Nyt on noin päälle vuosi tullu syötyä Finastredia ja olen päätynyt en nyt ehkä lopettamaan mutta ainakin pidän tauon lääkityksestä hiustenlähöön.
Syynä se että Finan käytön aloittamisesta tähän päivään on tullut liikaa ja osa liian pahoja haittavaikutuksia.
Pahin ja eniten itseä häiritsevä vaikutus on heikko potenssi. Eli kyse ei ole mistään totaali impotenssista vaan siitä että erektio on todella heikentynyt verrattuna mitä ennen finan käyttöä. Seksi onnistuu mutta ei ole todellakaan kovin kaukana että ei onnistu. Sekä haluttomuus, eli ennen taas finaa muistan kuinka seksi pyöri päässä ei nyt kaiken aikaa mutta paljon ja tällä hetkellä ei juurikaan ja jos "väkisin alkaa ajattelemaan niin ei kyllä mitään värähdystä tapahdu". Elämän tilanne ei ole tähän syynä, tai ainakin olen aika varma siitä. Joten tämä asia oli se mikä sai nyt aikaan tauon aloittamisen. En ole nyt ihan varma kauanko ja toivon mukaan kuitenkin jonkun ajan päästä huomaan lääkityksen lopetuksen eron.
Muita kummia oireita mitkä olen jostain syystä keksinyt finan käyttöön on omituiset väsymis "kohtaukset" mitä ei ole myöskään esiintynyt ennen finaa. Kiveksien särkyä, etenkin vasemman ja tämä ei ole vitsi vaan jostain syystä asia on vaan näin.
Mitään isoja tissejä tai naama turvonnut pallokalaksi oireita ei ole tullut.
Ja ettei tämä nyt mene ihan finan "haukkumiseksi" haluan myös mainita että käytön aloituksesta tähän päivään hiusten lähtö todellakin on tällä ajalla katseltuna todella sen tuntuinen kuin oisi pysähtynyt kokonaan. Ja hiukset ovat tuuheamman tuntuiset ja näköiset ja huomattavan paljon paremman näköisessä kunnossa.
Mutta mutta. Katsotaan nyt vaikka pari kuukautta alkaako potenssi palaamaan ja muita oireita katoilemaan finan käytön lopetuksen jälkeen ja sen jälkeen jos totean finan aiheuttaneen nämä on aika punnita taas tähä hiustenlähtö rumbaa uudelleen. Tietysti eka finaa ja sen jälkeen viagraa perään...
Tähän ketjuu olisi erittäin kiva saada teiltä muilta finan käyttäjiltä kokemuksia ja mietteitä asiasta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Itse olen myöskin syönyt suunnilleen vuoden verran finaa. Yleensä olen jakanut tabletin 5-6 osaan. Minulla sivuoireet ovat näkyneet lähinnä juuri rintojen turvotuksena (urheilen paljon, ja tiedän varmasti että tämä johuu finasta eikä lihoamisesta), joskin osasin tavallaan kyllä odottaakin sitä, sillä joskus pikkupoikanakin meikäläiselle tahtoi pukata pientä gynoa. Ei turvotus nyt erityisemmin ulospäin näy, mutta on toki ärsyttävää, kun sen "löllöisyyden" tuntee sormillaan.
Naaman turpoamisesta en osaa sanoa yhtä varmasti, mutta ehkä sekin näyttää aavistuksen pyöreämmältä kuin vielä viime vuoden puolella. Tosin syön myös masennuslääkettä, joten sekin voi vaikuttaa.
Potenssi on ehkä ajoittain ollut hieman heikompi kuin ennen, mutta haluissa en ole paria ensimmäistä kuukautta lukuunottamatta huomannut suurempia muutoksia. Kivesten särkyä yms. ei ole esiintynyt.
Ja sitten se tärkein seikka. Valitettavasti on sanottava, etten ole huomannut finan vaikuttaneen millään tavallan hiustenlähtööni (joskin lähtö oli varsin maltillista alun alkujaankin). Olen pitänyt hyvin lyhyttä tukkaa ja tarkkaillut tilannetta, ja mielestäni pientä harventumista on edelleen tapahtunut. Hiuksia lähtee kammalla tai kädellä haroen varsinkin pään päältä melko herkästi.
Olen nyt ajatellut tehdä siten, että jaan tabletin 4 osaan, ja otan palasen joka toinen päivä, jolloin annos vastaisi 1/8-tablettia päivittäin. Jos tämä ei poista sivuoireita, niin kokeilen vieläkin pienempää. Ja jos sekään ei auta, harkitsen lopettamista/taukoa. Kallistahan tuo lääke ei kyllä ole (Gefina-reseptin jos on onnistunut saamaan), joten jos vain löydän sellaisen annoksen, josta ei seuraa sivuvaikutuksia, niin syön lääkettä varmasti varmuuden vuoksi jatkossakin.