Surkiat on lapsuudenmuistot seuroista

Vieläkin puistattaa se pelko, kun "oli pakko lähteä seuroihin" kuuntelemaan huivipäämummujen yhteiskiitoskiljuntaa. Saarnamies paasasi kuin viimmeistä päivää ja mummut kiljuivat.
Olin pieni poika, pieni paikkakunta. Ikä alle 10 v. Muita lapsia ei sitten ollutkaan. Selitystä sille, miksi mummut kiljuu, ei annettu.

Huonot oli tulevaisuudennäkymät vl-piireissä.
1286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Surkiat muistot jää tästä kirjoituksestasikin, jossa ei ole totuutta edes siteeksi. "Muita lapsia ei sitten ollutkaan" - Eivät tainneet olla VL-seurat? Missähän seuroissa mahdoitkaan olla? Ehkä jossain helluntailaisten henkipallokokouksessa? Oli miten oli, uskoa sinun juttujasi ei silti voi.

Sinä ja kaikki muutkin elävän uskon parjaajat voisitte vähitellen lopettaa. Myönnän, ettei tätä palstaa ole pakko kenenkään lukea, mutta jos kuitenkin erehtyy lukemaan, saa erittäin pahan mielen palkkioksi. Ei näiden kirjoitusten perusteella oma usko horju, mutta takuulla haluaa entistä visummin pysyä omissa porukoissa, kuin tämän maailman väärien profeettain riepoteltavana.

Itse olen lestadiolainen ja siitä iloinen. Ei ole loppujen lopuksi olennaista millä nimellä minua kutsutaan, koska sydämmessäni on Pyhän hengen todistus siitä, että tässä uskossa minä pelastun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiitoshuutajat kirjoitti:

Vieläkin puistattaa se pelko, kun "oli pakko lähteä seuroihin" kuuntelemaan huivipäämummujen yhteiskiitoskiljuntaa. Saarnamies paasasi kuin viimmeistä päivää ja mummut kiljuivat.
Olin pieni poika, pieni paikkakunta. Ikä alle 10 v. Muita lapsia ei sitten ollutkaan. Selitystä sille, miksi mummut kiljuu, ei annettu.

Huonot oli tulevaisuudennäkymät vl-piireissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu