Todiste.

Nyt kun on löytynyt jopa näköispatsas 1800-vuoden
takaa, ei kenenkään tarvitse epäillä kuningasten
kuninkaan Jumaluutta.

Aiemmin on ollut monia kirjoituksia, joita ateistit
ovat väheksyneet, nyt kun kiistaton todiste on kaikkien
nähtävissä, ei tarvitse nojata vain vanhoihin kirjoituksiin.

Nyt haaste teille ateistit, kuinka selitätte sen, että
kuninkaiden kuninkaan kasvokuva on tehty jo yli
1700-vuotta ennen kirkkaista kirkkaimman syntymää?

Joko olisi anteeksipyynnön paikka, koskaan ennen ei
ole ollut suurempaa todistetta, sille että Elvis
on vähintäänkin Jumalan poika.

Todiste on nähtävillä IS:n sivuilla, tuskin kukaan
voi epäillä sen aitoutta.
276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
  • Eikö olekin hassua, kuinka paljon hatarammat todisteet
    uskovaisilla on esittää omien näkemyksien tueksi.

    Mietis, jos olisi löydetty patsas, jonka voisi tulkita
    yhtä helposti todisteeksi Jeesuksesta.

    Siellä sitä lappaisi fundamentalisteja jonoksi asti,
    ja kaikki itkisi ilosta, kun nyt Jumala viimeinkin
    todisti kaiken.

    No onneksi on vain vanhoja paimentolaistarinoita,
    joita voi tulkita miten sattuu, ja kaikki todistaa
    vain oman lahkon erehtömättömyydestä. (-;

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uskovainen. kirjoitti:

Nyt kun on löytynyt jopa näköispatsas 1800-vuoden
takaa, ei kenenkään tarvitse epäillä kuningasten
kuninkaan Jumaluutta.

Aiemmin on ollut monia kirjoituksia, joita ateistit
ovat väheksyneet, nyt kun kiistaton todiste on kaikkien
nähtävissä, ei tarvitse nojata vain vanhoihin kirjoituksiin.

Nyt haaste teille ateistit, kuinka selitätte sen, että
kuninkaiden kuninkaan kasvokuva on tehty jo yli
1700-vuotta ennen kirkkaista kirkkaimman syntymää?

Joko olisi anteeksipyynnön paikka, koskaan ennen ei
ole ollut suurempaa todistetta, sille että Elvis
on vähintäänkin Jumalan poika.

Todiste on nähtävillä IS:n sivuilla, tuskin kukaan
voi epäillä sen aitoutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu