Haluatte tai ette, arki on ihan kohta edessä aika monella... Työt odottavat, lasten koulujen alkuun pari viikkoa. Millä tavalla aiotte palata "normaaliin" elämään?
Entä jos ette omin avuin selviä...? Katkolle vai?
Antaa palaa, vastauksia odotellaan!
Entä jos ette omin avuin selviä...? Katkolle vai?
Antaa palaa, vastauksia odotellaan!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Onneksi ei ole lapsia
Kuten edellinekin mainitsi, lapsia ei ole. Oen joskus vähän kummastellut sitä että ihmiset dokaavat, vaikka on lapsia holhottavana. Luulisi joittenkin lastensuojelu tyyppien olevan ärhäköitä asiassa.
Niin, alasajo päällä, ollut loman alusta saakka. Ei teräviä, mutta olutta ja sensellaista. Eikä niitäkään ihan päivittäin enää. Menetin tosin torstai-päivän kun "kokeeksi" join ison pullon viinaa. Sitä sattuu, pitää suhtautua asioihin realistisesti.
Kun on yrittäjä niin on pakkokin olla työkunnossa syksymmällä. Juopotellessa kun tuo kassavirta on negatiivinen. Joskus vähän kummastuttanut kun muutaman viikon työputken jälkeen vetää kännit joku tiistai aamu niin emäntä paheksuu. Virkamiehet jotenkin kaavoihinsa kangistuneta kai.
Joskus vieraalla töissä ollessani kävin A-klinikalla. Eipä siitä kummenpaa apua ollut, lääkärikin oli kai juopottelemassa kun olisi ollut aika varattuna. Se niistä unilääkkeistä, piti kuivata itsensä omatoimisesti.
Muistelen kuitenkin lukeneeni jostain, että klinikoilla on melkoinen säpinä lomasesongin lopuilla. Kannattaa varata aika hyvissä ajoin jos tuntuu että klinikasta olisi apua. A-klinikka on ihan varmasti paras vaihtoehto jos omin päin ei saa ränniä poikki tarpeeksi ajoissa.
Pitkien pyhien ja lomakausien jälkeen A-klinikoilla on pienimuotoinen kansainvaellus, kun ei ihmiskunta tästä kummemmaksi muutu.
Se on ideaalitilanne, jos omat hörppitaidot tuntien kaukoviisaasti etukäteen varaa ajan klinikalle loman loppuun. Saa mennä hoitsulle suoraan.
Se taas on suoranainen kauhukuva, kun menee tutisevana ja hermot riekaleina päivystykseen, ja joutuu odotussalissa odottamaan vaikka tunnin luimistelevien juoppokolleegojen kera, jai aika tuntuu matelevan. Eri puolilta kuuluu huokauksia, puhinaa, ja ähkimistä.
Tapiksi sakkiin sattuu joku armoton suupaltti.
Aaaaaaaaaarrrrrggggghhhhh....
Mä en ole ikinä mennyt lääkäriin alkoholin jälkioireiden takia. Pelkään kai leimautumista, että kun sitten myöhemmin menee saikkua hakemaan, niin taas ajatellaan että tossa se juoppo taas yrittää luistaa töistä jollakin verukkeella.
Kyl se yleensä ihan hyvin menee kun siinä viimeisinä lomapäivinä vetäsee vaikka 8 tölkkiä nollavitosia ja seuraavana sixpackin. Kun muistaa juoda myös alkoholitonta juotavaa ja ottaa vähän imodiumia, niin ihan siedettävällä krapulalla on päästy yleensä.
Ongelman voi toki aiheuttaa se, että hieman vähemmän alkoholisoitunut puoliso haluaakin sitten ottaa kaiken irti siitä viimeisestä viikonlopusta ja raahaa johonkin hanojen ääreen, jolloin peli on kin menetetty totaalisesti.
A-klinikalta ei tule leimaa otsaan. Sieltä ei anneta tietoja terveyskeskukseen. Täytyy tosin huomata, että jos vaikka joutuu jostain syystä verikokeisiin, niin ne otetaan yleensä terveyskeskuksessa ja siitä jää merkintä sinne, että otettu A-klinikkaa varten. Verikokeet voi toki otattaa yksityisellä lääkäriasemalla, se vain maksaa enemmän.
Klinikalta saa kolmen päivän pikakatkon alkuunsa. Vitamiininapsu, masennusnapsu ja uninapsu kolmena päivänä. Selvinpäin pitää olla, siellä puhallutetaan. Terapeutti joko löpisee omiaan tai sitten siitä on apua, riippuu terapeutista. Pitemmille katkoille saa myös lähetteen klinikalta jos on tarvetta.
Klinikkaa on turha ujostella, siellä on nimenomaan asiaan perehtynyttä henkilökuntaa, ja asiakkaat ovat samalla asialla kaikki.
Osaavat auttaa kyllä. Jos kumminkin klinikka peljättää niin yksityislääkäri on myös vaihtoehto, maksaa tietysti hiukan mutta saat varmasti pamit ja/tai unilääkkeet matkaan. Ei mene minnekään rekistereihin.
Kerran olen joutunut menemään lääkärille (menin yksityislääkärille) jälkivaivojen takia. Onneksi menin, olisin muuten seonnut harhoissa. Lopetin putken liika äkkinäisesti. Nyttemmin osaan ajaa tarvittaessa alas, enää ei ole sellaisia kauhuja kokenut. Mitä nyt pientä unettomutta ja vipinää raajoissa. Eihän noihin kuole ja kyllä se unikin tulee jossain vaiheessa. Mutta parit pamit korjaa kyllä tilanteen välittömästi. Harmi vaan, kun niitä saa vaan reseptillä.
Meikä on useamman kerran ajoittanut putken katkaisun, eli krapulan nollapromilleissa perjantaiksi.
Silloinpa ainakin täällä saa kolmen päivän lääkkeet kerralla viikonlopuksi.
Kyllä ne napit ovat auttaneet monta kertaa.
Risolidistä ja Stesolidistä ei oikein osaa sanoa rauhottavatko, kun siinä tilassa ei ole vertailukohdetta, mutta Zopinox-nukahtamislääkkeet purevat meikäläiseen hyvin, ja unettomia öitä ei tule.
täällä myös yksityislääkäriltä (ei täällä muita olekaan) PsychoPax-liuosta. Diatsepaamia se oli nestemäisenä. Maistui tosi häijyltä mutta vaikutus oli tehokas ja nopea. Harmi vaan, että olen senkin tuhonnut jo vuoden aikana krapuloihini. Nyt tarvisi uutta, mutta ei jaksa lääkärillekään raahautua.
Kolmen päivän masennusnapsu-kuureja ei ole olemassakaan, SSRI-lääkkeet alkavat vaikuttaa vasta parin kuukauden käytön jälkeen eikä niitä kirjoiteta A-klinikalla vaan psykpolilla.
Bentsoja saa A-klinikalta ja ne ovat *rauhoittavia*, ei masennusnapsuja.
Jostain syystä minulle kerrottiin taannoin kyseessä olevan nimenomaan SSRI-mömmö. Ihmettelin siinä että eikös näitä pitäisi olla pitempi kuuri. Oli puhetta nimenomaan siitä, etten periaatteissa juurikaan käytä lääkkeitä enkä halua mitään koukuttavaa.
En muista lääkkeen tuotenimeä, vaikutusta en varsinaisesti kylläkään havainnut. Luotan enemmän A-klinikan ihmisten puheisiin kuitenkin kuin yleistyksiin jollain pulinapalstalla.
alkoholittoman loman. Olen ollut juomatta jo 1.6. lähtien ja tarkoitus olisi, että korkki pysyisi kiinni lopullisesti. Näillä keinoin lomaltapaluu ei ole niin vaikeaa kuin kostean loman jälkeen.
Tällä hetkellä usko omaan raittiuteen on vahva, muttei niin vahva, että mitään varmaksi uskaltaisin sanoa. Päivä kerrallaan tässä mennään.
Niin ... lapsista. Olen tissutellut, vaikka jälkikasvuakin on. Ruuat on laitettu, vaatteet pesty ja silitetty, huoneet siivottu, perään katsottu - mitä puuttuu? Ikinä en ole ottanut niin, että en olisi kyennyt huolehtimaan jälkikasvustani silloin kun he ovat olleet minun vastuullani. Se, mikä on jäänyt puuttumaan on läsnäolo - paikalla toki olen ollut, mutta en läsnä :(
No eipä tässä muuta kuin hissukseen alasajoa, ihan yhtäkkisesti en kyllä uskalla lopettaa. Tänään yritän pysyä neljässä-viidessä kaljassa, joten uskon alasajon menevän aika kivuitta. Syöhän tämä miestä rotan lailla ja varsinkin, kun uni ei tahdo tulla. Tänä yönä olin jo viideltä hereillä.
kannattaisi varautua senkin takia,että se on paikka josta jatkohoitopaperit lähtee liikkeelle jos on tarvis.Ei varmaan läheskään kaikille ole hyötya terapeuteille juttelemisesta,mutta sairaanhoitajan nukahtamis- ,vapina-,kramppi- ja vitamiiinilääkityksestä on jotain pientä.Sairaanhoitajalle ei muuten ainakaan täällä päin voi tilata aikaa ,sinne pääsee hakemaan pillerit aamusta ja yleensä kolme päivää peräkkäin.
Joilekin voi se "loman " katkaiseminen" olla niin vaikeaa,ettei se enää pelkällä lääkityksellä onnistu.