käymälästä

noussut.
Vanhemmat meistä ehkä muistavatkin kun Helsingin Hakaniemen torin laidalla oli vielä sellainen yleinen käymälä. Minä tuohon aikaan pyörin tuon torin ympäristössä ja kävin siinä käymälässä heroiiniannokseni piikittämässä. Tuossa käymälässä oli pitkä kusilattia seinää vasten, joka lattia vietti toiseen suuntaan ja johon vesi juoksi.
Erään piikitykseni jälkeen olin sammunut puolitiehen tuota kusilattiaa, ja kusivedelle padoksi olin pitkälleni makamaan jäänyt. Onneksi oli asentoni jäänyt niin että pääni oli poispäin patoutuneesta kusivedestä ja näin vältyin hukkumiskuolemalta.
Heräsin siinä maatessani siihen kun STV:n vartija hakkasi pampullaan päähäni, ja siitä jotenkin pääsin kömpimään ulos syljeskellen vertavuotavasta suustani hampaita joita pampun iskut olivat irroittaneet ja murskanneet.
Siinä sitten ulkona sekavana ja verta vuotavana päätin, että nyt saa tämä tällainen työttömän luuserin elämä minun kohdallani riittää, ja siitä päätin hakeutua töihin ja sitä kautta kuntoutua ja vaurastua. Jotenkin pääsin siitä nousemaan jaloilleni ja Hakaniemen työvoimatoimistoon kävelin, ja sen kautta Serviltä siivoustyön sain. Noita siivoustöitä sitten tein vuoden verran, ja sen ajan asuin yömajassa. Siivoustöistä siirryin rakennusalalle maalaushommiin. Nyt on minulla oma tällainen kelkkamaalausfirma, ja ihan hyvin pärjäilen. On oma uusi talo Espoossa ja lomaosakkeet ostettu Bahamalta jossa vuosittain lomilla käyn.
Niin että minusta se on sillä tavalla kaikki niin ittestä kiinni tuo että pärjääkö elämän markkinoilla vai ei. Onhan kait sellainen sanontakin että heikot sortuu elon tiellä, vaan jätkä sen kuin piereksii ja porskuttaa.
6324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

sinun selviytymisesi tuosta tosi kurjasta tilastasi. Minä kyllä osaan arvostaa tuollaista asennetta että ottaa itseään niskasta kiinni ja päättää menestyä, sillä on minulla itsellänikin ollut vaikeampaa joskus opiskeluaikoinani.
Oli hienoa lukea tuo kertomuksesi, varsinkin kun ei muuten näytä näillä sivuilla juurikaan muuta olevan kuin typeriä valituksia ja jotain ihmeellisiä selityksiä, sönkkäyksiä, sepustuksia ja vuodatuksia. Sanalla sanoen luuseriasennetta. En ikinä tuollaisia luusereita töihin ottaisi vaikka heitä ilmaiseksi tarjolla olisi. Ei tarvitse ihmetellä miksi ovat köyhiä.
Niin se on tässä elämässä että kaikki se on niin ittestä kiinni, ja se vaan on otettava itseään niskasta kiinni ja päätettävä menestyä.

Äänestä

joo, suunnilleen tohon tapaan se mullakin meni.
kerron sitten, kun keksin vielä hohdokkaamman lopun.

Äänestä

Aikoinani lähdin lapista etelään paremman rieskan perään. Jätin ajoporon Vantaalle Asolan asemalle ja hyppäsin raitsikkaan, joka vei suoraan Jakomäen kautta Hakaniemeen. Siellä aloitin tutustumisen pääkaupunkiin ja ensitöikseni astelin mainitsemaasi vessaan. Jätin suopungin narikkaan ja astelin täysistunnolle. No, tämähän jäi aikeeksi ja huomasin olevani keskellä tappelua. Jengi kävi päälle kymmenen miehen voimin ja lopulta nämä neljä henkiin jäänyttä saivat survottua minut käymälän reiästä sisään. Herättyäni huomasin olevani lantakuormassa kaulaani myöten matkalla kohti Orimattilaa.

Orimattilan pelloille kuormaa levittänyt piikatyttö löysi minut kuormasta, pesi ja kuivasi ja kantoi aittaansa josta talon ainoa tytär minut viimein löysi. Nyt olen Orimattilan suurimman maatilan isäntä ja entinen elämä on muisto vain.
Haluankin kiittää niitä huligaaneja, jotka auttoivat minua urallani, sillä elämä on aina yhteensattumien summa ja onnea todella tarvitaan.

Pääkaupungissa en ole sen koommin käynyt, enkä aio käydäkään.

Äänestä
  • hihiiii

    Äänestä

  • hihiiiiii kirjoitti:

    hihiiii

    Kaikki maailman kirjailijat, yhtykää!

    Äänestä

  • Kirjailijoita täällä kirjoitti:

    Kaikki maailman kirjailijat, yhtykää!

    joka käveli Utsjoelle, heräämään kuset, paskat ja sopulin raato housuissa.
    Se mentiin vain poistamaan. Harmi, etten ehtinyt tallentamaan tekstiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaurauteen kirjoitti:

noussut.
Vanhemmat meistä ehkä muistavatkin kun Helsingin Hakaniemen torin laidalla oli vielä sellainen yleinen käymälä. Minä tuohon aikaan pyörin tuon torin ympäristössä ja kävin siinä käymälässä heroiiniannokseni piikittämässä. Tuossa käymälässä oli pitkä kusilattia seinää vasten, joka lattia vietti toiseen suuntaan ja johon vesi juoksi.
Erään piikitykseni jälkeen olin sammunut puolitiehen tuota kusilattiaa, ja kusivedelle padoksi olin pitkälleni makamaan jäänyt. Onneksi oli asentoni jäänyt niin että pääni oli poispäin patoutuneesta kusivedestä ja näin vältyin hukkumiskuolemalta.
Heräsin siinä maatessani siihen kun STV:n vartija hakkasi pampullaan päähäni, ja siitä jotenkin pääsin kömpimään ulos syljeskellen vertavuotavasta suustani hampaita joita pampun iskut olivat irroittaneet ja murskanneet.
Siinä sitten ulkona sekavana ja verta vuotavana päätin, että nyt saa tämä tällainen työttömän luuserin elämä minun kohdallani riittää, ja siitä päätin hakeutua töihin ja sitä kautta kuntoutua ja vaurastua. Jotenkin pääsin siitä nousemaan jaloilleni ja Hakaniemen työvoimatoimistoon kävelin, ja sen kautta Serviltä siivoustyön sain. Noita siivoustöitä sitten tein vuoden verran, ja sen ajan asuin yömajassa. Siivoustöistä siirryin rakennusalalle maalaushommiin. Nyt on minulla oma tällainen kelkkamaalausfirma, ja ihan hyvin pärjäilen. On oma uusi talo Espoossa ja lomaosakkeet ostettu Bahamalta jossa vuosittain lomilla käyn.
Niin että minusta se on sillä tavalla kaikki niin ittestä kiinni tuo että pärjääkö elämän markkinoilla vai ei. Onhan kait sellainen sanontakin että heikot sortuu elon tiellä, vaan jätkä sen kuin piereksii ja porskuttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu