Tragedia on kertakaikkisen hirvittävä, kyseessä olisi voinut olla kenen tahansa lapsi.. Otan osaa menehtyneen omaisille.
Tekijä oli 18-vuotias eli syntynyt 1990. Lehdissä oli juttua että tekijä olisi ollut jo lapsuudesta lähtien erakoitunut ja myös kiusattu. Miksi?
Oliko perheen asiat kunnossa kun lama iski ja etenkin oliko ne laman edetessä kunnossa?
Julkisuudessa ei oikein meinata vieläkään yhdistää laman ja tämänpäivän pahoinvoinnin yhteyttä.
Tapasin toukokuussa erään peruskoulunopettajan ja hänen naamastaan näkyi äärimmäinen väsymys ja hän kertoikin että viime vuosina on työ käynyt äärimmäisen raskaaksi. Häiriökäyttäyminen on mittavassa määrin lisääntynyt.
Eikö tämä kaikki myös tue asiaa, että 90-luvun taphtumia ei voi selittää vain sillä, että yrittäjät ottivat kevytkenkäisesti velkaa ja kun tuli lama ja konkurssit & massatyöttömyys niin se oli yrittäjien vika. Ei kaikki konkkaan menneet tuhannet yrittäjät ole voineet olla samanlaisia kevytkenkäisiä, jo tilastollinenkin mahdottomuus.
Tarina menneisyydestä kertoo että entinen presidentti Koivisto olisi ohjeistanut vuonna 1992 toukokuussa tuomioistuimia siten, että pankkien holtittoman luotonannon seurauksena rahavaikeuksiin ja sitä kautta konkurssiin johtavissa konkurssioikeudenkäynneissä oikeus olisi kärsijän puolella eli pankin puolella.
Ja samalla valtio syyti pankeille hirvittävän määrän rahaa jotta pankit eivät kaadu. Oli silloin tärkeämpää pelastaa pankit kuin satatuhat luokassa olevien ihmisten työllisyys.
Tästä 1992-seminaarista olevat asiakirjat ovat julistettu salaisiksi vuonna 2002 joten emme saa koskaan tietää asiaa varmaksi.
Täytyy ottaa huomioon sekin mikä määrä näissä nurin menneissä yrityksissä oli työpaikkoja, ei ne ollut pelkästään perheyrityksiä.
Jospa miettisimme asioita ensin tältä toiselta puolelta ennenkuin tuomitsemme tekijän ja hänen perheensä.
Tottakai tämä tekijä täytyy eristää yhteiskunnasta joko sijoittamalla hoitoon taikka vankilaan jottei tämä toistu.

Vastaukset 2
Vanhimmat
"Tekijä oli 18-vuotias eli syntynyt 1990."
Tekijä voi myös olla syntynyt 1989, ei ole vain vielä täyttänyt 19.
nähdä enempää syntymäpäiviä, vaan joku linnakaveri vetää kurkun auki.