Jeesuksen kanssa aivan tavattoman hyvät välit, kun antaa pyynnötäni auringon paistaa:)!
Tänään
meillä on
14228
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
kuin:
Ps. 32:11
Iloitkaa Herrassa ja riemuitkaa, te vanhurskaat, ja veisatkaa ilovirsiä, kaikki te oikeamieliset.
Psalmit 33
13 Herra katsoo alas taivaasta, näkee kaikki ihmislapset;
14 asumuksestaan, valtaistuimeltaan hän katselee kaikkia maan asukkaita,
15 hän, joka on luonut kaikkien heidän sydämensä, joka tarkkaa kaikkia heidän tekojansa.
16 Ei kuningas voita paljolla väellänsä, ei sankari pelastu suurella voimallansa.
17 Turha on sotaratsu auttajaksi, ei pelasta sen suuri väkevyys.
18 Katso, Herran silmä valvoo niitä, jotka häntä pelkäävät ja panevat toivonsa hänen laupeuteensa,
19 pelastaaksensa heidän sielunsa kuolemasta, elättääksensä heitä nälän aikana.
20 Meidän sielumme odottaa Herraa, hän on meidän apumme ja kilpemme.
21 Sillä hänessä iloitsee meidän sydämemme, me turvaamme hänen pyhään nimeensä.
22 Sinun armosi, Herra, olkoon meidän päällämme, niinkuin me panemme toivomme sinuun.
..........
Yleinen käytäntö oli myös se, että näillä pillaroiduilla metsäteillä ajoin menomatkat tyhjällä autolla saadakseni ajokokemusta tulevaa autokouluani varten.
Eräänä yönä kävi niin, että kun jossain Piittisjärven suunnalla oltiin menossa hakemaan kuormaa, ajelin tätä mutkaista metsätietä ja niinpä eräässä jyrkässä mutkassa oli nuori mänty niin lähellä tietä, että tätä varoessani oikea eturengas tipahti polanteelta. Paljoa vastamäkeä ei olisi ollut, mutta raskaskeulainen ja kuormaamaton auto ei noussut tielle. Pantiin karhakkaa ja yritettiin ja yritettiin, mutta kun ei niin ei. Aikaa ei olisi ollut hukattavaksi ja niinpä alkoi jo kärteyttämään koko homma. No. Minä lohduttamaan kaveria:
- "Ei sitä pidä kuule hermostua. Sitä pittää muistaa Jeesusta niin kyllä se siitä lähtee".
- "Ja se partaturri ei kyllä tule meitä tähän auttamhan", tuumasi Väinö.
- "No lähethän hörppäämhän kahvit", jatkoin.
............
http://www.aretalogia.fi/spiritus/spirit.5.html
Näin siis pakkastalvena 1966. Tänä päivänä mietityttää koko kristinusko ja niinpä olen suunnannut katseeni Eliaan ja hänen Jumalaansa. Muistettakoon vielä, että Elia elää nytkin.
Väinön puheet, eli sitä ei ollut Henki hänelle opettanut, vai mitä mieltä olet.
Elian henkihän elää nyt jälleen täällä maanpäällä, sillä me Jeesuksen ystävät kuljemme siinä hengessä, eli käännämme isien sydämet poikien puoleen ja poikien sydämet isien puoleen.
Turhaa sinä Jeesusta epäilet. Epäile vain niitä ihmisiä, jotka eivät kuulee Jeesusta, eivätkä näin ollen ole armahtavaisia ja laupeita.
ja se siitä.
Kyllä minä olen ihan tosissaan tyytymätön kotoiseen kristillisyyteen. Täältä nimen omaan puuttuu Elian usko ja se Oikeuden Jumala, jota Elia palveli.
on oikeuskin olla tyytymätön tämän päivän kristityihin, mutta kunhan muistat sen, että et anna sen tulla sinun ja Jeesuksen väliin, sillä Jeesus kasvattaa omansa täydellisyyteen, eli rehellisyyteen, armahtavaisuuteen, rakkauteen, iloon ja vapauteen ja kaikkinaisten Hyvien Hedelmien kantajiksi, mutta vähänpä noita Hedelmiä on näkyvissä, mutta nyt on Jumala ilmoittanut, että Hän on löydettävissä suomalaisillekin.
arpa on nyt heitetty ja vastaus on Jumalan kädessä.
Joka tapauksessa uskoni Jeesuksen katteettomiin lupauksiin tuhosi minun elämän ja nähtäväksi jää, löytyykö apu Elian Jumalalta.
tämän virren, joka on minulle erikoisen rakas:
1.
Pyhä Henki, lohduttaja,
valon lähde ainoa,
Pyhä Henki, puolustaja,
sydämeni taivuta.
Tee se temppeliksesi,
että huokaukseni
Herran puoleen nousta voisi,
niin kuin pyhä tahtos oisi.
2.
Sinä olet Henki Herran,
paras lahja Jeesuksen,
jonka lupasi hän kerran
ohjaajaksi omilleen,
lunastuksen sinetti,
toivon varma ankkuri,
Sanan vahva todistaja,
lupauksen kirkastaja.
3.
Lähde armon, rakkauden,
Henki taidon, totuuden,
lahjoittaja elon uuden,
lohduttaja sydämen,
hengelleni todista,
että kuulee Jumala
minua kuin isä lastaan,
eksynyttä juoksee vastaan.
4.
Niin kuin kaste kedoillemme
vuotanut on taivaasta,
niin myös, Henki, sieluillemme
taivaan vihma vuodata.
Täytä meidät lahjoilla,
pelastuksen armolla.
Avaa sydän Kristukselle,
anna rauha sydämelle. 5.
Sinä tunnet ihmeet taivaan,
salaisuudet Jumalan.
Anon, taitamaton aivan,
että oikein vaellan.
Saata Herraa tuntemaan,
neuvojansa seuraamaan.
Sanan anna johtaa meitä
karttaaksemme synnin teitä.
6.
Sinä tahdot puhtautta,
Pyhä, pyydät pyhyyttä,
vihaat synnin saastaisuutta,
vilppiä ja vääryyttä.
Pyhitä siis mieleni,
sydämeni, sieluni,
puhdista se majaksesi
sinun siinä ollaksesi.
7.
Olet hellä mieleltäsi,
puhdas niin kuin kyyhkynen.
Kestää ei voi edessäsi
kova, nurja ihminen.
Mieli nöyrä minuun luo,
armo voimakseni suo,
että lähimmäisiäni
rakastan kuin itseäni.
8.
Tietä kaitaa käydessäni
ole matkasauvana.
Ole itse elämäni
kuolemankin tullessa.
Herran päivän aamuna
minun anna astua
rakkaan Jeesukseni eteen
pyhäin kanssa käsi käteen.
Paul Gerhardt 1647. Ruots. Haqvin Spegel 1686. Suom. virsikirjaan 1701. Uud. komitea 1937.
tämä:
3.
Lähde armon, rakkauden,
Henki taidon, totuuden,
lahjoittaja elon uuden,
lohduttaja sydämen,
hengelleni todista,
että kuulee Jumala
minua kuin isä lastaan,
eksynyttä juoksee vastaan.
rakkauden Jumalasta ja kertokaa, että joka rakastaa Jumalaa saa kisailla ja leikkiä Hänen kanssaan.
1776 Biblia
Sananlaskut 8
1 Eikö viisaus huuda, ja toimi julista ääntänsä?
2 Korkialla paikalla seisoo hän, teiden ja kujain vieressä.
3 Porteilla, kaupungin ovilla, joista sisälle käydään, hän huutaa:
4 Te miehet! minä huudan teitä, ja minun ääneni on teidän tykönne, te ihmisten lapset;
5 Ymmärtäkäät te tyhmät viisautta, ja te houkkiot pankaat sydämiinne.
6 Kuulkaat, sillä minä puhun sitä, mikä korkia on, opetan sitä, mikä oikia on.
7 Sillä minun suuni puhuu totuutta, ja minun huuleni vihaa jamalatointa.
8 Kaikki minun puheeni ovat oikiat: ei ole siinä mitään petosta eli vääryyttä.
9 Ne kaikki ovat selkiät niille, jotka niitä ymmärtävät, ja oikiat niille, jotka taidon löytävät.
10 Ottakaat minun kuritukseni ennenkuin hopia, ja pitäkäät korkiampana minun oppini kuin kallein kulta.
11 Sillä viisaus on parempi kuin päärlyt, ja kaikki, mitä ihminen itsellensä toivottaa, ei ole hänen vertaisensa.
12 Minä viisaus asun toimen tykönä, ja minä taidan antaa hyvän neuvon.
13 Se on Herran pelko: vihata pahaa, ylpeyttä, tuimuutta ja pahoja teitä; sentähden vihaan minä petollista suuta.
14 Minun on neuvo ja voima, minun on toimi ja väkevyys.
15 Minun kauttani kuninkaat hallitsevat, ja neuvonantajat oikeutta saattavat;
16 Minun kauttani päämiehet vallitsevat, valtamiehet ja kaikki maan tuomarit.
17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, jotka varhain minua etsivät, ne löytävät minun.
18 Rikkaus ja kunnia on minun tykönäni, pysyväinen tavara ja vanhurskaus.
19 Minun hedelmäni on parempi kuin kulta ja rikkain kulta, ja minun tuloni parempi kuin valittu hopia.
20 Minä vaellan vanhurskaudentietä ja oikeuden askeleilla,
21 Että minä pysyväisen perinnön saattaisin niille, jotka minua rakastavat, ja täyttäisin heidän tavaransa.
22 Minä olen ollut Herran oma hänen teidensä alussa: ennenkuin mitään tehty oli, olin minä.
23 Jo ijankaikkisuudesta olen minä asetettu, alussa, ennenkuin maa oli.
24 Kuin ei syvyys vielä ollut, silloin minä olin jo syntynyt, kuin ei lähteet vielä vettä kuohuneet.
25 Ennen kuin vuoret olivat perustetut, ja kukkulat valmistetut, olen minä syntynyt;
26 Ei hän ollut vielä maata luonut, ja mitä sen päällä on, eikä maan piirin vuoria.
27 Kuin hän valmisti taivaan, olin minä siellä, kuin hän syvyyden visusti mittasi.
28 Kuin hän pilvet rakensi ylhäällä, ja sääsi syvyyden lähteet;
29 Kuin hän meren ääret määräsi, ja vetten eteen asetti määrän, ettei he astuisi rantansa ylitse; kuin hän maan perustukset laski,
30 Silloin minä hänen kanssansa vaikutin, ja iloitsin joka päivä, ja leikitsin hänen hänen edessänsä joka aika;
31 Ja leikitsin maan piirin päällä; ja minun iloni on olla ihmisten lasten kanssa.
32 Niin kuulkaat siis minua, te lapset: autuaat ovat ne , jotka minun tieni pitävät.
33 Kuulkaat kuritusta, olkaat viisaat, ja älkäät hyljätkö sitä.
34 Autuas on se ihminen, joka minua kuulee, joka minun ovellani valvoo joka päivä, ja vartioitsee minun pihtipielissäni.
35 Sillä joka minun löytää, hän elämän löytää, ja on Herralle otollinen;
36 Mutta, joka minua vastaan syntiä tekee, hän vahingoitsee sielunsa: jokainen joka minua vihaa, hän rakastaa kuolemaa.
kuka leikitsee kanssamme ja millaisten ihmislasten kanssa Hän leikitsee. Leikkiikö Hän kirjanoppineiden ja fariseusten kanssa, vai heidän kanssaan, jotka ovat uskon kautta Jumalan Sanaan tulleet leikkisiksi, sillä niin suuri on heidän vapautensa:
Sananlasku 8
30 Silloin minä hänen kanssansa vaikutin, ja iloitsin joka päivä, ja leikitsin hänen hänen edessänsä joka aika;
31 Ja leikitsin maan piirin päällä; ja minun iloni on olla ihmisten lasten kanssa.
ilonsa on heissä, jotka elävät Jumalan Tahdossa, eli rakkaudessa.
Rakkaus on lain täyttänyt ja on aivan selvää, että joka ei käy lakia rikkomaan saa elää päiviensä loppuun asti rauhan valtakunnassa.
Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä ja tämä pitää kaikkien uskoa ja näin tavoitella osuutta Jumalan valtakuntaan tavoittelemalla rakkautta. Joka tahtoo elää rakkaudessa saa siihen VOIMAN Jumalalta.
Johannes 15
8 Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni.
9 Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani.
10 Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.
11 Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.
12 Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.
13 Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.
Aurinko paistaa linnut laulaa taitaa olla kesä,
minua suututtaa suunattomasti nuo inisevät sääsket.
Jumala loi nekin, ois se kuitekin kiva, jos ei ne naukkailis minua päivälliseksi.
tarkoituskaan luoda tuollaisia sääskejä, jotka käyvät ihmsten kimpuun, jos ne ovat evoluutiossa muuttuneet tuoallaisiksi. Jospa on ollut maailmassa sellainen väli, että niillä ei ole ollut niille kuuluvaa ravintoa tarpeeksi ja ne alkoivat syödä ihmisten verta ja näin niistä tuli haittatekijöitä meille.
Lajihan kehittyy lajin sisällä, mutta se on varma, että laji ei toiseksi muutu, eli esim. apina ei ole muuttunut ihmiseksi(:.
Meilläpäin ei onneksi ole noita inisijöitä ainakaan näin kauniina, ihanana kesäisenä päivänä.