmän tien jääkaapille. Kun meitä pitkästyttää, käymme vieraisilla jonkun mieluisan ystävän luona, jossa saa olla oma itsensä. Jos joku hellii liiallisesti ravinnontarvettaan, on syytä kysyä, onko takana vinoutunut itserakkaus. Nykyaika luo paljon tällaisia leivos- ja pullakristittyjä. Ja diagnoosi näkyy päälle.

    "Salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa" on Jumalan silmissä kallis. Jos helppoudesta ja mukavuuden halusta johtuen en tahdo antautua halpoihin ja hankaliin palvelustehtäviin Jumalan valtakunnan työssä, syynä on pinttynyt itserakkautemme.

    Oikea rakkaus kysyy, miten toinen saisi ravintonsa, vaatteensa ja ystävien rohkaisun ja tuen. Rakkaus kyselee, miten toinen viihtyisi ja miten tällä toisella olisi hyvä olla. Ihmisten rakkaus mittailee, että antamiset ja saamiset olisivat tasasuuruisia. Jumalan rakkaus jää aina antamisen puolelle - "sillä antaessaan saa ja kadottaessaan löytää". Tätä lähimmäiselle uhrautuvaa ja itsensä unohtavaa Kristuksen mieltä tarvitsemme. Meidän tulisi johdonmukaisesti tarkkailla asenteitamme ja tekojamme, ettemme vain uskonasioissa pohjimmiltamme palvele omaa kyltymätöntä itsekkyyttämme. Juuri siksi Jeesus kehoitti seuraajiaan "kieltämään itsensä ja ottamaan ristinsä". Jumalan rakkaus johtaa kaikessa oman edun ja mukavuuden kieltämiseen lähimmäisemme hyväksi.

    SUURIMPIA VIKOJAMME EMME NÄE ITSE.

    Valitsemme luonnostamme itsellemme parhaimman istuimen, suurimman perunan ja raikkaimman leivoksen. Itsekkyyden tutka tiedostaa joka hetki, mikä meille itsellemme olisi parasta. Ainoastaan Kristuksen mieli murtaa aineelliset arvoasteikkomme.

    Pahinta lähimmäisillemme ovat tahattomat asenteemme ja sanamme, joita huiskimme ympärillemme. Eino Kalpa on kirjoittanut runon:

    "Vain sanan lausuit, mutta sydämen löit oven kiinni, ken nyt avaa sen?
    En pahaa tarkoittanut, kuitenkin nyt toinen tietään kulkee kyynelin.
    Yks sana surmata voi kaiken sen, mi kalleinta on; sielun, sydämen."

    Joku viikko sitten jouduin kiinni huomaamattomuuden synnistä. Käydessäni jossain virastossa tyttäreni kanssa, totesin tyytyväisenä, että paikoitusmittarissa oli jo 20 pennin varaaja eikä 50 tai markan, kuten uusimmissa Helsingin pysäköintipaikoissa. Mutta huomio oli niin voimakas, että ajatuksissani jätin koko maksamisen sikseen. Takaisin palattuani löysin tuulilasista "Lappu-Liisan" terveiset. Maksaessani heti postiin rikettäni liitin postiosoitukseen "sydämelliset terveiseni". Ehdin nimittäin jäähtyessäni ajatella, miten monta kertaa varmaan kuljen lähimmäisteni ohi todella huomaamatta heitä ja ehkä tietämättäni pahastikin haavoittaen. Emme näe omia kiusallisia piirteitämme. Sain ansaitut rapsut.

    MUTTA KUKA KYKENEE ANTAMAAN RAPSUT RAKKAUDETTOMUUDESTAMME?

    Jos emme rakasta, emme tunne vielä oikein Jumalaa. Mutta kun emme osaakaan itsestämme rakastaa, voi olla, että ainoa rakastavan elämänasenteen lähde on JATKUVA KOSKETUS häneen, joka itse on rakkaus. Kyllähän me seurakunnassa osaamme myös joskus järjestää melko vedenpitävän politrukkijärjestelmän, jossa jokaisen teoista ja sanoista pidetään kirjaa - mutta tokko se edistää rakkautta. Me osaamme tarkkailla toisiamme. Entä itseämme? Perhe tai yhdistys, jossa pyhät langettavat toisistaan tuomioitaaan, muodostuu hyvin pian riivaajien areenaksi. "Ylhäältä tuleva viisaus ei epäile", sanoo apostoli Jaakob. Rakkaudettomuutemme ei korjaudu epäilyn ilmapiirissä. Pahinta on se, että jos arvostelemme Jumalan omia, sabotoimme aina myös valvomattomuudessamme Jumalan seurakuntaa. Rakkauteen kuuluu aina myös totuudellisuus - mutta totuus ei ole välttämättä sitä, mitä me kenties ajattelemme seurakunnasta ja sen työntekijöistä. Helposti Suomenkin hengellisestä maisemasta tulee samanlainen kuin Korintton seurakunnasta, jossa pyhät käräjöivät keskenään.

    Uskovalla on aina suurempi vaara langeta toisen tuomitsemiseen kuin maailman ihmisellä. Kun olemme tottuneet tarkkailemaan omia vaikuttimiamme, suunnimme herkästi saman kyselyn lähimmäisiimme. Kuitenkin sanoi Jeesus toistamiseen: "Älkää tuomitko". Rakkaus puolustaa lähimmäistään. Esirukouksesta käytetään hepreassa sanaa "lehafgiia", joka merkitsee myös "väliin asettumista". Jesaja 53:12 sanoo Vapahtajastamme, että hän "hifgiia" eli "rukoili pahantekijäin puolesta". Välimiehen tehtävässään Jeesus on syyttäjän ja syntisen välissä. Emme voi oikeastaan rukoillakaan kenenkään puolesta, ellemme ole sydämestämme antaneet hänelle anteeksi.

    JUMALAN RAKKAUS ON SIITÄ IHMEELLISTÄ,

    että hän on syntisen puolella ja tahtoo, ettei yksikään hukkuisi. Hän vanhurskauttaa jumalattoman. Kun tunnustamme syyllisyytemme, hän tulee puolustajaksemme. Jumalan "agape" jää aina antajan asemaan. Mutta joka on paljon anteeksi saanut, se paljon rakastaa. Milloin koittaa aika, jolloin opimme epäitsekkyyttä ja rakkautta niin, että siitä tulee todella elämämme voima ja salaisuus?

    Risto Santalan raamattuopetus Helsingin Raamattukoulu-lehden numerossa 8-9/71

    välittäjänä uudestisyntynyt ihminen. Kiitos, että tuot noin hyvää opetusta tänne.

    Äänestä

  • opetusta, kirjoitti:

    välittäjänä uudestisyntynyt ihminen. Kiitos, että tuot noin hyvää opetusta tänne.

    Jospa hän vastaakin: Älkää minua kiittäkö, vaan kiittäkää Herraanne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lepää Herrassa kirjoitti:

Lainasin tähän tällaisen jutun rakennukseksi teille jotka hätäilette, Herra on opettamassa minua uskomaan hänen apuunsa ilman turhaa hätäilyä.

Onko sinulla uskon lepo?

"Raamattutunti taskukoossa"

Jeesuksen sanoma on tarkoitettu jokamiehen evankeliumiksi. Sanoman ytimenä on Jeesuksessa tarjottu sielun lepo. "Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon." "Tulkaa minun tyköni - niin te saatte levon sieluillenne." Muuan Messiaan hepreankielisistä salanimistä onkin "Menachem" eli lohduttaja.

Evankeliumi on levon sanomaa hätääntyneelle sydämelle

Jo profeetta Jesaja joutui 28. luvussa toistamaan useampaan kertaan aikansa uskonnollisten johtajien syntiä, jotka asettivat "käsky käskyn päälle ja läksy läksyn päälle". Tuo kehitys johti jo suunnilleen Jeesuksen aikoihin 613 käskyn ja kiellon yhteissäädöksen. Kuitenkin Jumalan tahto oli sanoa omilleen: "Tässä on lepo; antakaa väsyneen levätä, tässä on levähdyspaikka." Uskon tuli johtaa uskovat oikeaan sielun lepoon. Israelissa on erikoisia "battei margooa" eli "sielunlepokoteja".

Evankeliumi on hyvä tie

Jeremia 6:16 kehoittaa: "Kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne."

Oppimme tulee olla hyvää oppia

1. Tim. 4:6 muistuttaa: "Kun tätä veljille opetat, niin olet hyvä Kristuksen Jeesuksen palvelija, joka ravitset itseäsi uskon ja sen hyvän opin sanoilla, jota olet noudattanut."

Jumalan lapsi on vieroitettu murheistaan

Vieroittaminen merkitsee lapsen kohdalla sitä, että hän kykenee jo elämään tyytyväisenä ilman äitinsä rintaa. Uskovan kohdalla vieroittaminen merkitsee sitä, että emme ole enää "kiinni" murheissamme ja katkeruudessamme, vaan jaksamme jo katsella vaikeuksiemme yli. Muuan Jerusalemin lähettimme sai kuulla, että hänellä on vaikeaa laatua oleva ihosyöpä. Mutta hän sai tuskaansa vieläkin voimakkaamman sanoman Psalmista 131: "Totisesti minä olen sieluni viihdyttänyt ja tyynnyttänyt: niinkuin vieroitettu lapsi äidin helmassa, niinkuin vieroitettu lapsi, niin on sieluni minussa." Onko minulla tällainen uskon lepo?

Usko ei hätäile

Jesajan kirjan 28. luvussa puhutaan Siionin peruskivestä. Se on koeteltu kulmakivi ja lujasti perustettu: "Joka uskoo, se ei pakene." Hepreaksi sanotaan: "Ha-ma'amiin loo jachiish" - "Joka uskoo, ei kiirehdi." Alkukielen sana merkitsee "kiirehtimistä, hoppuilua ja hätäilemistä". Yletön hoppuilu ei ole uskon hedelmä. "Kääntymällä ja pysymällä hiljaa te pelastutte, rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne."

Usko on lujaa luottamusta

Muuan keski-ikäinen pappi kertoi jokin aika sitten pysähtyneensä Psalmien kirjassa tuon tuostakin jakeisiin, joissa ahdistettu ihminen turvaa ja luottaa Jumalaan. Samalla hän kysyi, mitä heprealaisia sanoja näissä yhteyksissä käytetään. Kyseessä on lähinnä kolme käsitettä: bothiim, chosiim ja somchiim. Ensimmäinen sana ilmaisee "rauhaa ja turvallisuutta". Toisen käsitteen takana on sana "chosen", mikä merkitsee "suojattua ja suljettua aarretta" ja "voimaa". Kolmas sana merkitsee "luottaa, nojata, painautua" ja sen johdannainen on mm. "smuchaa" - käsite, joka merkitsee "nojaa ja tukipylvästä".

Usko merkitsee sitä, että sisimmässämme on "suojattu ja suljettu" alue, jonne myrskyt eivät yllä. Saan nojata voimattomuudessani Jumalan mahdollisuuksiin, mikä antaa minulle turvallisuuden tunnon ja rauhan.

Ystäväni, jos pelkäät vastuksia, vastuuta ja elämän koettelemuksia, älä hätäänny. Jeesus lupasi jo etukäteen: "Maailmassa teillä ON ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä, minä olen VOITTANUT maailman."

Risto Santalan raamattuopetus Helsingin Raamattukoulu-lehden numerossa 1/69

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu