Venäjä-Venäjä-Venäjä. Vientikauppa kasvaa kaiken aikaa. Siinä sitten jotkut hörhöt ja häkäpöntöt haluavat kieli usan perseessä"korottaa Venäjän hyökkäyskynnystä Suomeen".
Tuntuu varsin"järkevältä" tosiasioiden valossa.
Tuntuu varsin"järkevältä" tosiasioiden valossa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Nato ja YK pitää nähdä laajempaa taustaa vastaan ja muistaa tarkasti aina päivästä toiseen, että venäläiset ovat vain rikollisia ja heidän jälkeläisiään. Sadat miljoonat länsimieliset olivat pakkotyössä ja meidän luistamme tehtiin maanteitä ja metron seiniä. Kukaan ei omista Venäjää. Nimenmuutos ei ole vienyt NL:a pois, eikä lännen kupla (USA:n hotellit ja pomppivat länsiautot kelvottomilla teillä), poista hirvittävää kommunisista vääryyttä. Opposition vaino ja lapsivankien kohtalo pahenee koko ajan, mutta myös uutiset ovat pelkkää valhetta tulevaisuudessakin, eikä kaiken väärentäminen aina passeista ja historiallisista asiakirjoista alkaen ole poistunut. Päinvastoin siis. Suljettujen ovien takana Putin erotti vastikään tuhansia päättäjiä raivonsa vallassa ja radio ja tv ovat (KGB:n) FSB:n miehittämiä. Sairas kelvoton puna-armeijakin tekee suppeaa propagandaansa maalatuilla romuilla. Edustusjoukot koulutetaan erikseen. Länsi pitää silmällä koko mätää neuvostoyhteiskuntaa. (Paraati on huijis). Myös ostaminen on rahanpesua ja pitää aina muistaa, että yhä useampi venäläinen onnistuu muuttamaan pois. Venäjältä virtaa länteen koko ajan rikollisia, mutta länsi kiinnittää siihen yhä suurempaa huomiota mätänemisen edetessä. Vielä moni lapsivanki raiskataan ja alokas kidutetaan likaisissa venäläisissä tuvissa.
Länsi on suuri kokonaisuus, joka tuo energiaa ja raaka-aineita Venäjältä. Saksalaisella ja juutalaisella nerokkuudella viedään "sinne" tuotantolaitoksia ja rekkajonot vievät avuttomille paljon tavaroita, joista koneet muodostavat huomattavan osan.
Nato on siis äärimmäisen tärkeä. Venäjä on noussut Saksan ohi Suomen suurimmaksi kauppakumppaniksi. Onko mitään tärkeäpää kun olla mahtavan lännen osa tässä merkillisessä tilanteessa, kun venäläisillä ei ole ihmisoikeuksia ja kaikki on kaupan. Tuleeko koskaan oikeita vaaleja, tuskin, puolueita ja järjestöjä koko ajan lakkautetaan, kaikki on petosta. Vain lännen kupla on totta ja hirvittävän tärkeä oikea Nato. Satelliiteilla koko ajan valvomme "kaatopaikkaa" ja meidän yritystoimintaamme, joka rahastaa länsivaluuttaa takaisin. Kaatopaikatkin ja turvallisuuspalvelut itsellemme pitää viedä. Rattotytöt tanssivat ja aika kuluu Natolle edullsesti. Vapautemme on hirveän tärkeä. Venäläinen raha on vessapaperia, samoin kuin kaikki heidän tilastonsa ja uutiset. Nyt on hyvää aikaa rahastaa. Tilanne muuttuu lännelle vielä otollisemmaksi uudessa tilanteessa.
Vuoden alussa Venäjän osuus Suomen kokonaistuonnista nousi liki 18 prosenttiin. Viennistä Venäjälle menee reilu kymmenen prosenttia.
Yli puolet Venäjälle menevästä viennistä on koneita, moottoreita, autoja ja sähkölaitteita. Yksittäisistä tavaroista suurin vietiryhmä ovat autot: niitä vietiin viime vuonna tullin mukaan Venäjälle 70 000.
Suomi tuo Venäjältä lähinnä energiaa: öljyä, kaasua, kivihiiltä ja sähköä. Raakaöljyn raju hinnannousu on nostanut kaupan arvoa.Tullin mukaan sähkön tuonti on alkuvuonna kaksinkertaistunut.
Me länsimaat Amerikan Yhdysvallat, Kanada ja Länsi-Eurooppa turvaamme Natoon. Länsimaissa voidaan kulttuurillis-poliittisessa mielessä katsoa olevan mukana myös länsimaiden siirtokunnista itsenäistyneet maat, Australia ja Uusi-Seelanti, sekä tärkeä Israel, joka on länsimaiden pitkäaikainen liittolainen ja jonka väestöstä suuri osa on peräisin Euroopasta ja joskus Japani.
Olemme kiitollisia kuulumisestamme vapaiden oikeusvaltioiden (sivistysvaltiot) länsiperheeseen ja ystävällisesti me Natomaat vahvana teemme voimakasta tulosta kohti osoitettua päämäärää.
Taitaa olla suurin autonviejä Venäjälle. Öljynhinnan nousu nosti myös Venäjän sijaa tilastoissa. Missä lie Suomen suuret autotehtaat?
Suomen kautta liikkuu tavaraa ja pitää vain odottaa Venäjän tärkeää hajoamista. "Putin on vakaa", mutta barbaarit vain valehtelevat ja ovat ahneita.
Tilanne on "lännen kupla". Luhistuminen on tosiasia, eikä sitä auta jalkapallo tai Moskovan Euroviisut.
Yötä päivää länsi valmistautuu tulevaan näytelmään.
Putin jugend lietsoo pyhää vihaa Suomea kohtaan ihan itsenäisesti, ilman Suomen toimia