Urheiluhallit.

Minulla on yksi ääni, mutta paljon tuttavia.

Ennen syksyn kunnallisvaaleja aion panna sanan kiertämään ja tehdä propagandaa kaikkia niitä ehdokkaita vastaan, jotka ovat tai mahdollisesti aikovat suhtautua myönteisesti: Virkiän tekohengittämiseen, palloiluhallien rakentamiseen ja Simpsiölle tuhlattaviin investointeihin. Oletan samalla, että näihin asioihin kielteisesti suhtautuvat tulevat edistämään omasta mielestäni todellisia Lapuan kehitystä edistäviä asioita.

Tällaiseen päätelmään olen tullut seuratessani sivusta Lapuan poliittista elämää. Surkeat epäonnistumiset kasaantuvat selvästi tietyille tahoille, jota yhdistää ainakin nuo kolme otsikossa mainittua tekijää.
11738
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ponnistuksesta suurseura!!!

Äänestä

yksin vaan taidat olla tuon asiasi kanssa. tottakai lapualle tulee palloiluhalli. juuri tuo sinun ajattelutapasi ei vie lapuaa kuin taakseppäin. olitko kenties vastaan myös kaikkia muita uudistuksia mitä viimeisen kymmenen vuoden aikana on lapualle tehty?

Äänestä
  • eivät edusta mitään uudistuksellista ja edityksellistä sinänsä. Vuosikymmeniä vanhaa tavaraa, johon Lapualla niin hanakasti tartutaan parempien uudistusten ja ideoiden puutteessa.

    Äänestä

  • ja pallonpeluu kirjoitti:

    eivät edusta mitään uudistuksellista ja edityksellistä sinänsä. Vuosikymmeniä vanhaa tavaraa, johon Lapualla niin hanakasti tartutaan parempien uudistusten ja ideoiden puutteessa.

    Virkiä ansaitsee kritiikkiä, mutta pitää katsoa ettei pesuveden mukana mene kaikkein arvokkain - juniorityö. Siksi palloiluhalli rakennetaan. Vetäjät voi väsyä kun heitä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti.

    Äänestä

  • urheiluseurojen juniorityö kirjoitti:

    Onko kaupungin asia tehdä miljoonien investointi sen takia, että Virkiän juniorivetäjät eivät väsyisi?

    Vetäjien työn merkitystä en väheksy.

    Äänestä

  • urheiluseurojen juniorityö kirjoitti:

    Virkiä ansaitsee kritiikkiä, mutta pitää katsoa ettei pesuveden mukana mene kaikkein arvokkain - juniorityö. Siksi palloiluhalli rakennetaan. Vetäjät voi väsyä kun heitä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti.

    Entäs Alanurmon koululaiset joilla ei oo edes kunnollista koulua missä tarkenis talvella ym.

    Äänestä

  • tärkeysjärjestykseen kirjoitti:

    Entäs Alanurmon koululaiset joilla ei oo edes kunnollista koulua missä tarkenis talvella ym.

    Sehän on aivan kaamean vaarallinen lapsille.

    Asia, josta täällä vissiin on joskus joku jotain kirjoittanutkin?

    Äänestä

Tiedoksi vain kaikille tietämättömille:
Mikäli palloiluhalli saadaan vihdoinkin Lapualle,
pääsee kesäliikuntalajien harrastajat samalle "viivalle" kehittyvien paikkakuntien joukkoon.
Eikä se mikään Virkiä-halli tule olemaan, vaan kaikkien lapualaisten yhteinen halli, niin liikunta kuin myös mahdollisten muiden isoja tiloja tarvitseville.
Tietääkseni valtion lupaama 500 tuhatta euroa (puoli miljoonaa) edellyttää hankkeen aloittamista v. 2008, muuten avustus raukeaa.
Tämä hanke tulee taatusti lisäämään paikkakunnan vetovoimaisuutta, nimenomaan lapsiperheisiin.
Toivon hartaasti, että tämä kaikin keinoin vastaanpaneva kahden henkilön ryhmä ymmärtäisi, minkä nuoret lapsiperheet valitsevat asuinpaikkakunnakseen. Se on yksinkertaisesti:
HARRASTUSTEN MONIPUOLINEN TARJONTA!

Äänestä
  • "Tämä hanke tulee taatusti lisäämään paikkakunnan vetovoimaisuutta, nimenomaan lapsiperheisiin."

    Hallit saattaa olla hyviä, mutta ne maksavat jumalattomasti verorahaa, jolle saattaisi olla monen lapualaisen mielestä parempaakin käyttöä.

    Nykyaikana ei kukaan - usko jo, ei kukaan! - valitse asuinpaikkaansa jonkun hallin perusteella. Tai sellainen joukko on niin pieni, ettei se riitä miksikään perusteluksi hallihankkeelle.

    Ps. Tuo (nuoriin) lapsiperheisiin vetoaminen menee jo alle riman. Se on pelkkää sanoilla keplottelua. samaan alamittaiseen kategoriaan luen väiteet siitä, että vain kaksi henkilöä Lapualla eivät ymmärrä sitä, mitä lapsiperheet tarvitsevat.

    Äänestä

  • Tuokohan ne vanhemmat lapsensa tänne jos koulussa ei edes tarkene talvella???

    Äänestä

  • äly älä jätä kirjoitti:

    Tuokohan ne vanhemmat lapsensa tänne jos koulussa ei edes tarkene talvella???

    alanurmoon vanha rupiaa olemaan korjauskelvoton.tai on

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Simpsiö ja Virkiä. kirjoitti:

Minulla on yksi ääni, mutta paljon tuttavia.

Ennen syksyn kunnallisvaaleja aion panna sanan kiertämään ja tehdä propagandaa kaikkia niitä ehdokkaita vastaan, jotka ovat tai mahdollisesti aikovat suhtautua myönteisesti: Virkiän tekohengittämiseen, palloiluhallien rakentamiseen ja Simpsiölle tuhlattaviin investointeihin. Oletan samalla, että näihin asioihin kielteisesti suhtautuvat tulevat edistämään omasta mielestäni todellisia Lapuan kehitystä edistäviä asioita.

Tällaiseen päätelmään olen tullut seuratessani sivusta Lapuan poliittista elämää. Surkeat epäonnistumiset kasaantuvat selvästi tietyille tahoille, jota yhdistää ainakin nuo kolme otsikossa mainittua tekijää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu