Mannerheim valehteli

Rauhanmies Mannerheimin ajatuksia:

Ylipäällikön päiväkäsky
Antrea
23. helmikuuta 1918.

Kaikille Suomen ja Vienan karjalaisille.

Saapuessani Karjalan rintamalle tervehdin urhoollisia karjalaisia, jotka niin miehuullisesti ovat taistelleet Leninin roistoja ja heidän kurjia kätyreitään vastaan, miehiä vastaan, jotka Kainin merkki otsalla hyökkäävät omien veljiensä kimppuun.

Leninin hallitus, joka toisella kädellä lupasi Suomelle itsenäisyyden, on toisella lähettänyt sotaväkensä ja huligaaninsa valloittamaan, niinkuin hän itse on ilmoittanut, Suomen takaisin ja kukistamaan meikäläisen punakaartin avulla Suomen nuoren vapauden vereen.

Yhtä petollisesti ja katalasti hän koettaa nyt, kun tuntee voimamme kasvavan, ostaa kansaamme ja hieroo sen takia kauppaa Suomen kapinoitsijain kanssa, luvaten heille Vienan Karjalan, jota hänen punainen armeijansa hävittää ja ryöstää. Me tunnemme hänen lupauksiensa arvon ja olemme kyllin vahvat vapauttamme ylläpitämään ja puolustamaan veljiämme Vienan Karjalassa. Meidän ei tarvitse ottaa armonlahjana sitä maata, joka jo veren siteillä kuuluu meille, ja minä vannon sen suomalaisen talonpoikaisarmeijan nimessä, jonka ylipäällikkönä minulla on kunnia olla, etten pane miekkaani tuppeen, ennenkuin laillinen järjestys vallitsee maassa, ennenkuin kaikki linnoitukset ovat meidän käsissämme, ennenkuin viimeinen Leninin soturi ja huligaani on karkotettu niin hyvin Suomesta kuin Vienan Karjalastakin.

Luottaen oikeaan jaloon asiaamme, luottaen urhoollisiin miehiimme ja uhrautuviin naisiimme luomme me nyt mahtavan, suuren Suomen.

Mannerheim.

Tuo Vienan karjalan puhe on todistettu täydeksi huijaukseksi ja popagandaksi Mannerheimilta.Suomeen ei venäjältä lähetetty sotaväkeä eikä huligaaneja.Suoranaista valehtelua.Mannerheim siis valehteli Suomen kansalle.Sekin vielä.Haagiin joutaisi nykyään.
8339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Venäläisiä joukkoja oli nimenomaan Kannaksella. Lenin tuki kansanvaltuuskuntaa ja tunnusti sen Suomen lailliseksi hallitukseksi.Mm. Pietarista lähetetttiin satoja punakaartilaisia ja aseita punaisten vahvistukseksi.Tietysti Mannerheimin puheessa oli myös propagandaa. Se kuuluu tällaisissa julistuksissa asiaan.

Vastaavasti Lenini omat julistukset olivat erittäin valheellisia laidasta laitaan.Hän oli Saksan asiamies ja vasalli.

Äänestä
  • mutta ei niitä mistään oltu sinne lähetetty vaan venäläiset varuskunnat oli sinne perustettu jo suomen suurruhtinaskunnan aikana ja venäläiset itse alkoivat poistumaan varuskunnista vapaaehtoisesti suomen itsenäistyttyä.

    Mannerheim nimenomaan valehteli pohjaanmaalaisille vapaaehtoisille että he tulisivat sotimaan venäläisiä vastaan vapaussodassaan.Tämä oli täysi valhe.Vastassa oli suomalaisia.Pakko oli valehdella kun muuten vapaaehtoisia ei olisi ilmaantunut.Tampereen jälkeen sotaa käytiinkin ruotsalaisten ja saksalaisten voimin.Pohjanmaalaisten"vapaussota" olikin valhesota ja he palasivat kotiin.

    1918 oli nimenomaan suomessa valtaapitävän ruotsinkielisen yläluokan sota suomalaista työväkeä vastaan joka halusi samoja asioita kuin tämä "eliitti".

    Äänestä

  • Venäjä oli solminut aselevon Saksan kanssa Brest-Litovskissa jo ennen Mannerheimin vapauttamista Spalernajan arestista ja hänen Suomeen tuloaan jouluna 1917.

    Ja maaliskuun 13. päivä 1918 Saksa, Venäjä ja Turkki solmivat rauhan jossa Suomi, Ukraina, Puola, Liettua, Liivinmaa ja Kuurinmaa joutuivat Saksalle. Samalla Neuvosto-Venäjä lupautui vetämään armeijakuntansa ja Itämeren laivastonsa pois Suomesta ja luovutti Helsingin ja muut linnoitukset Saksan Itämeren divisioonan komentajalle von der Goltzille.

    Itämeren divisioona saapui Hankoon 3. huhtikuuta, jolloin sitä oli siellä vastassa Neuvosto-Venäjän Suomessa olevan armeijakunnan upseerit. Tehtiin 5. huhtikuuta ns. Hangon sopimus, jossa sovittiin Brest-Litovskin rauhan käytännön järjestelyistä Suomen alueella.

    Kaikki muu tieto sisällissodastamme tältä osin on Mannerheimin henkilön ympärille kiedottua mytologiaa ja historiankin piirissä kirkuvien uusnatsiemme sairasta "vapaussota" -propagandaa.

    Äänestä

  • juu... kirjoitti:

    mutta ei niitä mistään oltu sinne lähetetty vaan venäläiset varuskunnat oli sinne perustettu jo suomen suurruhtinaskunnan aikana ja venäläiset itse alkoivat poistumaan varuskunnista vapaaehtoisesti suomen itsenäistyttyä.

    Mannerheim nimenomaan valehteli pohjaanmaalaisille vapaaehtoisille että he tulisivat sotimaan venäläisiä vastaan vapaussodassaan.Tämä oli täysi valhe.Vastassa oli suomalaisia.Pakko oli valehdella kun muuten vapaaehtoisia ei olisi ilmaantunut.Tampereen jälkeen sotaa käytiinkin ruotsalaisten ja saksalaisten voimin.Pohjanmaalaisten"vapaussota" olikin valhesota ja he palasivat kotiin.

    1918 oli nimenomaan suomessa valtaapitävän ruotsinkielisen yläluokan sota suomalaista työväkeä vastaan joka halusi samoja asioita kuin tämä "eliitti".

    Vastassa oli myös venäläisiä. Venäjä tuki AVOIMESTI punaisia.

    --Suomessa oli noin 40 000 venäläistä sotilasta, jotka pitivät yhtä Suomen punaisten kanssa. Venäläinen sotaväki ryhtyy päättäväisiin toimiin ”kukistaakseen tykistön ja konekiväärien avulla valkokaartin”, sanoi Itämeren laivaston ensimmäinen komissaari Izmailov. Punaisille annettiin koulutusta sekä ase- ja muuta apua.

    Tämä ei muuksi muuttunut, vaikka Neuvosto-Venäjän sota-asian kansankomissaari Podvoiski ja ulkoasiainkomissaari Trotski vakuuttivat Svinhufvudille puolueettomuutta.--

    --Valkoiset halusivat venäläiset pois ja Suomen irti Venäjän kaaoksesta. Punaiset halusivat vaikka venäläisten avulla vallankumouksen myös Suomeen.--

    http://www.uusisuomi.fi/blogit/jarmovirmavirta/vapaussota-enemman-kuin-myytti

    Äänestä

  • ----------------- kirjoitti:

    Mutta Llue aloitus.

    "...on toisella lähettänyt sotaväkensä ja huligaaninsa valloittamaan..."

    Tuo on valetta Mannerheimin suusta ja siitähän aloituksessa on kysymys.

    "Suomessa oli noin 40 000 venäläistä sotilasta, jotka pitivät yhtä Suomen punaisten kanssa."

    Juu ja pitivät yhtä myös valkoisten kanssa ja antoivat myös valkoisille aseita ja koulutusta.

    Suomen punaisten puolella taisteli muutamia satoja venäläisiä.Ihan tiedoksi.Muut lähti kotiin tai pysytteli ulkopuolella kapinasta varuskunnissan.

    Äänestä

  • huippuhistorioitsija kirjoitti:

    Venäjä oli solminut aselevon Saksan kanssa Brest-Litovskissa jo ennen Mannerheimin vapauttamista Spalernajan arestista ja hänen Suomeen tuloaan jouluna 1917.

    Ja maaliskuun 13. päivä 1918 Saksa, Venäjä ja Turkki solmivat rauhan jossa Suomi, Ukraina, Puola, Liettua, Liivinmaa ja Kuurinmaa joutuivat Saksalle. Samalla Neuvosto-Venäjä lupautui vetämään armeijakuntansa ja Itämeren laivastonsa pois Suomesta ja luovutti Helsingin ja muut linnoitukset Saksan Itämeren divisioonan komentajalle von der Goltzille.

    Itämeren divisioona saapui Hankoon 3. huhtikuuta, jolloin sitä oli siellä vastassa Neuvosto-Venäjän Suomessa olevan armeijakunnan upseerit. Tehtiin 5. huhtikuuta ns. Hangon sopimus, jossa sovittiin Brest-Litovskin rauhan käytännön järjestelyistä Suomen alueella.

    Kaikki muu tieto sisällissodastamme tältä osin on Mannerheimin henkilön ympärille kiedottua mytologiaa ja historiankin piirissä kirkuvien uusnatsiemme sairasta "vapaussota" -propagandaa.

    No nyt mä tajusin noi sun kouhotukses. Sähän oot niitä matoja, jotka kyykkii kaikkien edessä ja mielistelee jokaista pikkuisen isompaa. Joo, sä oot niitä suomalaisia joiden mielestä me ei olla mitään kun mäkään en oo mitään. Psykologinen profiili on selvinnyt. Milloin on nenä ruotsalaisten, milloin venäläisten, amerikkalaisten tai muiden peppureijässä niin hyvä sun on olla. Sulla on vaan se ongelma, että sä et tajua ettei kaikki ole yhtä itsetunnottomia ja surkeita luusereita kuin sä, eikä sun kehno itsetuntos ja heikkoutes ole muiden ongelma. Sä et osaa erottaa Suomea ja muita suomalaisia omasta kehittymättömästä ja arasta minästäs, ja vedät sitten näitä johtopäätöksiäs. Joo, nyt tää selvis mulle. Ymmärrän.

    Äänestä

  • enookutensä kirjoitti:

    Hyvä että löysit itsesi tuolla purkauksella.Mahtoi helpottaa...?

    Äänestä

opportunisti ja vieläpä jätti joukkonsa pakenemalla ulkomaille.

NILJAKE!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Suomalaisille kirjoitti:

Rauhanmies Mannerheimin ajatuksia:

Ylipäällikön päiväkäsky
Antrea
23. helmikuuta 1918.

Kaikille Suomen ja Vienan karjalaisille.

Saapuessani Karjalan rintamalle tervehdin urhoollisia karjalaisia, jotka niin miehuullisesti ovat taistelleet Leninin roistoja ja heidän kurjia kätyreitään vastaan, miehiä vastaan, jotka Kainin merkki otsalla hyökkäävät omien veljiensä kimppuun.

Leninin hallitus, joka toisella kädellä lupasi Suomelle itsenäisyyden, on toisella lähettänyt sotaväkensä ja huligaaninsa valloittamaan, niinkuin hän itse on ilmoittanut, Suomen takaisin ja kukistamaan meikäläisen punakaartin avulla Suomen nuoren vapauden vereen.

Yhtä petollisesti ja katalasti hän koettaa nyt, kun tuntee voimamme kasvavan, ostaa kansaamme ja hieroo sen takia kauppaa Suomen kapinoitsijain kanssa, luvaten heille Vienan Karjalan, jota hänen punainen armeijansa hävittää ja ryöstää. Me tunnemme hänen lupauksiensa arvon ja olemme kyllin vahvat vapauttamme ylläpitämään ja puolustamaan veljiämme Vienan Karjalassa. Meidän ei tarvitse ottaa armonlahjana sitä maata, joka jo veren siteillä kuuluu meille, ja minä vannon sen suomalaisen talonpoikaisarmeijan nimessä, jonka ylipäällikkönä minulla on kunnia olla, etten pane miekkaani tuppeen, ennenkuin laillinen järjestys vallitsee maassa, ennenkuin kaikki linnoitukset ovat meidän käsissämme, ennenkuin viimeinen Leninin soturi ja huligaani on karkotettu niin hyvin Suomesta kuin Vienan Karjalastakin.

Luottaen oikeaan jaloon asiaamme, luottaen urhoollisiin miehiimme ja uhrautuviin naisiimme luomme me nyt mahtavan, suuren Suomen.

Mannerheim.

Tuo Vienan karjalan puhe on todistettu täydeksi huijaukseksi ja popagandaksi Mannerheimilta.Suomeen ei venäjältä lähetetty sotaväkeä eikä huligaaneja.Suoranaista valehtelua.Mannerheim siis valehteli Suomen kansalle.Sekin vielä.Haagiin joutaisi nykyään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu