Rasismista

En ole mielelstäni rasisti, mutta silti olen sitä mieltä, että taidan sittenkin olla rasisti.

Ajatelkaapa tilannetta, että hyvinvoivan valkoisen keskiluokkaisen kolmilapsisen perheen Mäntylän nuorin lapsi, Tiina 14v löytää poikaystävän. Poikaystävän nimi on Allan. Eräs kaunis päivä Tiina tulee kotiin Kyöstin 22v, Mertsin 19v ja Terhon 19v kanssa valkoisella 96 vm mersulla. Mitä sanoo Tiinan isä? Mitä sanoo Tiinan kaksi vanhempaa veljeä? Voin luvata, että kulttuurienvälinen konflikti on valmis.

Ei se kunniamurha ole sen kummempi. Meissä liki jokaisessa elää pieni kunniamurhaaja.
4238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Allanilta, mitä tämä opiskelee vai onko töissä.Jos Allan opiskelee vaikkapa lääketieteellisessä tiedekunnassa tai hänellä on hyvä työpaikka, ei isä ryhdy "kunniamurhaajaksi". Jos Allan, Mertsi ym. opiskelisivat tai kävisivät töissä, voisi suhtautuminen olla toinen... SE on tärkeä seikka

Äänestä

Ikäero on yli 7 vuotta. En usko että kukaan tahtoisi tyttärensä seurustelevan pedofiilin kanssa, oli hänen etninen alkuperänsä mikä tahansa.

Äänestä
  • Minä ainakin olen niin hyvä äiti,että olen pienestä asti valistanut muslimejen alkukantaisesta, naisia vihaavasta uskosta ja muista brutaalitavoista.Eikä minun tyttöni sorru
    tummiin silmiin ja vikkelään kikkeliin.

    Äänestä

  • tyttärilleni kirjoitti:

    Minä ainakin olen niin hyvä äiti,että olen pienestä asti valistanut muslimejen alkukantaisesta, naisia vihaavasta uskosta ja muista brutaalitavoista.Eikä minun tyttöni sorru
    tummiin silmiin ja vikkelään kikkeliin.

    kun tyttärensä löi hynttyyt yhteen jonkin "täysin eri kulttuurista" tulleen miehen kanssa!
    Mistä sitten lie tullutkaan?
    Ehkä ei kuitenkaan Euroopasta tai Yhdysvalloista?

    Näin ainakin muistelmissaan kirjoitti.
    No - täytyihän Eevan homma niellä ja jopa asiasta iloita jo stallaritaustansakin vuoksi!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pällieinari kirjoitti:

En ole mielelstäni rasisti, mutta silti olen sitä mieltä, että taidan sittenkin olla rasisti.

Ajatelkaapa tilannetta, että hyvinvoivan valkoisen keskiluokkaisen kolmilapsisen perheen Mäntylän nuorin lapsi, Tiina 14v löytää poikaystävän. Poikaystävän nimi on Allan. Eräs kaunis päivä Tiina tulee kotiin Kyöstin 22v, Mertsin 19v ja Terhon 19v kanssa valkoisella 96 vm mersulla. Mitä sanoo Tiinan isä? Mitä sanoo Tiinan kaksi vanhempaa veljeä? Voin luvata, että kulttuurienvälinen konflikti on valmis.

Ei se kunniamurha ole sen kummempi. Meissä liki jokaisessa elää pieni kunniamurhaaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu