Ihminen piirsi yli 10 000 vuotta sitten Cosqueriin

Cosquerin luolaan vievän käytävän suuaukko on meressa 37 m vedenpinnan alapuolella. Mutta ei siinä vielä kaikki: pimeä paikoin ahdas veden alainen käytävä menee kallioon 175 metriä ennen
kuin tulee isoon luolaan jossa on kalliopiirroksia.
http://www.culture.gouv.fr/culture/archeosm/en/fr-cosqu1.htm

Sinne ei voi mennä lapsi tai humalainen edes vahingossa puhumattakaan että elävänä selviäisi (kuten täällä nimim "´fger" väittää kalliopiirroksia lapsen tai humalaisten tekosiksi). Vaaditaan paineilmalaitteet. Hyvin kokenut sukeltaja löysi sen 90-luvulla ja kun perästä päin jokunen harrastajasukeltaja oli havaittu yrittäneen sinne niin olivat hukkuneet kun pitkässä ahtaassa käytävässä sukeltajien nostama muta oli sekoittanut suunnan ja olivat panikoineet. Piti panna suuaukolle kalterit lukolla. Eli erittäin vaarallinen paikka nykyaikana.
Vain erittäin kokeneet voivat käydä siellä valvotusti.

Ihmisiä on voinut käydä viimeksi siellä muinoin jääkaudella kun vesi oli alhaalla koska se oli imeytyneenä mannerjäätiköihin ja viimeksi näin oli yli 10 000 vuotta sitten.

Mikä onkin yhteensopivaa sen kanssa, että piirrokset on ajoitettu 17 000 - 25 000 eKr väliseen aikaan. (Vanhimmat ensimmäiset raapustelut jopa 27 000 vuotta sitten tehtyjä)

http://www.bradshawfoundation.com/cosquer/

Näinollen piirtelevä ja maalaileva ihmissuku on vähintään 10 000 vuotta vanha..

18

1181

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • selkeä

      ja asiallinen selvitys aiheesta,kiitos!!Näin on tosi,eikä kuten Jt.kertoo satuja

    • PoterO

      Vanhimpia keramiikkaesineitä kuten japanilaisen jomon kulttuurin valmistamia on myös ajoitettu yli 10000 vuotta vanhoiksi. Keramisia esineitä pystytään ajoittamaan mm. termoluminenssi-menetelmällä.

      Ehkäpä ovat samat lapset ja juopot olleet asialla.

    • Jefta`

      saatana on hämäykseksi Ja oikean toduutellise usko koettelemiseksi käynyt joko its , tai laittanu jotku lapisi tai humalaine väriliitu kanssa luola , ja käskeny pirrellä . tämä on todenäköne selity ! Saatana on niin kiero nin kiero!! pahulaine pystyy myös siirtämä vede pois luola suulta ninkun JEHOVA siisris punase meren vesi ja teki käytävä MOOSESLAPSIN tieltä , mutta vaarajo sotapoikineen hukkui julmasti. HALLELUJA!

      • Syneus(m)

        Noinhan ne kaikki muutkin hihhulit väittävät. Olette suorastaan typeriä aivopestyjä naurettavia pellejä.

        Kerrohan, ketkä hihhuleista ovat oikeassa ja tämä kysymys liittyy myös uskontoon?

      • Jefta`
        Syneus(m) kirjoitti:

        Noinhan ne kaikki muutkin hihhulit väittävät. Olette suorastaan typeriä aivopestyjä naurettavia pellejä.

        Kerrohan, ketkä hihhuleista ovat oikeassa ja tämä kysymys liittyy myös uskontoon?

        Luonolisesti JT ovat oikeasa jonkaJEHOVA JUMALA valitsi !! Ainaka minä en hauku naurettavaksi pelleksi , jos joku ei usko kuin minä. Saatana hoita heidät , jaJEHOVA HARMDGENONNISSA !!
        nin vioda kysyä ovatko ne hulujehuoneelaa oleva hulluja , vaiko ne ulkopuolela?

      • Syneus(m)
        Jefta` kirjoitti:

        Vastine 1: ............

        Vastine 2: ............

      • Jefta`
        Syneus(m) kirjoitti:

        Vastine 1: ............

        Vastine 2: ............

        TOTUUTTA VASTAN ON TURHA TAISTELLa ! hyvä kun huomadsit asia. HARMGADENON koskee sinuaki! vielä o vähä aika tulla OIKEA JEHOVA TOTUUDE piiri!!

      • kirjanoppinut
        Syneus(m) kirjoitti:

        Vastine 1: ............

        Vastine 2: ............

        Kaikkihan me tiedetään ainakin se että tämä jefta` ei ole ainakaan jehovantodistaja. Niin paljon jehovalaisesti mutta kuitenkin kaikintavoin heitä pilkaten kirjoitta. Ollen muka jehovalaisempi kuin yksikään jehovantodistaja. Täysi provosija. Mielummin minä sentään keskustelen aidon kuin leikisti jehovalaisen kanssa.

      • Syneus(m)
        Jefta` kirjoitti:

        TOTUUTTA VASTAN ON TURHA TAISTELLa ! hyvä kun huomadsit asia. HARMGADENON koskee sinuaki! vielä o vähä aika tulla OIKEA JEHOVA TOTUUDE piiri!!

        .....................

      • Jefta`
        Syneus(m) kirjoitti:

        .....................

        Kylläpä pisti JEHOVA SEEBALOT pojule jauho suun täyten!! OIKEA TOUTUS ei pala tulesakkaa! ! sanoo KAIIKEUDE SUVREENI !

      • Syneus(m)
        Jefta` kirjoitti:

        Kylläpä pisti JEHOVA SEEBALOT pojule jauho suun täyten!! OIKEA TOUTUS ei pala tulesakkaa! ! sanoo KAIIKEUDE SUVREENI !

        ----------------

      • Jefta`
        kirjanoppinut kirjoitti:

        Kaikkihan me tiedetään ainakin se että tämä jefta` ei ole ainakaan jehovantodistaja. Niin paljon jehovalaisesti mutta kuitenkin kaikintavoin heitä pilkaten kirjoitta. Ollen muka jehovalaisempi kuin yksikään jehovantodistaja. Täysi provosija. Mielummin minä sentään keskustelen aidon kuin leikisti jehovalaisen kanssa.

        Sinä epäileminut ? Minä ole olut AINOSSA OIKESSA USKOSSA useampivuosi kun sinä saatanan oma ole eläny! ! täysi provosjia ? törkäe vale ! törkäe vale ! HARMASSA panetettliat saavat varmastiJEHOVALTA ja ENKÄLEILTÄ oiken erikois käsittely!! Hidas kärvistämine ja savustus ritilälälä!!

    • Syneus(m)
    • kirjanoppinut

      Naapurin Kallu nuo piirsi. Meinaan silloin kun kallu oli pikkanen.

    • haisee

      Amerikoista löytyi tässä taannoin Tyrannosaurus Rexin fossiileita Hell's Creek nimisestä rotkosta.

      Luut haisivat mädänneelle ja luun sisällä oleva
      luuydin oli väriltään punaista ja elastista.

      Rexithän tallustelivat maapallolla 70-80 miljoonaa vuotta sitten.

      Mitä tämä todistaa: Sen, että yllättävän pitkään
      kestää luiden "kivettyminen".

      • Jerobeam

        "Amerikoista löytyi tässä taannoin Tyrannosaurus Rexin fossiileita Hell's Creek nimisestä rotkosta.

        Luut haisivat mädänneelle ja luun sisällä oleva
        luuydin oli väriltään punaista ja elastista."

        Niin, tallainen urbaanilegenda ilmeisesti kiertaa
        hihhulipiireissa. Todellisuus olikin sitten aivan
        toista.

        Tallaisiin todellisuudesta vaaristyneisiin
        tulkintoihin paastaan, kun luotetaan sokeasti
        huuhaa-puheisiin, eika vaivauduta ottamaan selvaa
        mita TODELLISUUDESSA loydettiin.

        Luut haisivat madantynelle... hehhehhahhahhooo...

        Taitaa olla hihhulin kasitys todellisuudesta
        ainut madanneelle haiseva asia tassa yhteydessa.

      • Jerobean
        Jerobeam kirjoitti:

        Mikä tässä tapauksessa on totuus joka on yleisesti
        todeksi varmistettu.

      • Lisäksi
        Jerobeam kirjoitti:

        "Amerikoista löytyi tässä taannoin Tyrannosaurus Rexin fossiileita Hell's Creek nimisestä rotkosta.

        Luut haisivat mädänneelle ja luun sisällä oleva
        luuydin oli väriltään punaista ja elastista."

        Niin, tallainen urbaanilegenda ilmeisesti kiertaa
        hihhulipiireissa. Todellisuus olikin sitten aivan
        toista.

        Tallaisiin todellisuudesta vaaristyneisiin
        tulkintoihin paastaan, kun luotetaan sokeasti
        huuhaa-puheisiin, eika vaivauduta ottamaan selvaa
        mita TODELLISUUDESSA loydettiin.

        Luut haisivat madantynelle... hehhehhahhahhooo...

        Taitaa olla hihhulin kasitys todellisuudesta
        ainut madanneelle haiseva asia tassa yhteydessa.

        ..Luin aikoinaan joku vuosi sitten sodan aikaista Suomen ns, mielialavalvontaa koskeneen päiväkirjan, jonka kirjoitti sodan lopulla, asianom; valvonnan johtaja; Kirja julkaistiin kolmisen vuotta s, kirjoittajan kuoltua;
        Siinä kerrottiin, miten ns, joukkojen mielialaa valvottiin sodan aikana;
        Jokaiselle valvontaan vihitylle annettiin konrolllappuja, jolla hän teki omasta pienestä alueestaan ilmoituksen kaikesta tapahtuneesta; joka ilmoituksesta hän sai pienen rahapalkkion.
        Lisäksi hänen piti , jos huomasi kahden, tai useamman keskustelevan lähes mistä tahansa aiheesta, memmä väliin, ja ruveta puhumaan tarkoitukellisen sekavia; sillä harhautettiin ihmisten mielenkiinto, esim ; vaikka sodan lopputulokseen, -tai pelottaviin uutisiin, tai elitatvikepulaan, -tahi sotaan syyllistyneen johdon syyll..
        Jotenkin täällä tuntuu niin kotoisalta, ja tuntuu näitä lukiessa, että olemme taas -jatkosodan kontrollissa, ; hehe
        Tahi tarpeellisessa -Uskon valvonnassa, jolla saadaan homma hanskaan ;
        tahi sitten luulen omiani,

        tai menetelmä on sama, ja puhujat samaa maata kuin maalarin housut,

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1483
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      926
    4. 68
      733
    5. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      250
      726
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      609
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      561
    10. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      537
    Aihe