on niin helvetin hyvä sarja ja hyvin tehty, melkein itku tulee joskus kun niin tutuksi tulleet henkilöt lähtee pois tai joku kuolee. Miken lähtö oli kamalaa, se on NIIN komee=)
Ginalla ihania vaatteita...
Ginalla ihania vaatteita...
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Gina on ehdoton ykkönen. Sarja on aivan mahtava ja olen jäänyt myös koukkuun. Ottaa missä vain puheeksi että sarjaa katselee niin todella moni muu kertoo jääneensä koukkuun sarjaan. On sitä tullut netistä katsottua miten sarja tulee etenemään. Ihana musiikki ja hienot vanhat autot; ennenkaikkea aitoa tunnelmaa mahtavissa maisemissa linnoineen ja kaikkineen
Käykääpä katsomassa Youtubesta Tricia Penrosen laulutaitoja. Hän osallistui vuonna 2007 Fame Academy-kisaan Ei tosin voittanut, mutta oli hyvä kakkonen. Youtubesta löytyy myös paljon pätkiä Heartbeatin kuvauksista.
koukussa kiemurrellaan yksi jos toinenkin:) Brittisarjat myös mun mieleeni. Ihmiset ovat tavallisia, eivät maalipytystä nousseita tai mallilehtien sivuilta valittuja niinkuin jenkeissä.
Olisi niin ihanaa, jos loppujen lopulta Gina ja Phil saisivat toisensa.
Phil Bellamykin on aika ihku