Mitä isot edellä ...

"Me seuraamme USA:n esimerkkiä sen toimissa kansainvälistä terrorismia vastaan", sanoo Ariel Sharon televisiopuheessaan.

Sen sijaan että Israel tekisi kuten amerikkalaiset ehdottavat - suhtautuisivat pidättyväisesti, kunnioittaisivat ihmisoikeuksia, välttäisivät vahingoittamasta viattomia siviilejä - Israel matkii amerikkalaisia.

911-iskun jälkeen olemme nähneet mitkä säännöt pätevät kun väkivalta kohdistuu Amerikan kansalaisiin.

Viittaamalla Amerikan esimerkkiin Sharon julistaa ettei Israelinkaan tarvitse noudattaa kansainvälisiä lakeja.
1122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Globaalit ja paikalliset supervallat toimivat noin. Ovat toimineet jo tuhansia vuosia samalla tavalla...

Ikävä kyllä, ihminen on petoeläin, eikä siitä muuksi muutu.

Holokaustin kaltaiset tapahtumat pikkasen hiljentävät tahtia, mutta kohta ollaan taas lähtöpisteessä, eikä kukaan halua muistella menneitä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


?????? kirjoitti:

"Me seuraamme USA:n esimerkkiä sen toimissa kansainvälistä terrorismia vastaan", sanoo Ariel Sharon televisiopuheessaan.

Sen sijaan että Israel tekisi kuten amerikkalaiset ehdottavat - suhtautuisivat pidättyväisesti, kunnioittaisivat ihmisoikeuksia, välttäisivät vahingoittamasta viattomia siviilejä - Israel matkii amerikkalaisia.

911-iskun jälkeen olemme nähneet mitkä säännöt pätevät kun väkivalta kohdistuu Amerikan kansalaisiin.

Viittaamalla Amerikan esimerkkiin Sharon julistaa ettei Israelinkaan tarvitse noudattaa kansainvälisiä lakeja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu