The Dark Knight - vaikutelmia

Ei spoilereita

Ensin hieman omaa Batman-historiaani, jotta teksti asettuu oikeaan kontekstiin. En ole koskaan lukenut yhtään Batman-sarjakuvaa, joten mitään ennakkotietoja tai odotuksia tapahtumista ei ollut. En myöskään ole nähnyt 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun neljää Batman-elokuvaa ollenkaan. Ensikosketukseni oli siis Batman Begins -leffa, joka jostain syystä kolahti todella. Kävin katsomassa sen lyhyen ajan sisällä kolme kertaa.

Odotukset The Dark Knightin suhteen olivat siis todella korkealla, ja vaikutuksensa oli tietysti elokuvan saamalla valtavalla hehkutuksella ja USA:n ennätysten lyömisellä.

Ilokseni voin todeta että odotukset täyttyivät ja ylikin. Näin elokuvan eilen, ensimmäisessä mahdollisessa näytöksessä, ja lauantaina menen katsomaan uudelleen. Ja sen jälkeen varmasti vielä ainakin kerran.

The Dark Knight on visuaalisesti hieno, tottakai, mutta myös tunteita aidosti koskettava. Tarinaan on saatu oikeaa syvyyttä, ja henkilöiden kohtaloista todella välittää. Enempää en tapahtumia halua kommentoida, koska eniten elokuvasta saa irti kun kaikki tulee yllätyksenä.

Mutta Heath Ledgerin roolisuoritusta on aivan pakko tässäkin ylistää. Hänen luomansa Jokeri on käsittämättömän hieno hahmo ja uskomatonta näyttelijätyötä. Jopa niin, että katsominen on eräissä kohdin hieman vaikeaa. Tulee pakostakin mieleen, että pystyäkseen luomaan tuollaista hulluutta, näyttelijän on ollut pakko mennä varsin pimeisiin paikkoihin omassa itsessään,ja on vaikea olla ajattelematta että se ehkä vaikutti hänen kohtaloonsa.

26

5762

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oletko markkinamies?

      Kyllä arvostelussa saa spoilatakin.

      • Ei spoilereita

        En ole ikinä mitään arvostelua yrittänyt kirjoittaa, joten vähän hakuammuntaa tämä oli. Ja jotenkin tuntui siltä, että kaikki ne kohtaukset joita erityisesti haluaisin hehkuttaa, tarkoittaisivat sitä että joutuisin mainitsemaan mitä kohtauksessa tapahtui, ja sitä en itsekään olisi halunnut etukäteen lukea.

        Mutta yritetään sitten. Kun sanoin että elokuva kosketti myös tunteita, tarkoitin esim. loppupuolen kohtausta, jossa kaikkien odotusten vastaisesti näytetään, että ihminen ei sittenkään ole perusluonteeltaan paha, ja voi valita myös oikein, vaikka kaikki olosuhteet olisivat häntä vastaan.

        Elokuvan pituudesta sen verran, että 2,5 tuntia ei minusta tuntunut liian pitkältä. Mutta jossain ehkä 1,5 tunnin paikkeilla oli jotenkin outo suvantovaihe, jossa tuli jopa hetkeksi mieleen että eihän tämä niin hyvä olekaan tämä elokuva. Vaan sitten alkoikin homma taas kulkea, ja siitä eteenpäin mentiinkin sitten niin ettei henkeä paljon ehtinyt vetää.

      • tep--
        Ei spoilereita kirjoitti:

        Juuri tulin katsomasta Yön ritaria. Hyvä leffahan se toki oli, mutta aivan kaikilta osin en ollut tyytyväinen. Loppu oli liian pitkäksi venytetty ja siihen olin pettynyt, että Jokeri oli esillä loppupeleissä aika vähän. Ledger oli häikäisevä, mutta ei hän tuosta mitään pääosa-oscaria voi kyllä saada. Sivuosan ennemminkin. Kaikki ne kohtaukset, joissa Jokeri oli, olivat mielenkiintoista katsottavaa.
        Epäilisin kyllä, että loppua on muutettu erilaiseksi Ledgerin kuoleman myötä.

        Ei ollut yhtä hyvä kuin Batman Begins ja mielestäni myös -89 tehty Batman, jossa Nicholson oli Jokerina, oli parempi elokuvana kuin tämä. Se oli nimenomaan Batmanin ja Jokerin yhteenotto, mutta tässä oli niin paljon (liikaa) muutakin. Toisaalta, eikö leffa olekin silloin hyvä kun se pääsee yllättämään katsojansa ja on monilta osin erilainen kuin on odottanut? Ehkä, mutta silti jokin jäi kaivertamaan mieltä.

      • jooppps
        tep-- kirjoitti:

        Itse kävin kattomassa eilen Dark Knightin. Tämä viesti sisältää SPOILEREITA joten älä lue enempää, jos et ole nähnyt elokuvaa.

        ---------------------------------

        Ensinnäkin pitää sanoa, että olin odottanut täysin toisenlaista elokuvaa nähtyäni Batman Beginsin ekana (olen myös nähnyt kaikki muut Batman leffat). Tietynlainen pettymys tuli tämän takia, vaikka elokuva onkin hyvä. Olin päässäni kuvitellut miten juoni etenee (trailerien perusteella), mutta se ei mennytkään yhtään niin kuin olin ajatellut. Luultavasti joudun katsomaan elokuvan vielä uudestaan ennen kuin annan viimeisen tuomion elokuvalle.

        Välillä tuli sellainen vaikutelma, että elokuvan kerronta oli hieman rikkinäinen ja ytimekkäämmän paketin olisi saanut, jos olisi leikannut vaikkapa 30min pois leffasta. Plussaa siitä, että tästä elokuvasta oltiin tehty vieläkin synkempi kuin edeltäjästään.

        Toimintakohtauksissa ei ollut usein musiikkia, vaikka joihinkin kohtiin sellainen pieni tunnelmamusiikki olisikin sopinut. Plussana musiikista pitää sanoa se ahdistava musiikki, kun jotain pahaa on tapahtunut tai kun Jokeri puhuu.

        Myös Jokerin tarina jäi jotenkin vaivaamaan, koska sille ei tullut mitään kunnollista päätöstä elokuvassa. Heath Ledger kyllä veti Jokerin roolin ihan loistavasti ja en muista milloin viimeksi olisi tullut jonkun näyttelijäsuorituksesta kylmiä väreitä. Olisin halunnut nähdä Jokeria enemmänkin, mutta ehkä näin on parempi. Lempikohtauksiini kuuluvat, kun Jokeri kertoo arpiensa syntyperää. Kaksinaama oli tehty myös loistavasti, vaikka jäikin selvästi pienemmälle roolille. Muut näyttelijät toimivat ihan pätevästi myös.

        Kaiken kaikkiaan elokuva oli hyvä, vaikkei ihan kaikkia ennakko-odotuksiani lunastanut. Pisteitä antaisin 8/10.

      • jospo
        jooppps kirjoitti:

        Täytyy ihmetellä kyllä mistä tämä pituus on ilmestynyt kummittelemaan ihmisten arvioihin. Onko se alle kolmeen minuuttiin typistetty hittisinkun ihannepituus astumassa myös elokuvien maailmaan. Mielestäni pituudella ei ole mitään tekemistä, ei niin musiikin kuin elokuvienkaan laadun kanssa. Toisekseen amerikkalaiset ovat kyllä hienosti tappaneet ihmisten ymmärryksen kuvakerrontaan ja avoimiin loppuihin. Kaikki pitäisi vääntää rautalangasta, että kellekkään ei varmasti jäisi epäselväksi mitä tapahtui. Toisaalta ei tämä kyllä mikään ihme ole nyky-yhteiskunnassa.

      • muuten kuin
        jospo kirjoitti:

        Hollywood mielessä. Ohjaaja, käsikirjoittajat ovat Englannista. Ledger Austaliasta, Bale on Walesista jne..

    • Arppa1976

      Vittu hyvä se oli eka kerta ku kuulin et koko elokuvateatteri taputtaa hell yeah ! Ja jokeri uiui perfecto ultima prima harmi vaan et meni dude kuolee
      tiedä mitä ois voinu viel antaa elokuva allalle suuri tähti !

    • Suipponen

      Pitää sanoa, että leffa oli todella hyvä ja synkempi kuin Begins, mikä on loistava juttu. Jokeri oli tässä elokuvassa loistava. Jack oli vuonna -89 loistava myös, mutta ei päässyt niin syvälle kuin Ledger.. Ledger oli läpeensä paha ja vailla ihmisyyttä, loistava tulkinta!

      Batmanin mopo oli muuten aika tylsä, ehkä jopa ruma..

    • Jokerikortti

      Tuli vain mieleeni, että kuinka tässä elokuvan markkinoinnissa on menty näin pitkälle, että Suomessakin on oma markkinoija jossakin keskustelusivustolla.

      Ei ihmekään kun katsojia on paljon

      Jokeri -kortti on hallussa tällä Batman elokuvalla.

      • Ei spoilereita

        Minulla ei todellakaan ole minkäänlaista tekemistä minkään markkinointifirman kanssa enkä ole mainosalalla muutenkaan enkä edes millään sivuavalla alalla.

        Olen vain ihan tavallinen elokuvien ystävä, johon tuo kyseinen elokuva nyt vain sattui tekemään erittäin suuren vaikutuksen.

        Kävin muuten katsomassa sen lauantaina uudestaan ja se oli edelleen hyvä. Menen luultavasti katsomaan kolmannen kerran ensi viikolla.

    • Jack Ledger

      Ei kannata luottaa hypeen, mitä tulee tähän leffaan. Oikeasti tämä "yök Ritari", ei voita vertailussa, muita kuin vastaavankaltaisia saman genren erikoistehoste B-leffoja, eli osastossa aivottomat action-leffat.
      Leffa selittelee liikaa roolihahmojen edesottamuksia. Moraaliset opetukset ovat kuin 10 vuotiaille suunnattuja, selitteleviä ja rautalangasta väännettyjä. Jos normaalisti tykkäät ns. laatuelokuvista, ei edes Ledger tee tästä katsomisen arvoista. Visuaalisesti leffa on ihan onneton (oikeasti!). Kaikki "hienoimmat" kohdat voit katsoa trailerista! Leffa jätti agressiivisen ja todella lattean fiiliksen. Tim Burton teki aikoinaan kaksi mainiota Battis leffaa: Batman ja Batman Returns.

      • aku_ankka__

        Samaa mieltä, että parhaat kohdat oli trailerissa, ja Ledgerkin vaikutti trailerin perusteella paremmalta kuin loppujen lopuksi leffassa oli.
        Ledgerin suoritus parasta antia koko elokuvassa, mutta ei niin tajunnanräjäyttävä suoritus, kuin trailerin perusteella odotti. Nicholsonin Jokeri niukin naukin IMO parempi.

        Silti elokuva oli hyvää viihdettä ja katsomisen arvoinen.

        ****

        Antoisaa elokuvailtaa.

      • P3teS

        Sunnuntaina kävin vilkaisemassa Dark Knightia ja paitsi Ledgerin huippu-Jokeria, elokuva oli karvas koettelemus. Tympäännyin hirmuisiin desibeleihin ja räiskimisiin. Ledger oli huippuhyvä mutta muutenhan tämä oli ihan täyttä tusinakamaa, perusactionia tavanomaista suuremmalla budjetilla. Olisipa muillekin näyttelijöille kirjoitettu yhtä hyvä rooli kuin Jokalle ja olisipa heidänkin kohdallaan ylletty huippusuorituksiin. Olisipa tarinassa ollut enemmän suvantokohtia; olisipa kamera malttanut pysyä yhden minuutin paikoillaan!

        No, OK. Istuin leffateatterin 2 rivillä eli käytännössä nenä kinni jättiläiskankaalla. Ihaile - ja kuuntele siinä sitten maanjäristyksiä aikaansaavia (ääni)tehosteita, auto-kaahailuja tms. Niin että tällainen omakin moka oli syynä siihen, että miksi räjäytyksiä ja actionia näytti olevan aivan liian paljon :)

        Parempaa laatua ja enemmän oikeaa tarinaa Marvel-tyyliin olisi ollut paikallaan. DC on vähän eri kulttuurista.

        Eipä tässä enempää sanottavaa, kun olen nimim. Jack Ledgerin kanssa kaikesta samaa mieltä. Jotkut ovat ihmetelleet Dark Knightin alhaista ikärajaa 13/11, mutta kai se oli tarkastajienkin pakko myöntää, että ala-asteen poikia vastaavalla älyllisyystasolla tässä leffassa liikuttiin. 11-13w kundit käyttävät päätään lähinnä piponkantotelineenä. Toki ja ilman muuta heillä pitää olla oman tasoistaan viihdettä, ja kyllähän se vielä itsellenikin menettelee mutta tässä Batman-hommassa näyttäisi nyt olevan kysymys pahasta hypetyksestä ja yliarvostuksesta.

        Ei tällaista perus-action räiskintää kannata elokuvateatteriin saakka vaivautua katselemaan. Suurelle kankaalle ja suuriin ämyreihin kuuluvat rauhallisemmat ja älykkäämmät draamat, joissa tietenkin saa ja täytyy olla myös tapahtumia ja toimintaa.

        **½

      • Nimetön

        Eka batman on jokseenkin klassikko mutta Returns ei sisällä muuta kuin Burtonin outoa nahkafetismiä ja muita pöhköyksiä. Christopher Nolan oli kuin taivaan lahja koko Batman sarjalle, ja Dark Knight on välitön klassikko niin Ledgerin jokeri-tulkinnan ansiosta, (joka lyö kepoisesti laudalta Nicholsonin perus-maneereihin pohjautuvan Jokerin) kuin myös käsikirjoituksen puolesta joka on huomattavasti syvällisempää kamaa mitä esim. Marvelin vastaavat elokuvatukset.
        Nolan saisi kyllä ohjata Ghost Riderin perinpohjin uudelleen.

    • jokerjoker

      Vuosiin en ole nähnyt yhtä surkeaa elokuvaa.Leffan paskuuden kruunaa ledgerin surkeasti näytelty jokeri!

      • miiuzkipadapadiu

        jonkinmoista kunnioitusta vainajalle, vaati sentään melkoisia ponnistuksia psyykata itseään moiseen rooliin. jos kuraa haluat mene katsomaan batman & robin!

      • olisit

        varmaan näytellyt paremmin :D dorka!

      • jokerjoker
        olisit kirjoitti:

        varmaan näytellyt paremmin :D dorka!

        aivan varmasti olisin näytellyt paremmin sen kuin Ledger.Siihen ei kyllä paljon vaadita, kun kesäteatterilaiset ja koulun näytelmien näyttelijät ovat 100 kertaa parempia!

      • ovat maailman
        jokerjoker kirjoitti:

        aivan varmasti olisin näytellyt paremmin sen kuin Ledger.Siihen ei kyllä paljon vaadita, kun kesäteatterilaiset ja koulun näytelmien näyttelijät ovat 100 kertaa parempia!

        parhaita näyttelijöitä?

        Hyvin menee sinulla D: Toivottavasti et pääse ikinä vaikuttamaan elokuviin.

    • minä-

      Joo ei vitja kyllä mee jakeluun että kuka tollo tuolle on menny niinki hyvät arvostelut antamaan. Menipähän 9e siihenkin.

    • Antzaah

      Batman Begins oli erinomainen toimintaelokuva, mutta se oli selvästikin vasta alkua. The Dark Knight on elokuvana synkempi, ehkä toiminnallisempi, toimivampi, jännittävämpi ja yksinkertaisesti parempi.
      Välillä elokuvassa tuntuu, että tavaraa on liikaa. Kuitenkin loppujen lopuksihan elokuva keskittyy aivan olennaiseen, eli Batmaniin ja Jokeriin. Batman jää kuitenkin tässä elokuvassa paljon vähemmälle huomiolle kuin Jokeri tai Harvey Dent, ehkä siitä syystä että ensimmäinenhän oli täysin Batmanin oma elokuva, jossa kerrottiin Batmanin menneisyys ja paljon muuta kiinnostavaa. Nyt pystyttiin keskittymään sitten muuhun.
      Elokuva on mielestäni aivan viiden tähden toimintaelokuva. Ennen elokuvan näkemistäni luin kyllästymiseen asti arvosteluja Heath Ledgerin rooliryöstä. Ensin tuntui, että tämähän on vain pelkkää turhaa ylistämistä, koska näyttelijä kuoli. Jossain vaiheessa, kun ylistystä tuli joka rööristä, alkoi tuntua ettei kyse voi olla vain siitä. Sitten kun näin elokuvan, olin itsekin aivan myyty. Heath Ledger ansaitsisi jo yksinään melkeinpä neljä tähteä.
      Kyseessä ei kuitenkaan ole maailman paras koskaan tehty elokuva, vaikkakin se on vielä tälläkin hetkellä IMDB:n listalla jaetulla ykkössijalla.

    • jarppa:::

      Hyvin oot osannu arvostelun tehdä eivoi muuta sanoa.Mutta näin hyvästä elokuvasta ei huonoa arvostelua saa.....

      • -t-

        Katsoin juuri pitkästä aikaa uudelleen ja pakko sanoa, että uskomattoman hieno elokuva tuo Yön ritari vieläkin on. Loppu on omasta mielestäni todella upea ja nosti itselläni tunteet pintaan. Uskomaton elokuva.

    • Arvosana: 0/5

      se olisi:
      Yliarvostetuinta koskaan näkemääni filmille suollettua paskaa...
      Näin rainan pari vuotta sitten ja olen edelleen vahvasti sitä mieltä että surkein ikinä näkemäni filmi jonka olen joutunut (ihan kirjaimellisesti koska olivat mokomat laittaneet näytössalin oven lukkoon, joten kesken ulos lampsiminen ei ollut edes mahdollista) katsomaan alusta loppuun. Makuasioista ei tietenkään voi kiistellä, mutta minä en oikeasti pysty ymmärtämään mitä kyseinen elokuvan irvikuva tarjoaa yhtään kenellekkään.
      Mielestäni Pimeä Ritari ei loistanut millään tasolla. Tarina oli kaikessa sisällöttömyydessään tylsääkin tylsempi ja sisällön puutteeseen nähden rainaa oli venytetty aivan liian pitkäksi (ainoa koskaan näkemäni leffa jossa olen alkanut katsella ennen puoltaväliä kelloa ja miettimään että eikö tämä jo lopu). Henkilöhahmoista oikeastaan ainoa mieleen jäävä oli jokeri ja tämäkin lähinnä siitä syystä, että kyseistä pelleä viisi minuuttia kestettyäni toivoin loppu elokuvan ajan että tämä jäisi rekan alle tai heittäisi luunsa kuppiin jollain muulla mahdollisimman ikävällä tavalla. Ulkoisilta puitteiltaan leffa oli kai ihan perushyvää tasoa, mutta kun sisällöstä ei jää mitään hyvää sanottavaa, voi koiran jätöksen pyörittää sokerissa vaikka miten monta kertaa, muttei siitä silti tule munkkia.
      Elokuvan lopusta en sisäistänyt oikeastaan yhtään mitään, koska olin siihen mennessä jo niin kyllästynyt koko rainaan, ettei viimeisistä kymmenestä minuutista jäänyt oikeasti minkäänlaista mielikuvaa. Päällimmäinen tunne salista poistuessani oli turhautuneisuuden sekainen ärtymys kun olin haaskannut rahaani ja aikaani elokuvaan, joka oli niin huono että se antoi minun kriteereissäni huonolle aivan uuden määritelmän.
      Jos joku jaksaa selventää minulle niin kertokaa ihmeessä, että millä meriiteillä kriitikot leffaa aikoinaan kehuivat, tai minkä tyylilajin yleisö sellaisesta kurasta oikeasti pitää?

    • Lyhyest virsi kaunis

      Ainoa näkemäni elokuva, jota en olisi itse voinut tehdä parin euron budjetilla enään huonommin.
      Ainoa näkemäni elokuva, jonka kohdalla olen jälkikäteen toivonut että olisin vain kävellyt teatterista kesken ulos.
      Ainoa näkemäni elokuva, jonka rinnalla Big Brother saattaisi näyttää laatuviihteeltä...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      10
      3419
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1858
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      77
      1169
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      982
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      948
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe