Persuille

Onko perusuomalaisten ryhmä valtuustossa saanut mitään konkreettista aikaan? Aloitteita on saattanut tulla, mutta ei Lapuan kehitystä edistääkseen. Mistähän mahtaa johtua?
Jatkuva valitusten kierre on kyllästyttänyt ilmeisesti muut 33 valtuutettua. Näinhän sitä kositaan kansalaisia (populismia) jo päätettyjä asioita arvostelemallaPelkään pahoin, että ei yksi vahvaääninen riitä nostamaan puolueen kannatusta.
7291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

on täällä netissä käymässä kovin selväksi, että aikamoinen piikki lihassa se perussuomalisten joukko näyttää olevan. Kiistämättömästi.

Kannatan tuollaisia piikkejä edistyksen nimessä vaikka en kaikista asioista olekaan samaa mieltä.

Äänestä
  • Persut edustavat kaikkea muuta kuin edistystä. Ovat jämähtäneet jonnekin 70- tai 80-luvulle ja eivät raukat huomaa, että maailma on muuttunut ympärillä.

    Äänestä

  • ole. Käsittämätöntä ajattelua jollakin!
    Mutta täällä ne löpisee monesti mitä sattuu.
    On hyvä näyttää näiden sivujen lukijoille oikeaa totuutta!

    Vapaus vallitkoon!

    Äänestä

  • mikään piikki kirjoitti:

    ole. Käsittämätöntä ajattelua jollakin!
    Mutta täällä ne löpisee monesti mitä sattuu.
    On hyvä näyttää näiden sivujen lukijoille oikeaa totuutta!

    Vapaus vallitkoon!

    "On hyvä näyttää näiden sivujen lukijoille oikeaa totuutta!"

    Kuulostaa uskovaisen fraasilta. Mistähän on kysymys?

    Äänestä

  • mikään piikki kirjoitti:

    ole. Käsittämätöntä ajattelua jollakin!
    Mutta täällä ne löpisee monesti mitä sattuu.
    On hyvä näyttää näiden sivujen lukijoille oikeaa totuutta!

    Vapaus vallitkoon!

    Odotan innolla.

    You shall know the truth and the truth shall make you free. John 8:31,32

    Äänestä

puhuu? Olisiko vaaleja ajatellen tuloksellisempaa, jos keskittyisit oman puolueesi profiilin nostamiseen.

Äänestä
  • Tuloksen ratkaisee se millaisia ehdokkaita puolueet saavat vaaleihin. Persujen vaalikiri alkoi liian aikaisin, takasuoralla, maitohapot uhkaa. Kokoomus ja kepu asettaa kymmeniä ehdokkaita, siitä ne äänet kertyy. Yrittää saa tietenkin jokainen puolue, sitähän demokratia on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ajantasalle kirjoitti:

Onko perusuomalaisten ryhmä valtuustossa saanut mitään konkreettista aikaan? Aloitteita on saattanut tulla, mutta ei Lapuan kehitystä edistääkseen. Mistähän mahtaa johtua?
Jatkuva valitusten kierre on kyllästyttänyt ilmeisesti muut 33 valtuutettua. Näinhän sitä kositaan kansalaisia (populismia) jo päätettyjä asioita arvostelemallaPelkään pahoin, että ei yksi vahvaääninen riitä nostamaan puolueen kannatusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu