Ai helevetti niitä pösilöitä jotka kirjoittelivat tänne palstalle että poika oli koulukiusattu ja siitä kaikki johtui. Taisi olla asialla itse koulussa kiusatut näissä kirjoitettuluissa, ja tunsivat mielihyvää kun joku "naksahti".
KOULUKIUSATTU
Pertti viis
14753
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Lisäksi toi kahju murhaaja ei edes kadu! Tollasiin
murhaajiin pitää ottaa kovat otteet. Kohta se onkin taas vapaana etsimässä uutta uhria.
Kun ajattelee samalla lailla kun Eric Auvinenkin,
jotenkin olevansa yli-ihminen ja muita voi murhata
katumatta.Eihän sellainen paska voisi nähdä olleensa edes koulukiusattu vaan olevansa vissiin
niin erinomainen,ettei muiden vähäpätöisten seura
kelvannut.Yhtä lailla kun murhan uhrit ovat vähä-
pätöisiä,joita voi murhata.
olikin yli-ihminen, koska pystyi murhaamaan. Sinä se tyydyt siihen kiusaajan rooliin. Nehän ne vasta mätämunia onkin.
"koulukiusaus"? onko se syötävää niin kuin janssoninkiusaus ja kinkkukiusaus?
vai tarkoittavatko he puhua kouluKIUSAAMISESTA?
KIUSAUS on SUBSTANTIIVI, jolla on kaksi erilaista merkitystä: se on ruokalajiin liittyvä termi, jonka toinen merkitys viittaa HOUKUTUKSEEN.
KIUSAAMINEN sen sijaan on VERBI puhuttaessa henkisestä tai fyysisestä väkivallasta.
Miten te olette selvinneet koulusta...?
Kääkkönä kooluva viellä?
vaan substantiivi, KIUSATA on verbi...
Mutta muuten olet kyllä oikeassa kiusaus-sanan suhteen.
Tosin joku oli sentään asioista perillä, vaikka lehdissä alkuviikosta muuta väitettiin. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000000231&posting=22000000036733626
Olipa asiallinen aloitus.
Eiköhän tällä palstalla ole vaikka millaista spekulaatiota. Sinäkin tunnut sitä oikein lahjakkaasti viljelevän.
"Taisi olla asialla itse koulussa kiusatut näissä kirjoitettuluissa, ja tunsivat mielihyvää kun joku "naksahti"."
Tämä taitaa kertoa enemmän sinun ajatusmaailmastasi kuin kiusattujen ajatusmaailmasta.
kiusaajia. Ei kenestäkään tule tuollaista ahdistunutta ahdistelijaa, jos ei sitä ole kiusattu.
Ja juuri tuollaiset, jotka eivät sitä tajua ovat niitä pahimpia kiusaajia.
Ai helevetti niitä pösilöitä, jotka kirjoittelevat tänne kiusaajien puolustuskirjoitteluja, kun EDES TEKIJÄ ITSE EI ole puhunut kiusaamisesta.
Älä aloittaja ihmettele, jos siellä naksuu, kerroit sen tuottavat mielihyvää kun "naksahtelee". En kyllä tiedä, mitä se tarkoittaa, mutta onnea sun naksahteluilles.
kiihkoltasi.
Miksi poliisi panttasi motiivia koko viikon.
Ja tänään kertoi, että ahdistus...
Miksi sitä ei voinut kertoa jo maanantaina??
Ei kai poliisillakaan mene viikkoa asian tajuamiseen.
Kyseessä oli selvä kiusaamistapaus, mutta kaverille pantiin viikon aikana sanat suuhun. Luvattiin helpompaa tuomiota tms.
Olisi ollut liikaa jos oikeaksi syyksi olis TAAS paljastunut kiusaaminen.
Kaveria oli kiusattu ja se päätti kostaa. Kenties jollekin, joka muistuttu kiusaajia. Tai edusti niitä, esim. siis tyttö.
ja sitten ota ajattelun taito seuraavaksi haasteeksi.
Miksi ihmeessä poliisi panttaisi yhtään mitään? Saavatko he lahjuksia kiusaaja ry:ltä? Vai miksi?
Kerropa se, taliaivo.
Ja miksi kiusaaminen olisi syy yhtään mihinkään? Jos jokainen kiusattu rupeaisi lahtaamaan lapsia, niin kuoltaisiin sukupuuttoon hyvin äkkiä.
Taidat itse olla näitä säälittäviä kiusattuja. Siihen ainakin viittaa älynlahjasi ja ajatusmaailmasi. Eihän ketään fiksua sosiaalista, ystävällistä ja viehättävää ihmistä kiusata. Sinun kaltaisiasi kyllä ja hyvä niin!
taliaivo!
Etkö tollo sen vertaa tajua, että tutkintaan saattaa kuulua, että poliisi tosiaan panttaa tiettyjä asioita tutkimuksen yhteydessä? Syyt tiedon annon pitkittymiseen ovat yleensä järkevästi perusteltuja. Edes tämän ymmärtämiseen ei tuollaisen idiootin älynlahjat siis riitä?
Ja logiikan puutteesi on yhtä p...eestä kuin muutkin juttusi. Kiusaaminen voi olla syy yhteen jos toiseenkin asiaan, eikä tätä totuutta tee tyhjäksi se, että kaikki kiusatut eivät lahtaa lapsia, eikä muitakaan.
Kiusattu EI OLE säälittävä, mutta kiusaaja on, kuten olet itsekin, ainakin tuon kirjoituksesi perusteella.
Säälittävä.
Kiusaajat ovat sosiaalisia menestyjiä ja tulevia johtajia. Tästä on tutkimusta. Ken osaa googlata, löytää kyllä.
Kiusatut luusereita, jotka päätyvät siltojen alle tai tappavat itsensä, mikä onkin hyvä vaihtoehto siihen verrattuna, että lahtaavat lapsia.
Kiusattu lapsi on epäonnistunut jo alkumetreillä elämässään. Ei ole pystynyt siihen olennaiseen eli luomaan kontaktia muihin...