Jehovan todistajien pukeutumistyylistä lisää

Ihmettelen sitä myöskin,että kun Jehovan todistajien lehdissä on kuvia Aadamista ja Eevasta tai Jeesuksesta,niin eivät hekään miltään liikemiehiltä näytä.Miksi Jeesuksella ja Aadamilla on kuvissa pitkähköt hiukset,ja nykyajan Jehovan todistajilla on äärimmäisen lyhyeksi leikatut hiukset miehillä ja ikävystyttävä pukeutumistyyli?Usein kun näkee heitä kadulla,niin tulee vain masentunut olo.He näyttävät monet suorastaan askeettisilta.Tämä nyt on vain ulkonäköasiaa,mutta sillä on valtavan suuri psyloginen vaikutus.Enkä yleensäkään ymmärrä,mitä tekemistä liike-elämällä on uskonnon kanssa.En ole sitä koskaan ymmärtänyt.Kyllä ne kuvat Aadamista ja Eevasta(tosin he ovat ilman vaatteita)näyttävät viehättäviltä,mutta nykyinen Jehovan todistajien tyyli ei vetoa minuun.Tämä on makuasia ja luonnekysymys.On mahdotonta,että kaikki ihmiset voisivat tuntea olonsa hyväksi tuollaisessa pukeutumistyylissä.Raamatussa ei ole yhtäkään jaetta,joka sanoisi,että tuollaiselta pitää näyttää.
12536
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

koko asiaa miesten kannalta, vaikka kyllähän heillä näkee todella hyvinkin leikattuja ja istuvia pukuja. Tuntemani JT naiset todella panostavat vaatteisiin ja rahaa varmasti menee. Ehkä tälläinen pukumies salkkuineen kuitenkin herättää enemmän luottamusta "suuressa yleisössä", kun tuulipukumies, takatukkineen, joka alkaisi kaivaa lehtiä muovikassista. Vaikka välillä tälläiset salkkumiehet antavat itsestään niin tehokkaan kuvan, että melkein pelottaa. Meillä kävi juuri kaksi nuorta JT tyttöä ovella toinen oli pukeutunut kukkamekkoon ja toinen farkkuhameeseen. Olivat niin hyväntuulisia että juttelin heidän kanssaan jonkunaikaa ja kertoivat työstään. Monet taitavat jopa vierastaa liiallista tyylikkyyttä, iloinen ilme kasvoilla taitaa olla paras käyntikortti.

Äänestä
  • Olla sekä aina tyylikäs ja helposti kansalaisia lähestyvä. Pitäisi ehkä pukeutua tilanteen ja asuinympäristön mukaan. Jonnekkin vuokrakasarmiin on ehkä vähän mautonta mennä hienoissa puvuissa, ei varmaankaan saa vastakaikua.

    Minulla on omakohtainen kokemus vuosien takaa, olin silloin todella huonossa jamassa ja minulla ei ollut rahaa edes lääkärin määräämiin lääkkeisiin. Jouduin keräämään pulloja pusikoista että sain leipää ostettua. Kun ovelleni tuli kaksi nuorta miestä komeissa puvuissaan, itsevarmuutta uhkuen. Toinen aloitti kysymällä voiko sodat ja nälänhädän poistaa maailmasta ja piti auki jotain lehteä. Silloin minussa kuohahti viha, olin itse silloin niin lyttyynlyöty, etten jaksanut ruveta pohtimaan maailmanlaajuisia ongelmia. Silloin sanoin että anteeksi vain, en tiedä ja suljin oven. Olisin varmasti ollut otollista maaperaa julistukselle, jos oveni takana olisi ollut ihan tavallisesti pukeutuneita ihmisiä ja aloitus olisi ollut toisenlainen. Hienoille asuinalueille voikin pukeutua hienosti, ehkä tilannetaju pukeutumisessakin olisi hyväksi myös sananjulistukselle. Kiinnostaisi tietää jos täällä on Jehovantodistajia, onko se tyylikkyys tärkeintä vai voiko pukeutua niinsanotusti "ihmisläheisesti" jos todella haluaa päästä kosketuksiin ihmisten kanssa.

    Äänestä

  • mahdoton tehtävä kirjoitti:

    Olla sekä aina tyylikäs ja helposti kansalaisia lähestyvä. Pitäisi ehkä pukeutua tilanteen ja asuinympäristön mukaan. Jonnekkin vuokrakasarmiin on ehkä vähän mautonta mennä hienoissa puvuissa, ei varmaankaan saa vastakaikua.

    -Sen verran tuohon pukeutumiseen, että itselläni on suorat housut asialliset sävelykengät siisti paita usein ilman kravaattia kentällä. Olemme viemässä maailman tärkeintä sanomaa ihmisille, eikö jo se edellytä siistiä pukeutumista. Miltä tuntuisi jos ovellasi olisi farkkuihin ja jussipaitaan ja lenkkareihin somistautunut henkilö esittämässä; he minulla olisi tässä vartsikkaa ja heräily lehteä illan ratoksi ja kiinnostaisiko ikuinen elämä vai gehenna.
    Miltäs tuntuisi?

    Äänestä

  • ja henkselit kirjoitti:

    tykkäisin jutella enempi sen jussipaitaisen miehen kanssa ja pyytää peremmälle, sillä voisi olla omiakin mielipiteitä, eikä olisi sellainen tahdoton robotti, joka toistaa ulkoa oppimaansa, ja pitävät muita väärässä olevina, ei tosiaan herätä juttelu haluja mikään pukumies salkun kanssa, sanon heti "kiitos ei"

    Äänestä

  • äärimmäisest toiseen???? Voi olla hyvin tyylikäs ja super muodikas että siisti vaiikei oliskaan puku päällä!!!!!!

    Äänestä

  • asiassa kirjoitti:

    tykkäisin jutella enempi sen jussipaitaisen miehen kanssa ja pyytää peremmälle, sillä voisi olla omiakin mielipiteitä, eikä olisi sellainen tahdoton robotti, joka toistaa ulkoa oppimaansa, ja pitävät muita väärässä olevina, ei tosiaan herätä juttelu haluja mikään pukumies salkun kanssa, sanon heti "kiitos ei"

    tykkäisin jutella enempi sen jussipaitaisen miehen kanssa ja pyytää peremmälle, sillä voisi olla omiakin mielipiteitä, eikä olisi sellainen tahdoton robotti, joka toistaa ulkoa oppimaansa, ja pitävät muita väärässä olevina, ei tosiaan herätä juttelu haluja mikään pukumies salkun kanssa, sanon heti "kiitos ei"

    -Herääkin kysymys sinulle. Keneltä sinä olet oppinut mielipiteesi, ja kenen robotti olet?
    Usein kun ihminen esittää jotain mielipiteitä, ne on opittuja jostain. Kuten nyttenkin sanot meitä roboteiksi, kun olemme oppineet totuuden. Edelleen keneltä sinä olet saanut oppisi?

    Äänestä

  • pitää mennä kirjoitti:

    äärimmäisest toiseen???? Voi olla hyvin tyylikäs ja super muodikas että siisti vaiikei oliskaan puku päällä!!!!!!

    Ei tarvitse olla muodikas ,mutta kuiva ja ikävystyttävä pukeutuminen on masentavaa ja luotaantyöntävää.

    Äänestä

  • sinäkin kirjoitti:

    tykkäisin jutella enempi sen jussipaitaisen miehen kanssa ja pyytää peremmälle, sillä voisi olla omiakin mielipiteitä, eikä olisi sellainen tahdoton robotti, joka toistaa ulkoa oppimaansa, ja pitävät muita väärässä olevina, ei tosiaan herätä juttelu haluja mikään pukumies salkun kanssa, sanon heti "kiitos ei"

    -Herääkin kysymys sinulle. Keneltä sinä olet oppinut mielipiteesi, ja kenen robotti olet?
    Usein kun ihminen esittää jotain mielipiteitä, ne on opittuja jostain. Kuten nyttenkin sanot meitä roboteiksi, kun olemme oppineet totuuden. Edelleen keneltä sinä olet saanut oppisi?

    mitään oppia, tai totuutta opiskella, ei sellaista ole, on vain eri mielipiteitä. Ja suurin este totuuden löytämiselle, on se että luulee sen jo löytäneen.

    Sen takia en juttele teikäläisten kanssa, kun ennakkoasetelma on "minä opetan sinua" ja "minä olen oikeassa ja sinä väärässä"
    Tullaan muka puku päällä ja salkku kädessä toisten ovelle, luullen että on ainoa oikeaoppinen

    Äänestä

Mietis ny vähän jos sun luo tulis jehovan todistaja mies, jolla olis esim. voimakkaasti värjätty tukka, lävistyksiä... tai lökäpöksyt ja huppari päällä. Tai nainen, jolla olisi vesirajaan ylettyvä hame, tai paljastava kaula-aukko. Pukeutumisen ei tulisi häiritä kuulijan keskittymistä tärkeämpään asiaan, eli valtakunnan hyvän uutisen kuulemiseen. Tässä syy, miksi jehovan todistajat pukeutuvat säädyllisesti (muodikkaita vaatteet voivat olla, kunhan ei ole säädytöntä ja Jumalan kunniaa loukkaavaa, MYÖS VAPAA-AIKANA) niin kenttäpalveluksessa kuin yhteisissä kokoontumisissakin. Liike-elämällä ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa.

Äänestä
  • miesmalli on puku ja kravatti. Muu ei käy.

    Äänestä

  • En tarkoittanutkaan mitään ääripukeutumista tai säädyttömyyttä.Mielestäni esitin sen niin.Mutta Jehovan todistajat pukeutuvatkin ÄÄRIKONSERVATIIVISESTI, ja se ei kaikkia miellytä.Kyllähän sellainen pukeutumistyyli miellyttää varmaan konservatiivisia ihmisiä,mutta meitä on muitakin,joilla on toisenlainen maku.Korostin kyllä siisteyttä ja pitää näyttää säädylliseltä.Mutta Jehovan todistajilla ei ole muuta tyyliä näkynyt,kuin sitä äärimmäisen vanhanaikaista tyyliä.Kerran sain eräältä Jehovan todistaja sisarelta hänelle liian isoksi käyneen takin.Laitoin sen päälleni, kun menin lähikauppaan.Sukulaiseni sattui olemaan samassa kaupassa ja juttelimme hetken.Kun tulin kotiin,hän soitti minulle ja sanoi:"Kauhean näkönen takki sulla oli päällä!".Sanoin,että sain sen eräältä Jehovan todistajalta.Hän sanoi:"Ei ihmekään,että se antoi sen sulle.Se on kuin 40-luvulta!"Eräs tuttuni,joka on lukenut Herätkää! lehtiä,sanoi,että nämä lehdet ovat kuin 50-luvulta pukeutumistyylin takia.Tällälailla ulkopuoliset näkevät Jehovan todistajat.Tunsin,että en voi olla oma itseni Jehovan todistajana.Kun ei saa olla oma itsensä,vaan täytyy ahtautua johonkin muottiin,joka ei ole oma,ei sellaista kauaa jaksa.

    Äänestä

  • ajatteleva kirjoitti:

    En tarkoittanutkaan mitään ääripukeutumista tai säädyttömyyttä.Mielestäni esitin sen niin.Mutta Jehovan todistajat pukeutuvatkin ÄÄRIKONSERVATIIVISESTI, ja se ei kaikkia miellytä.Kyllähän sellainen pukeutumistyyli miellyttää varmaan konservatiivisia ihmisiä,mutta meitä on muitakin,joilla on toisenlainen maku.Korostin kyllä siisteyttä ja pitää näyttää säädylliseltä.Mutta Jehovan todistajilla ei ole muuta tyyliä näkynyt,kuin sitä äärimmäisen vanhanaikaista tyyliä.Kerran sain eräältä Jehovan todistaja sisarelta hänelle liian isoksi käyneen takin.Laitoin sen päälleni, kun menin lähikauppaan.Sukulaiseni sattui olemaan samassa kaupassa ja juttelimme hetken.Kun tulin kotiin,hän soitti minulle ja sanoi:"Kauhean näkönen takki sulla oli päällä!".Sanoin,että sain sen eräältä Jehovan todistajalta.Hän sanoi:"Ei ihmekään,että se antoi sen sulle.Se on kuin 40-luvulta!"Eräs tuttuni,joka on lukenut Herätkää! lehtiä,sanoi,että nämä lehdet ovat kuin 50-luvulta pukeutumistyylin takia.Tällälailla ulkopuoliset näkevät Jehovan todistajat.Tunsin,että en voi olla oma itseni Jehovan todistajana.Kun ei saa olla oma itsensä,vaan täytyy ahtautua johonkin muottiin,joka ei ole oma,ei sellaista kauaa jaksa.

    Kerron yhden toisenkin tapauksen omasta elämästäni.Minulla oli tämän aiemmin mainitun sisaren antama toinen takki käytössä pitkän aikaa.Ostin sitten jossain vaiheessa uuden tätä päivää olevan nuorekkaammman näköisen takin.Eräs tuttuni tuli sanomaan minulle,että "sä nuorruit 10 vuotta!".Hänkin on iäkäs ihminen eikä nuori.Moni maailmallinen ihasteli nuorentunutta ilmettäni.Sen jälkeen en ole koskenutkaan sellaisiin vanhentaviin mummovaatteisiin.Kärsin ja häpesin kulkea niissä.Kuka sitä haluaa nopeuttaa vanhenemistaan,kun muutenkin se masentaa!-Kerran näytin eräälle tutulleni Vartiotornissa olevaa kuvaa,jossa oli isä ja äiti ja pieni tyttö.Hän tokaisi,että "onko tuo kääpiö?" tarkoittaen lapsen kuvaa.Kun sanoin,että ei,niin hän sanoi,että "se näytti siltä,kun sillä on nuo omituiset vanhan ihmisen vaatteet".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ajatteleva kirjoitti:

Ihmettelen sitä myöskin,että kun Jehovan todistajien lehdissä on kuvia Aadamista ja Eevasta tai Jeesuksesta,niin eivät hekään miltään liikemiehiltä näytä.Miksi Jeesuksella ja Aadamilla on kuvissa pitkähköt hiukset,ja nykyajan Jehovan todistajilla on äärimmäisen lyhyeksi leikatut hiukset miehillä ja ikävystyttävä pukeutumistyyli?Usein kun näkee heitä kadulla,niin tulee vain masentunut olo.He näyttävät monet suorastaan askeettisilta.Tämä nyt on vain ulkonäköasiaa,mutta sillä on valtavan suuri psyloginen vaikutus.Enkä yleensäkään ymmärrä,mitä tekemistä liike-elämällä on uskonnon kanssa.En ole sitä koskaan ymmärtänyt.Kyllä ne kuvat Aadamista ja Eevasta(tosin he ovat ilman vaatteita)näyttävät viehättäviltä,mutta nykyinen Jehovan todistajien tyyli ei vetoa minuun.Tämä on makuasia ja luonnekysymys.On mahdotonta,että kaikki ihmiset voisivat tuntea olonsa hyväksi tuollaisessa pukeutumistyylissä.Raamatussa ei ole yhtäkään jaetta,joka sanoisi,että tuollaiselta pitää näyttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu