TÄYSIN TURHAA

Ilmeisesti rukoilu on täysin turhaa. Kaikki menee perseelleen. Kihlattu seurustelee nyt näköjään toisen kanssa ja terveyteni pettää. Ei ole kavereita, ei työtä, ei elämänhalua. Se koko aika mitä olen ollut uskossa on ollut selittämätöntä tuskan aikaa! Ja se on täyttä paskaa kun sanotaan ettei Jumala anna enempi kuin ihminen kestää. En ole kestänyt pitkään aikaan ja lastia vaan isketään lisää päälle.
15473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Turvaa yksin Jumalaan. Etsi Häntä ja Hänen tahtoaan. Joka kerta, kun etsit lohtua ihmiseltä, et sitä saa. Joka kerta, kun odotat toisen ihmisen antavan sinulle iloa, niin petyt. Joka kerta, kun odotat jotain toiselta ihmiseltä, petyt.

Jumala on taho, joka ei petä eikä jätä. Ketä etsit eniten?? Ihmistäkö? Ihmiseltäkö rakkautta? Ihmiseltäkö sitä, että hän tekis sinut onnelliseksi?

Ei onnistu!! Etsi Jumalalta viisautta, iloa, rakkautta jne. niin Hän antaa sinulle soimaamatta. Pyytävälle annetaan. Ihmiseltä et saa muuta kuin korvapuusteja ja elämäsi on väärän tuen varassa. Turvaa yksin Jumalaan, sillä Hän on sinun turvasi ja kalliosi, ei heikko ihminen.

Jokainen meistä, myös kihlattusikin, tekee valintoja. Valinnoilla on seurauksensa. Millaisen valinnan sinä teet? Turvaatko ikiaikojen Jumalaan vai kihlattuusi? Kumpi on voimakkaampi?

Ja eikun nokka vastatuuleen, vaikka kipeetä tekis. Selviät hengissä, koska sinun apunasi on ikiaikojen Jumala. ET ole yksin.

Jeesus on kanssasi. Hän on sinun rinnallasi koko ajan, vaikket sitä ehkä tunnekaan. Hän on aina läsnä siellä missä on murtunut mieli ja särjetty sydän. Hän on Lohduttajasi.

Äänestä
  • Ihmisiin en ole kyllä luottanut aikoihin. Olen juuri TURVANNUTKIN JUMALAAN, rukoillut ja esim. en tehnyt tuossa suhdeasiassa enää mitään vaan luotin täysillä Jumalaan ja vain rukoilin. Ja sinä aikana kun rukoilin ja minusta tuntui sydämessä lohdulliselta ja siltä että Jumala auttaa meitä tässä asiassa niin sinä aikana rakkaani olikin toisen kanssa!! JOka ikinen kerta kun heitän kaiken Jumalan käsiin, löydän itseni maasta hakattuna. Tällaiseksiko Jumala tarkoitti elämäni? Miksi uskovat ovat niin julmia ja kylmiä? Ei ihmistä voi sanoa Jumalan kuvaksi koska on niin rakkaudeton.

    Miksei Jumala ilmoita sitten tahtoaan? Olen rukoillut niin kauan eikä Jumala puhu mistään mitään.

    Äänestä

  • ******* kirjoitti:

    Ihmisiin en ole kyllä luottanut aikoihin. Olen juuri TURVANNUTKIN JUMALAAN, rukoillut ja esim. en tehnyt tuossa suhdeasiassa enää mitään vaan luotin täysillä Jumalaan ja vain rukoilin. Ja sinä aikana kun rukoilin ja minusta tuntui sydämessä lohdulliselta ja siltä että Jumala auttaa meitä tässä asiassa niin sinä aikana rakkaani olikin toisen kanssa!! JOka ikinen kerta kun heitän kaiken Jumalan käsiin, löydän itseni maasta hakattuna. Tällaiseksiko Jumala tarkoitti elämäni? Miksi uskovat ovat niin julmia ja kylmiä? Ei ihmistä voi sanoa Jumalan kuvaksi koska on niin rakkaudeton.

    Miksei Jumala ilmoita sitten tahtoaan? Olen rukoillut niin kauan eikä Jumala puhu mistään mitään.

    OK. Nyt näin tekstisi! Kuulostaa jo paremmalta.
    Ota Raamattu ja Psalmit. Vaikuttaa siltä että Jumala todella haluaa puhua sinulle. Oireet ovat sellaiset. Aloita vaikka ps. 38 ja 73. Omasta kokemuksestani tiedän, että jos haluat kuulla jumalallista Puhetta, pitää ensin hiljentyä ja OLLA. Raamattu auttaa siihen. ja kun rukoilee esim psalmien mukaan, rukoilee varmastioikeita sanoja, joita ei Jumala VOI OLLA KUULEMATTA. odota Häntä, odota!!! Siunausta ja viisautta ja Jeesus kanssasi.

    Äänestä

Ekaksi: Kuka on rukouksiesi kohde? Tokaksi: miksi rukoilet? Jos kohteesi on sama kuin kihlattu ja syy rukoukseen vain "käytäääksesi omissa himoissasi"(Jaak.4:2) Huonoon fiilikseesi ei ole muita syyllisiä kuin sinä itse. Yleisesti ihmiset syyttävät Jumalaa siitä, jos heillä menee huonosti ja ottavat itselle kunnian kun menee hyvin. Jos valitsee väärin - kysymättä Jumalan mielipidettä - ja kun menee pieleen, ei kyseessä voi olla kuin väärä lopputuloskin. Jumala on oikeudenmukainen aina: sitä saa mitä tilaa. Kerrot olevasi uskossa, tee siis parannus: muuta, käänny ja valitse toisin! Jos et tee näin, on ihan turha valittaa tuolla tavalla!

Äänestä
  • Aivan pakko vain sanoa että kyse ei todellakaan ole himosta... vaan siitä että sen ihmisen kanssa voisi yhdessä toteuttaa Jumalan tahtoa!!! Oltiin samalla aaltopituudella, ajateltiin uskonasioista samoin ja mm. siitä että ei sänkyyn ennen naimisiinmenoa jne. ja molemmilla sama kutsumus mitä voisi toteuttaa yhdessä, palvella seurakunnassa. Lisäksi on hirmu paljon muita yhdistäviä tekijöitä, harrastuksia ja sellainen tunne että "tässä se oikea nyt on". Ihminen jonka kanssa voisi perustaa perheen ja palvella Jumalaa, olla kuin on tarkoitettu, juuri oikeassa paikassa, oikeassa tehtävässä, kiitollisena kaikesta. Ja todistamassa siitä kuinka mahtava ja rakastava Jumala on ja miten paljon Hän on siunannut meitä.

    Ja mitä tulee Jumalan mielipiteeseen, niin rukoilin kyllä Jumalan tahtoa ja oletin kokoajan että tämä on se oikea. Ja luulin että Jumala johdatti tuon ihmisen elämääni koska pitkällisten rukousten jälkeen häneen törmäsin ja tapahtui monia asioita joista olisi voinut päätellä johdatusta. Ja joka ikinen päivä olen Herraa kiittänyt tuosta ihmisestä. Jos rakkain riistetään minulta niin eikö minulla ole oikeus olla surullinen ja vihainen? Pitäisikö vaan olla tyynesti kun se joka on maan päällä minulle tärkein, viedään tuosta vain? Ja vielä sanotaan että huonoon fiilikseen olen vain minä itse syyllinen??? Vielä kun alan itseäni syyllistämään niin varmaan hyvin menee joo! Olen kääntänyt tarpeeksi poskia ja odottanut.

    "Muuta, käänny, tee toisin?" Eli mitä ihmettä teen? Lakkaan rukoilemasta? Käännyn pois Jumalasta? Käyn mätkäisemässä rakkaani vienyttä turpiin? Minkäs minä sille voin että se on 10 v. nuorempi ja hehkeämpi ja tiukempikroppainen... ja vielä rikas. Tuskin on hänelle oikea, hän vain on huumasta sekaisin. Enkö saa rukoilla että hän palautuisi järkiinsä?

    Niin, elämä on helppoa kun tekee VAIN OIKEITA VALINTOJA. Sepä se, missä oli Jumala kun kysyin hänen tahtoaan ja neuvoaan asiassa??

    Äänestä

Jumalan paras sinulle on varmasti jotain muuta kuin se, mitä sinä ajattelet itsellesi. Jumala ei ole tyranni, kuten luulet. Nyt näet omien tunteidesi läpi koko tämän prosessin.

Se, että olet epätoivoinen, masentunut ja ehkä vihainenkin, ei ole todellakaan Jumalan syytä. Asiat ovat kuten ovat. Merkitystä on vain sillä, miten asennoidut siihen. Ei auta muuta kuin kysellä asennemuutosta.

Äänestä
  • Oletko mies vai nainen? Ja saako kysyä mitkä olisivat omat tunteesi jos rakastettusi olisi toisen kanssa? Kiittäisitkö vain Jumalaa että on ottanut sinulta huonon puolisoehdokkaan pois? Et olisi katkera, vihainen, satutettu, pettynyt Jumalaan miksi sallii tämän?

    Äänestä

  • ******* kirjoitti:

    Oletko mies vai nainen? Ja saako kysyä mitkä olisivat omat tunteesi jos rakastettusi olisi toisen kanssa? Kiittäisitkö vain Jumalaa että on ottanut sinulta huonon puolisoehdokkaan pois? Et olisi katkera, vihainen, satutettu, pettynyt Jumalaan miksi sallii tämän?

    Kiitetty olkoon Jumalan nimi, totesi Jobkin, kun kaikki meni. Suosittelen Jobin kirjan lukemista tällaisessa tilanteessa. Minäkin luin, kun menetin kaikki, jopa luottamukseni Jumalaan ja parempaan tulevaisuuteen. Joten vastauksesi kysymykseesi: tiedän miltä tuntuu, kun menettää työn, rakkaan ja tulevaisuuden toivon. Olen käynyt ne läpi. Luin Jobin kirjaa ja vaikeaahan se oli kiittää Jumalaa kaikesta, myös niistä vastoinkäymisistä. Se kasvattaa! Jumalalla olikin parempaa tulossa eli elän nyt "unelmaani", joka on ollut Jumalalla tiedossa paljon aikaisemmin kuin minulla. Hänhän se määrittelee ihmisen asumisen ja elämisen rajat. Jos kuviot menevät liian pieniksi, kannattaa lukea Jabesin rukous, jossa pyydetään kasvattamaan alueita. Mulle kävi niin.

    Joten kokemuksesta tiedän, että selviät tuostakin myrskystä. Muistatko mitä opetuslapset tekivät, kun he joutuivat veneineen myrskyyn? Luepa sekin kohta tarkoin Raamatusta. Muista tämä: Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Nyt lähdemme vastarannalle." Kuka kehotti lähtemään? Jeesus.

    Tällä kohtaa ei sukupuolellani ole mitään väliä, koska tiedän miten sinunkin lopulta käy: hyvin. Et koe tällä hetkellä onnistumista, mutta Jumala tietää mikä on parhaaksesi. Ja niin tiedän minäkin ;) Ja valittaminen ei ole yksi niistä, vaan kiittäminen.

    Äänestä

  • "Puutarhuri" kirjoitti:

    Montakohan kertaa sinne myrskyyn sitten pitää mennä... Varmaan niin kauan että on todella katkera Jumalalle että sallii sen. Edellisten myrskyjen jäljiltä jäi jo niin paljon kaikkea pahaa elämääni... Olin jo kauan ilman mitään lääkkeitä ja nyt joudun taas syömään ahdistukseen lääkkettä jotta pystyn olemaan hereillä ja illalla unilääkettä että pystyn nukkumaan. Jumala ei edes auta siinä että voisin olla ilman. Yksi suurimmista ahdistuksistani on itse asiassa juuri se ettei Jumala auta vaikka kuinka huudan. Olen menossa taas kohti sitä aallonpohjaa missä olen muiden armoilla, apua tarvitseva, lääkeriippuvainen, joka turhaan huutaa Herraansa apuun. Kyllä, yritän kiittää Jumalaa että taaskin kävi näin. En vaan ymmärrä pointtia miksi AINA NÄIN?? Elän pienen hetken sitä unelmaani, Herraa kiittäen kunnes kaikki otetaan pois. Enkö saisi ikinä rakastaa ketään, miksi rakkaat aina riistetään pois, pahimman kautta? En uskalla enää kiintyä keneenkään. JOs rakastan jotakuta, hänet viedään pois. Tuntuu että minussa on jokin kirous. Tai Jumalan viha langennut ylleni. Luulen että on eri asia jos joku toinen ihminen rukoilee, ehkä muut saavat avun, minä en....

    Äänestä

  • ****** kirjoitti:

    Ei se välttämättä ole Jumala joka kaiken suunnittelee. Olen nähnyt miten saatana vie ihmisiltä uskovia puolisoita, houkutellen juuri nuoruudella ja hehkeällä seksuaalisuudella. Jos ihminen päättää tehdä väärin, ei sille juurikaan mitään voi. Jokaisella on oikeus valita tiensä, sitten vaikka se vääräkin. Eli voi se oikeakin kumppani langeta ja lähteä väärille teille.

    Äänestä

  • ****** kirjoitti:

    Montakohan kertaa sinne myrskyyn sitten pitää mennä... Varmaan niin kauan että on todella katkera Jumalalle että sallii sen. Edellisten myrskyjen jäljiltä jäi jo niin paljon kaikkea pahaa elämääni... Olin jo kauan ilman mitään lääkkeitä ja nyt joudun taas syömään ahdistukseen lääkkettä jotta pystyn olemaan hereillä ja illalla unilääkettä että pystyn nukkumaan. Jumala ei edes auta siinä että voisin olla ilman. Yksi suurimmista ahdistuksistani on itse asiassa juuri se ettei Jumala auta vaikka kuinka huudan. Olen menossa taas kohti sitä aallonpohjaa missä olen muiden armoilla, apua tarvitseva, lääkeriippuvainen, joka turhaan huutaa Herraansa apuun. Kyllä, yritän kiittää Jumalaa että taaskin kävi näin. En vaan ymmärrä pointtia miksi AINA NÄIN?? Elän pienen hetken sitä unelmaani, Herraa kiittäen kunnes kaikki otetaan pois. Enkö saisi ikinä rakastaa ketään, miksi rakkaat aina riistetään pois, pahimman kautta? En uskalla enää kiintyä keneenkään. JOs rakastan jotakuta, hänet viedään pois. Tuntuu että minussa on jokin kirous. Tai Jumalan viha langennut ylleni. Luulen että on eri asia jos joku toinen ihminen rukoilee, ehkä muut saavat avun, minä en....

    Vaikuttaisi myös siltä, että olet epäuskoinen. Et todellakaan enää usko Jumalan auttavan sinua. Nuhtelen epäuskoasi Jeesuksen nimessä. Sen lisäksi vellot itsesäälissä.

    Ehkä onkin viisainta ettet kiinny kehenkään ihmiseen, toistaiseksi, vaan kiinnyt Jeesukseen. Etsi totuutta. Etsi ensin Jumalan valtakuntaa, niin kaikki muu teille annetaan.

    Kyllä Jumalalle saa olla vihainen ja saa suuttua. Onhan Jumala ne tunteetkin luonut! Itsesääli on osa tervehtymisprosessia ja menetyksen tuskasta aiheutuvaa.

    Äänestä

  • preston kirjoitti:

    Kyllä Jumalalle saa olla vihainen ja saa suuttua. Onhan Jumala ne tunteetkin luonut! Itsesääli on osa tervehtymisprosessia ja menetyksen tuskasta aiheutuvaa.

    Jumala kyllä kestää niin kiukkusi kuin vihasikin. Jumala on luonut meidät sellaisiksi kuin olemme.

    Otin esille itsesäälisi, koska siitä puhutaan "demonisena" voimana ihmisessä. Itsesääli ja viha ovat "demoneja", jotka Jeesus heittää ulos, koska ne eivät kuulu ihmiseen.

    Siksi kirjoitin, että itsesäälissä rypeminen ei ole tervettä, vaikka sanoitkin sen kuuluvan paranemiseen. Kokemuksesta sanon, ettei se kuulu paranemiseen vaan sairastamiseen. Viha ei ole koskaan eheyttävää vaan rikkoo. Viha syntyy syyllisyyden tunteesta ja syyllisyys taas häpeästä. Mistäkö tiedän tämän? Siksi, koska kävin itse tuon tien ja Jeesus heitti kaikki (häpeän, syyllisyyden ja vihan) ulos. Ne eivät kuulu Jumalan lapselle. Jumalan lapselle kuuluvat ilo, rakkaus ym. Hengen hedelmät.

    Äänestä

turha kärsiminen

Äänestä

Voimia sinulle, koska nyt olet selvästikkin katkeroitumassa ja "myrskynsilmässä". Älä missään nimessä lopeta rukoilua, minä olin nuorena tyttönä samankaltaisessa tilanteessa, josta en löytänyt ulospääsyä, harkitsin jopa itsemurhaa ja kuljin syvälle metsään pullo vettä ja purkki lääkkeitä mukanani. Istuin ison sammaleisen kiven päällä ja rukoilin viellä kerran apua ja sanoin että jos nyt edes kiireiltäsi kerkeet kuuntelemaan näin surkeaa ihmistä, niin lähetä tänne vaikka joku ihminen merkiksi. Taisin itkeä ja puhua ääneenkin, hetken päästä pelästyin kun maastopukuinen mies käveli kiven lähettyviltä ohi, huomasin hänet vasta kun hän oli ihan lähellä. Suoraansanoen jähmetyin häpeästä, mietin että hänen oli pakko kuulla höpinäni. Hän ei katsonutkaan minuun käveli vain ohi, vilkaisin hänen peräänsä, mutta häntä ei näkynyt enää. Minua hävetti ja päätin unohtaa itsemurha ajatukseni silläerää, Myöhemmin muistin että minähän olin pyytänyt Jumalalta merkkiä, olen monesti miettinyt oliko se oikea ihminen vai Jumalan lähettämä merki esim. enkeli ihmishahmossa. Sen jälkeen asiani kuitenkin alkoivat muuttua parempaan ja parin vuoden päästä ihmettelin miten sitä ihminen voi edes olla näin onnellinen.

Sinuakin koetellaan nyt jostain syystä, selvästikkään entinen tyttöystäväsi ei ole sinulle se Jumalan suunnittelema. Käänny edelleen huolinesi ja murheinesi Jumalan puoleen, hänen sydämmensä ei ole kivestä eikä hän ole kuuro, hänellä voi olla suuria suunnitelmia varallesi, olet ehkä jonkinlaisessa testissa nyt. Rukoile ja kiitä, hakeudu vaikka jonkin vapaaehtoistyön pariin, siellä saisit tutustua uusiin ihmisiin ja saisit muuta ajateltavaa kun omat murheesi. Minä olen vanhusten vapaaehtoinen ulkoiluttaja ja kauppaapu ja ainakin meidän paikkakunnalla on valtava pula miespuolisista auttajista, puutarhatöihin ja lumenluontiin vanhuksille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

****** kirjoitti:

Ilmeisesti rukoilu on täysin turhaa. Kaikki menee perseelleen. Kihlattu seurustelee nyt näköjään toisen kanssa ja terveyteni pettää. Ei ole kavereita, ei työtä, ei elämänhalua. Se koko aika mitä olen ollut uskossa on ollut selittämätöntä tuskan aikaa! Ja se on täyttä paskaa kun sanotaan ettei Jumala anna enempi kuin ihminen kestää. En ole kestänyt pitkään aikaan ja lastia vaan isketään lisää päälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu