kohtalonsa kullakin?

usein kuulee väitettävän että "senja sen ihmisen aika tuli täyteen" nyt tai että "vielä ei ollut sen aika lähteä, siks se pelastui onnettomuudesta". Pitäskö tästä 14-veen tytön tapauksesta sanoo, että sen aikahan vain tuli täyteen ja sit sille murhaajalle et, se toteutti vaan kohtaloa, se oli kohtalon välikäsi?
4252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mitä enemmän ihmisiä alkaa paijata ja paapoa,
sitä kovempaa ne kokeilee rajojaan.

Äänestä
  • Oletkos koskaan nähnyt elokuvaa 6 surmanluotia? Epätoivoinen, alkoholisoitunut, ison lapsikatraan isä ampuu siinä kuoliaaksi useamman poliisin. Leffa perustuu tositapahtumiin 60-luvun Suomessa. Mitähän siitä voisimme oppia?

    Kenties sen, että tämä maa ja sen asukkaat ovat olleet väkivaltaisia kauan ennen mitään "paijaamisia" ja "paapomisia"? Ehkäpä se kertoo jotain siitä, että tässä maassa ollaan hiljokseen liukumassa kohti yhteiskuntaa ennen "hyvinvointia". Ei se ole mitään rajojen kokeilua ole, vaan puhdasta epätoivoa, mitä näistä järjettömistä väkivallan teoista huokuu.

    Se on kyllä sanottava, että ihmeen sokeaksi tämä meidän nk. hyvinvointimme on tehnyt ihmiset - ja myös itsekkäiksi. Kun motiivit ovat tällaiset, kuvitteletko todellakin, että kovemmat rangaistukset mitään muuttavat? Eivät nämä ihmiset ajattele rationaalisesti toisin kuin sinä, joten siinä menevät viimeisetkin argumentin rippeet tilanteen korjaamisesta kovemmilla rangaistuksilla. Ei muuta kuin lusikka kauniiseen käteen ja ohjataan lisää varoja mielenterveystöihin, vaikka kyllähän tuosta "paapomisesta" on jo nähtävissä, mitä mieltä se sinäkin siitä olet...

    Äänestä

sehän vaan toteutti kohtaloa...

Äänestä
  • mennä.........

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuukle... kirjoitti:

usein kuulee väitettävän että "senja sen ihmisen aika tuli täyteen" nyt tai että "vielä ei ollut sen aika lähteä, siks se pelastui onnettomuudesta". Pitäskö tästä 14-veen tytön tapauksesta sanoo, että sen aikahan vain tuli täyteen ja sit sille murhaajalle et, se toteutti vaan kohtaloa, se oli kohtalon välikäsi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu