on tälläkin palstalla sellaisia henkilöitä, jotka eivät ole uskossa Jeesukseen vielä. On valitettavaa, että joukossa on myös niitä jotka eivät ehkä koskaan ota Jeesusta vastaan pelastajanaan. Monet heistä tuntuvat olevan aivan varmoja siitä, että Jeesusta ei ole, niin he luulevat ja jopa uskovat. Tämä on katalinta valhetta, jota sielun vihollinen aikaansaa heikoissa ihmispoloisissa, jotka näin ollen sortuvat uskomaan sielun vihollisen valheisiin.
Jeesus on ja elää! Mitkään Jeesukseen uskomattomien kirjoitukset eivät Raamatun sanomaa toiseksi muuta, vaikka he kuinka väittävät Raamattua satukirjaksi! Raamattu, on ja pysyy Jumalan Pyhänä sanana ja totuutena!
Jeesus on ja elää! Mitkään Jeesukseen uskomattomien kirjoitukset eivät Raamatun sanomaa toiseksi muuta, vaikka he kuinka väittävät Raamattua satukirjaksi! Raamattu, on ja pysyy Jumalan Pyhänä sanana ja totuutena!
Vastaukset 15
Vanhimmat
En voi uskoa Jumalaa, syynä on maailmassa oleva pahuus.
Rukoilin aikoinani apua maailmalle, mutteise auttanut.
EN voi rukoilla enää, koska olen nähnyt lapisenkin kärsivän.
------------
Lisäksi, Uskovaiset loukkaavat muita tarkoitusella, ja huvikseen
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000036812310
Minä en halua kuulua tähän vihaiseen Jeesussakkiin.
ei Jumala ketään luotuaan rankaise tai kohtele muutenkaan huonosti. Olisiko sinulle mahdollista ymmärtää tämä pätkä Raamatusta, joka kertoo, miksi ihmiskunta voi pahoin ja pahuus vallitsee maailmassa.
Ilm. 12:7-12
7 Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat,
8 mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa.
9 Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.
10 Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: "Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos.
11 Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti.
12 Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te, jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!"
Siinä on syy pahuuteen, saatana perkele, mutta jonka kukistaa Jeesus Kristus.
Usko Jumalaan ja ole voittajien puolella.
Usko toki Jumaalaan, joka pahoinpitelee suakin!
koska enhän minä ole täydellinen. Mutta olet huumorikaveri, koska nikkini kelpaa sinullekin. Elähän ihmisiksi.
pahuus johtuu suudelta osin siitä, kun ihmiskunta on hyljännyt Jeesuksen!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000036820393
Ja siksi uskovaiset lasettaa viattomille uskonsa hedelmää, eli ...
että joskus se kärsimys on ihmiselle hyväksi, ihmisen onnellisuus ei riipu ulkoisista olosuhteista, vaan siitä, että Jumalan tahto toteutuu elämässämme. Kuten Paavali kirjoitti, silloin kun olen heikko, silloin olen väkevä. Ja uskovalla ihmisellä on rauha, vaikka ympärillä ja sisällä myrskyää, aika aikansa kutakin. Jumala tietää parhaiten, mitä tarvitsemme.
Ei Jumala ota vastaan käskyjä, mutta kuulee uskossa olevan rukousta. Maailma on täynnä maailmallisia ihmisiä, joiden Jumala antaa elää ja tehdä niinkuin niitä huvittaa. Niitä jotka eivät ota vastaan Jeesusta elämäänsä. Sen maailman Hän usein antaa vain olla, koska ihmiset , jotka eivät usko, tahtovat että niin tapahtuu,ja ovat ahneita ja aiheuttavat itsekkyytensä ja ahneutensa takia joka päivä paljon kärsimystä.
Minä rukoilen suojelusta itselleni ja läheisilleni, koska maailma on paha, ja ihmisissä sitä pahuutta riittää...!
mongerrusta on "olla uskossa Jeesukseen"? Onko se jokin suora käännös jostain muusta kielestä, suomea se ei ole.
kuin esimerkiksi "olla pelosta suunniltaan". Ihan suomen kieltä.
Minusta on riemullista (ja sitten tulee se mongerrukseksi nimittämäsi) olla uskossa Jeesukseen.
on "olen pelossa paholaiseen mutta uskossa Jeesukseen". Tätäkö on se kuuluisa kielillä puhuminen. Minusta se kuulostaa siltä, että ei osata edes sitä ainuttakaan kunnolla.
ole ns. 'mongerrusta', vaan faktaa, kun sanon: en pelkää perkelettä, vaan pelkään Jumalaa..
Jumalaa en pelkää demonisesti, vaan kunnioittavasti..
joka Raamatussa jakelee tappokäskyjään, kannattaakin pelätä, jos siihen kerran uskoo.
Jumala on hyvä ystävilleen, mutta vihollisilla on syytäkin Häntä pelätä. Onhan kyseessä myös sodankin Jumala, niinkuin luit Raamatusta josta kirjoitit?
Ei ihmisen itsekkyyskään muuta Raamatusta yhtään sanaa, ja jos menee muuttamaan, niin tästä asiasta lukee lisää ihan Raamatun lopussa.