Joo,
Kai täytyisi minunkin ryhtyä katsomaan kirkkoa sillä silmällä, että se on iskupaikka.
Ottaa sen verran koville lukea sepustuksia, joissa arvostellaan yksityisiä vapaaehtoistyössä olevia ihmisiä, jotka ovat mukana jumalanpalveluksissa. Esim. kuorolaisia.
Itsekin kuorossa laulavana olen tietysti seurannut erityisesti näitä laululöpinöitä.
Ja vaikka - anteeksi nyt vaan, tästähän tulee varmasti sanomista - varmasti tiedän, etten ole niitä kähisijöitä, vaimitänenytoli, niin motivaatio koko lauluhommaan laskee, jos alkaa ajatella, että näiden keskustelujenko mukaisesti ihmiset sitten ajattelevat kirkossa laulamisesta.
Se kun on vielä vuosienkin jälkeen tuntunut tärkeältä asialta: Että jos nyt osaa laulaa, ja käy kirkossa, niin sitten ei pylvään takana voi seistä yksikseen rukkoilemassa.
Vaikka mieli tekisi.
Mutta-ihanaa-nämä kirjoituksethan vapauttavatkin siihen! Kun pikkupojat (ainakin henkinen ikä) joka tapauksessa katselevat naisia/miehiä vain sillä silmällä, ja antavat raadin pisteitä laulusuorituksille, niin eiku pois vaan!
Laitetaan missi/misterkilpailut, ja hyvännäköiset tyypit sinne eteen laulamaan playbackinä, ja musa tulee levyltä.
Encoreitakin vois pyytää. Ja vaatteiden vähennystä.
Sitten oikeastaan ne, joilla on vielä ollut harhakäsityksiä jostain rukoilemisesta, vai mitäsenytoli, voivatkin pysyä kotonaan poissa muita häiritsemästä.
Jess!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.