herpeksen tarttuminen: totta ja tarua?

tapaus18

Hei, luin näitä viestejä huvikseen liittyen herpekseen ja ihmettelin sitä, kuinka sekavaa tieto herpeksen tarttumisesta on.

Sain itse tuon jo 18-v ensirakkaudeltani :( ja siitä on jo 18v aikaa. Virus on hyvin rauhoittunut, eikä se ikinä aiheuttanutkaan kuin yhden pienen rakkulan tai puhkeamattoman kohouman. Lievä versio kai.

Tuolloin ei melkein mitään tietoa taudista ollut (ei internettiä, eikä kunnon lääkärin ohjeistustakaan). Ekojen oireiden jälkeen ei ollut edes selvää lääkärin mukaan, että mitään herpestä on. (Sain oireita samantien yhdynnästä mennessäni sen jälkeen vessaan, mikä on ehkä liian varhaista saada oireita tavallisesti?)Oireita ei sitten heti tullutkaan uudelleen, mutta seuraavassa suhteessa ollessani tunsin hieman outoa kirvelyä tms. yhdynnässä ja (en-tahallani, koska olin jo luopunut herpes-ajatuksesta) tartutin tuohon mieheen taudin. Meillä oli aiemminkin ollut yhdyntöjä, mutta hänen oireensa tulivat vasta kun minulla oli tuntunut tuo kirvely.

Luulin tuhon aikaan 15v sitten, ettei oireettomassa vaiheessa voi tautia tartuttaa ja minulla on ollut muutama pitkäaikainen poikaystävä, joiden kanssa (he tiesivät) ei käytetty (oireettomassa vaiheessa) kondomia - eikä heistä kukaan tietääkseni ole saanut tautia: he ovat yhä 12-13 vuoden jälkeen ystäviäni, joten kai olisin kuullut, jos jotain olisi tapahtunut.

Nyt kun luen täällä viestejä, tuntuu herpekseen suhtautuminen joko a) hysteeriseltä (herpes tarttuu oireettomassakin vaiheessa) tai sitten b) mulla on heikosti tarttuva virus tai c) miehet ei saa virusta niin helposti, joten poikaystäväni eivät ole saaneet d) heillä kaikilla on se oireettomana (josta ei ole mitään tietoa eikä merkkejä, eikä uudet kumppaninsakaan sellaista sanoneet)

Kysyisin siis elävän elämän kommentteja viruksen tarttumisesta taudin kantajilta.
1. Onko joku teistä vahingossa tai tahallaan :( tartuttanut jonkun ja oliko virus tuolloin oireettomassa vaiheessa?
2. Oliko virus itselle 'uusi', eli tuore ja aktiivinen (eikä vanha ja vetäytynyt, kuten nykyisin jo itselläni on)?

ps. Kaikki loukkaantuneet ja ärtyneet kommentoijat voisivat hengittää syvään ja rauhallisesti. En itse ole tahallaan riskeerannut ketään koskaan ja aina kertonut kumppaneille. Haluan vain tosi elämän vastauksia herpeksen todellisiin leviämistapoihin. Kiitti!

4

997

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tietoa_kiitos_

      Minua kiinnostaa myös ko. aihe koska uudella naisystävälläni on herpes. Voimmeko harrastaa seksiä ilman kondoomia silloin kun naisella ei ole oireet päällä ? Mitenkäs on suuseksin laita ? Voinko nuolla naista "turvallisesti" silloin kun ei rakkuloita ole ?

      • seksuaalisessa

        kanssakäymisessä naisystäväsi kanssa, niin suuseksissä kuin varsinaisessa yhdynnässäkin=)
        Herpes tarttuu OIREETTOMANAKIN, eli ymmärrät varmasti itsekin, ettet voi ilman riskiä harrastaa seksiä ilman suojaa laisinkaan.Ellet sitten ole valmis ottamaan itsellesi virusta/viruksia.
        Ja valitettavasti kondomikaan ei kovin hyvin suojaa herpestartunnalta, sinne kondomiin kun ei laiteta kuin penis, ja herpesvirus viihtyy mm. iholla, eli tartunta on mahdollinen.


    • tapaus joku

      Itse sain sen 19-vuotiaana. Pitkässä suhteessa elin sen jälkeen ja kertaakaan herpes ei oireillut sen aikana. Se ei myöskään tarttunut kumppaniini ei suuseksin eikä tavallisen seksin aikana. Olen huolehtinut yleiskunnosta normaalilla tavalla.

    • tietoa

      Itselläni on erittäin vaikeaoireinen herpes,joten olen pakosta joutunut hankkimaan tietoa asiasta hyvin paljon. Viruskantoja herpeksissä on erilaisia ja eri kehot reagoivat viruksiin eri tavalla. Eli toisilla sama virus ilmaantuu kerran iholle ja toisella jatkuvana riesana.

      Herpes tarttuu tietenkin myös oireettomassa vaiheessa, ei kai sitä niin paljon muuten esiintyisi. Virusta vain erittyy oireettomana aikana huomattavasti vähemmän kuin oireisena. Tällä tavalla myös oireettomat taudinkantajat siirtävät virukseen seuraavaan ihmiseen.

      Herpes tarttuu myös suuhun ja suuseksissä. Itse en saanut miesystävältäni suuseksin harrastamisesta huolimatta herpestä suuhun, vain alapäähän.

      Virus voi elää vuosiakin oireettomana ja puhjeta sitten uudelleen esim. stressin vaikutuksesta uudelleen. Estolääkityksen käyttäminenkään ei estä taudin tarttumista, muutenhan se olisi tavallaan parantumiskeino herpekseen.

      Pitkissä suhteissa kannattaa miettiä kumpi on rasittavampaa: jatkuva kondomin käyttö ja stressaaminen siitä tarttuuko tauti vai saman taudin jakaminen. Ei kannata ottaa liikoja pultteja asian miettimisestä parisuhteessa. Tosin omasta kokemuksestani sanon sen, että herpes voi olla helvetillinen elämänkumppani... Luin juuri lehdestä, että herpesvirukseen on keksitty vihdoin lääke, mutta saa nähdä milloin se tulee markkinoille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      149
      6459
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      32
      2312
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      187
      2089
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1333
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      82
      1263
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      1067
    7. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1047
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      25
      987
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      44
      951
    10. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      10
      838
    Aihe