Ehdotus

Sain juuri luettua Mark Hitchocockin kirjan "Mitä oikeasti on tulossa? 72 vastausta Jeesuksen takaisin tulemista koskeviin kysymyksiisi"

Nimen mukaan kirjailija on kerännyt 72 kysytyintä kysymystä lopun ajan tapahtumista. Kysymykset ovat todella nasevia ja hyviä. Jotku kysymyksistä ovat niin hyviä etten olisi itsekkään osannut kysyä. Kaikenkaikkiaan kirja esittelee kolme pääasiallista näkökulmaa joista seurata loppunajan tapahtumia, amilleanistisen, premilleanistisen sekä postmilleanistisen näkemyksen.

Kirjassa Mark Hitchcock esittää asiat premilleanistisen kaavan mukaan (jonka hän kokee oikeaksi), mutta tällöinkin hän esittelee kantansa todella selvästi. Lisäksi hän on merkinnyt ylös todella paljon raamatun paikkoja jotta lukija voisi seurata tekstiä raamatun kanssa.

Kirja oli todella hyvä sekä suuri siunaus. Itse pidin ja kehoitan kaikkia lukemaan. Henkilökohtaisesti tämä kirja avasi välillä erittäin monimutkaiselta tuntuvaa ilmestyskirjaa. Todella hyvää lueattavaa ja mukaansatempaava

Suosittelen!

Herran siunausta Kristuksessa!
082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


asdf kirjoitti:

Sain juuri luettua Mark Hitchocockin kirjan "Mitä oikeasti on tulossa? 72 vastausta Jeesuksen takaisin tulemista koskeviin kysymyksiisi"

Nimen mukaan kirjailija on kerännyt 72 kysytyintä kysymystä lopun ajan tapahtumista. Kysymykset ovat todella nasevia ja hyviä. Jotku kysymyksistä ovat niin hyviä etten olisi itsekkään osannut kysyä. Kaikenkaikkiaan kirja esittelee kolme pääasiallista näkökulmaa joista seurata loppunajan tapahtumia, amilleanistisen, premilleanistisen sekä postmilleanistisen näkemyksen.

Kirjassa Mark Hitchcock esittää asiat premilleanistisen kaavan mukaan (jonka hän kokee oikeaksi), mutta tällöinkin hän esittelee kantansa todella selvästi. Lisäksi hän on merkinnyt ylös todella paljon raamatun paikkoja jotta lukija voisi seurata tekstiä raamatun kanssa.

Kirja oli todella hyvä sekä suuri siunaus. Itse pidin ja kehoitan kaikkia lukemaan. Henkilökohtaisesti tämä kirja avasi välillä erittäin monimutkaiselta tuntuvaa ilmestyskirjaa. Todella hyvää lueattavaa ja mukaansatempaava

Suosittelen!

Herran siunausta Kristuksessa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu