On se kummaa touhua täällä KALLIISSA suomenmaassa, että ihminen ei saa apua jos ahdistaa. Pitää vissiin mennä Thaimaahan puljaamaan että saa apua. Kyllä niitä terapeutteja silloin löytyy vaikka lentokoneellinen!!!
terapiajonot
pöpikö...
3270
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Päättäjät tähtäävätkin. Taitaa olla sen verran hyviä kokemuksia saamastaan "terapiasta"
...vikaa meissä ihmisissä kansakuntanakin on, koska me tuotamme näitä ahdistuneita, masentuneita ja mieleltään järkkyneitä ihan liukuhihnalta.
Jos onkin hoitopaikkoihin jonossa - sanotaan vaikkapa ihan hatusta vetäisten - kolmekymmentätuhatta sairasta, niin näitä jotka eivät edes ole hakeutuneet hoitoon, mutta olisivat kipeästi sellaisen tarpeessa on taatusti saman verran ellei enemmän.
Kyllä tämä paha olo lähtee ihan sieltä lapsuudesta: kotioloista, lapsuuden traumoista ja koulu- ja pihakiusaamisesta, jatkuen oikeana helvettinä aina aikuiseksi saakka. Sama jatkuu usein sitten armeijassa ja työelämässä aina hautaan saakka.
Pointti on se, että olepa pikkuisen muista poikkeava, niin jo olet muiden hampaissa. Kärjistys (muttei ihan tuulesta temmattu): Tervehdipä naapuriasi tai osoita ystävälliseksi tarkoitettu hymy jollekulle bussissa, kaupassa tai missä tahansa, niin saat oikopäätä kylähullun leiman otsaasi tai ainakin sitä kummastellaan, että "mitä pirua se oikein virnuili?".
miten moni isä ja äiti oikeastaan nykyään viettää aikaa lastensa kanssa askarrellen ja leikkien? 95% varmaankin sen sijaan ajaa lapsensa omaan huoneeseensa tai ulos leikkimään. Vaikka juuri nämä ovat niitä kehityksen kannalta tärkeimpiä asioita.
Pahin skenaario?
[1-2-vuotiaana lapsi todistaa vanhempiensa jatkuvaa juopottelua, tappelua ja epämääräisten vieraiden käyntiä kylässä. 3-9-vuotiaana sama tahti jatkuu. Lapsi leikkii yksin huoneessaan, mihin hänet on määrätty. Hän joutuu kuuntelemaan jälleen kiivasta metelöintiä ja riitelyä ovensa takaa ja pelkää mihin se taas voi johtaa. Tai ehkä lapsi ajetaan ulos. Ulkona häntä jälleen kiusaavat samat tyypit, jotka häntä tönivät koulussakin. 10-17-vuotiaana sama lapsi kokee yhä koulukiusaamista, eikä hänellä vieläkään ole kunnon ystävää, sillä hän on jo menettänyt toivonsa ja käpertynyt kuoreen. Vanhemmat ovat jo eronneet ja äidin luona hyppää joka viikko eri mies. Jotkut näistä ovat väkivaltaisia äitiä kohtaan ja jotkut huutavat juovuspäissään hänellekin. Hän leikkii yhä omassa huoneessaan. Leikkisotilaat ovat vaihtuneet tietokoneeseen.]
Mitä arvelet mitä edellä kuvatusta syntyy?
Miten monessa perheessä osoitetaan rakkautta: lapsi saa kokea suukkoja ja halauksia? Miten monessa perheessä kasvatetaan oikeudenmukaisuus silmällä pitäen? miten monessa perheessä edes ruokaillaan enää yhdessä? Miten monessa perheessä kysellään lapsen kuulumisia lainkaan? tai oikeasti kuunnellaan, jos lapsella on jotain asiaa?
Hyvin usein ainoiksi yhteisiksi hetkiksi perheessä jäävät juhlapyhät - ja miten monessa perheessä ne vietetäänkään ryypäten ja raivoten?
Eriytyminen ja eristäminen, väkivalta, liiallinen alkoholin lotraaminen, tasapainottomuus ja turvattomuus lapsena muokkaa heitä erittäin merkittävästi. Tilanne on pahin yksilapsisissa perheissä, joita on nykyisin todella paljon. Tilanne ei kuitenkaan paloa eroa, jos lapsilla on liikaa ikäeroa keskenään, eivätkä he näin saa (tasavertaista) tukea edes toisiltaan. Tai jos ovat eri sukupuolta. Usein sekin riittää.
Sitten on vielä vanhempien "kiireiden" lisäksi muita ongelmia, jotka vaikuttavat suoraan lapsiin: raha- ja työongelmat, alkoholi ja muut.
Tulehtuneet perhesuhteet voivat järkyttää lasta suurestikin, jos he esimerkiksi joutuvat pienestä pitäen kuulemaan jatkuvasti vanhempiensa keskinäistä kiukun- ja raivonpuuskia toisilleen. No, entä jos tilanne äityy kodissa väkivaltaiseksi?
Kaikki tämä tuottaa liukuhihnalla yhä uusia ja uusia syrjäytettyjä ja syrjäytyneitä, "hylkiöitä", ja "hyypiöitä", usein hyvin moniongelmaisia.
Paljolti ihmisen perusluonteesta riippuen tällaisesta saattaa kasvaa ujo ja arka, jopa pelokas ihminen, joka alkaa kärsiä paniikkikohtauksista, ja se vetää ihmisen yhä syvemmälle suohon. Tuollainen ajautuu erittäin helposti päihteisiin, joihin usein myös hukkuu lopullisesti. Se miten tällaisen tarina päättyy riippuu paljon siitä millainen lapsuudenkoti hänellä loppuviimeksi on ollut. Väkivalta tuottaa väkivaltaa.
Toisesta, aavistuksen vahvemman perusluonteen omaavasta taas saattaa tulla hyvinkin katkeroitunut, kostonhaluinen ja kiero ihminen, joka kostaa kokemansa vääryydet myöhemmin vaikkapa työpaikkakiusaajana.
Jotkut onnekkaat, mutta hyvin harvat kuitenkaan selviävät noista lähtökohdista täysin tasapainoisina.
Jos perheissä panostettaisiin omiin (rakkaisiin?) lapsiin varmasti kutakuinkin 80% mielenterveysongelmista katoaisi saman tien.
toi skenaario on totta monen lapsen ja nuoren elämässä
Ei ole ihme,että ihmisistä kasvaa alusta saakka juurettomia ja yksinäisiä.
Valitettavasti nyky maailmassa ei ole tilaa lapsena olemiselle. Ei tilaa eikä aikaa peuhata ja leikkiä, rakentaa majaa,leikkiä piilosta tai takaa-ajoleikkejä. Ympäristö on liian rakennettua ja ihmisiä on yksinkertaisesti liikaa joka paikassa. Koulut ja päiväkodit liian isoja. Niinkuin sairaalat,vanhainkodit ym. muut ihmistenhoitopaikat. Milloinka ymmärretään se,ettei ihmisten hoito ole tehdastyötä!?
Lapset ovat isoissa ryhmissä liian pitkään hoidossa( 8 kk lähtien jopa 10 h päivässä!!!!!) Sen lisäksi tuhottomasti harrastuksia(useimmat vanhempien mieliksi!) ja sitten kun olis aikaa ni sitten kotona vanhemmat tosiaan tappelee ja juopottelee ja vaihtaa partneria alituiseen ja muutetaan tämän tästä.
Tämän lisäksi syyllisyyttä tuntevat vanhemmat eivät osaa laittaa lapsilleen terveitä rajoja vaan sallivat lapseelleen lähes tulkoon kaiken. Toisaalta vanhemmat ovat usein niin omien huoliensa ja murheittensa hukuttamia,ettei aikaa lapselle riitä,eikä jakseta katsoa asioita huomista pidemmälle.